Saarna 13.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25:1–13

"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

 

Saarna:

Kirkko on elänyt lopunaikoja jo pari tuhatta vuotta. Jokainen kristittyjen sukupolvi on vuorollaan odottanut Jeesusta takaisin. Erityisesti ensimmäiset kristityt odottivat Jeesusta takaisin jo omana elinaikanaan. Osa saattoi jopa luopua omaisuudestaan ja työstään tai niin sanotusti alkaa elämään kuin viimeistä päivää. Jopa Paavalin kirjeissä Uudessa testamentissa on luettavissa ajatus, ettei kannata tehdä kovin suuria asioita tai muutoksia elämässään, koska Jeesus on tulossa niin pian takaisin. Sukupolvien vaihtuessa aina vain uusiin on kaikkein aktiivisin Kristuksen odotus hiipunut. Elämä on tasaantunut ja rauhoittunut, mutta silti Jeesuksen odotus ei ole loppunut. Se on vain muuttanut muotoaan. Kristityt elävät tässä maailmassa ja toimivat sen hyväksi kutsumuksensa ja tehtävänsä mukaan siihen asti, kunnes Jeesus palaa takaisin. Nopea paluu ei ole enää pitkään aikaan ollut odotuksissa kovin laajasti.

Vaikka me yhä odotamme, Jumala ei ole unohtanut kansaansa eikä lupaustaan lähettää Jeesuksen toistamiseen maan päälle tämän ajan lopussa. Tämän päivän Uuden testamentin kirjetekstissä muistutetaankin meitä:

”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.” (2. Piet. 3: 8-9) 

Jumalan aikakäsitys ja ajanlasku ovat erilaiset kuin meillä ihmisillä. Toisen Pietarin kirjeen teksti jatkuu vielä:

”Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2. Piet. 3: 9)

Jumala odottaa vielä. Hän odottaa, että kaikki ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)

--

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen (tai ehkä jopa varoittavan esimerkin) kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottavat sulhasta saapuvaksi. He tietävät, että sulhanen on tulossa morsiamen kanssa, mutta eivät tiedä tarkkaa hetkeä. He odottavat sulhasen kulkureitin varrella. Heidän tehtävänsä on kantaa lamppuja juhlakulkueessa. He kaikki ovat ulkoisesti varustautuneet hyvin eli heillä kaikilla on mukanaan pienet öljylamput, mutta vain puolella heistä on mukanaan riittävästi öljyä lamppuihinsa. Lamput tarvitsivat öljyä toimiakseen ja valaistakseen.

Kaikki tytöt nukkuvat, koska on jo myöhä. He heräävät, kun tulee tieto, että pian olisi aika liittyä juhlakulkueeseen kohti häätaloa. Silloin puolet tytöistä huomaa, että heillä ei olekaan öljyä. He pyytävät sitä toisilta, mutta näillä toisilla on öljyä vain omien lamppujensa tarpeiksi, ei enempää eikä vähempää. Niinpä öljyttömät tytöt aikovat pikaisesti käväistä lähikaupassa ostamassa öljyä. Vaikka kauppa olisi ollut lähellä ja vielä auki siihen aikaan illasta tai yöstä, niin aikaa ei kuitenkaan ollut riittävästi. Sillä aikaa, kun puolet tytöistä on öljynostokäynnillä, toinen puoli tytöistä liittyy toimivine lamppuineen iloiseen hääkulkueeseen ja pääsee sisälle häätaloon.

Öljyn osto onnistuu, mutta vie liikaa aikaa. Tytöt eivät ehdi mukaan kulkueeseen eivätkä lopulta pääse sisälle häätaloon. Talon isäntä ei edes tunnista myöhässä tulijoita.

--

Me emme tiedä Jeesuksen takaisin tulemisen tarkkaa hetkeä. Me emme voi myöskään varmasti tietää ennalta oman tai läheistemme kuoleman tarkkaa hetkeä. Vain Jumala tietää ne. On luotettava, että Jumala kaikkivaltiudessaan ja kaikkitietävyydessään tietää meille itse kullekin sopivan lähtöhetken.

Joskus tulee vastaan ajatus, että joku haluaisi elää ns. jumalattoman elämän ja tulla uskoon sitten vanhuksena, vähän ennen kuolemaansa. Voihan se toki joskus onnistua niinkin, mutta näen siinä kyllä todella suuren riskin. Kuolema voi tulla kohdalle minä hetkenä tahansa, myös nuorena tai terveenä eikä vain vanhana ja sairaana. Jumala ei välttämättä myöskään kutsu ihmistä seuraajakseen loputtoman montaa kertaa. Kannattaa siksi vastata myöntävästi silloin, kun hän kutsuu.

Vertauksen tytöt olivat ulkonaisesti oikein varustautuneita, mutta osalta heistä puuttui öljy, joka oli lampun korvaamatonta polttoainetta. Mikä voisi olla meissä ihmisissä se öljy, jota meillä tulisi olla silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ja on aika liittyä hänen juhlakulkueeseensa? Se öljy voisi olla vaikka henkilökohtainen usko ja suhde Jumalaan. Joissain piireissähän kysytään, oletko ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Sen kysymyksen voi jokainen, niin sinä kuin minä, esittää tänäänkin itselleen. Itseltään voi myös kysyä, onko minulla sitä öljyä, jota lamppuni tarvitsee loistaakseen Jumalan kunniaksi.

Omassa voimassaan ja yksin ei kuitenkaan tarvitse uskoa tai loistaa. Jo pelkkä tahto uskoa ja kuulua Jumalan kansaan riittää. Jumala hoitaa loput. Voimme rukoilla, että Jumala vahvistaisi meitä tässä uskossa, kirkastaisi meissä Pyhää Sanaansa ja johdattaisi meitä pitkin oikeaa tietä.

 

Saarna perhemessussa 6.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 9:18–26

"Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.” Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.” Siitä hetkestä nainen oli terve.
Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. Tästä levisi tieto koko sille seudulle."

Saarna:

Tämän päivän evankeliumiteksti kuuluu Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ihmetekojen sarjaan. (Muistatteko, mitä muita ihmeitä Jeesus teki?)

Vuorisaarnan jälkeen Jeesus on laskeutunut alas vuorelta ja lähtenyt kulkemaan pitkin Galileaa. Hänen seurassaan ovat hänen opetuslapsensa sekä muita ihmisiä. Tällä matkalla Jeesus on tehnyt lukuisia ihmetekoja. Hän on mm. tyynnyttänyt myrskyn, parantanut Pietarin anopin sekä spitaalisen, halvaantuneen ja muita sairaita. Myöhemmin Jeesus parantaa vielä kaksi sokeaa ja yhden mykän.

Ihmeet eivät olleet Jeesuksen toiminnan ydin ja päätarkoitus, vaan ne olivat väline julistaa hänen varsinaista pääsanomaansa, sanomaa Jumalan valtakunnasta. Ihmeillä Jeesus osoitti jumalallisen voimansa.

---

Jeesus paransi naisen, jota oli kaksitoista vuotta vaivannut verenvuototauti. Se tauti oli tehnyt naisen saastaiseksi muiden ihmisten silmissä. Mooseksen laissa on monia säädöksiä, missä tilanteissa ihminen tai jokin asia on saastainen. Ajatuksena oli, että jos jokin puhdas koskettaa saastaista, se puhdaskin saastuu. Tästä syystä nainen oli varmasti joutunut elämään yksin ja kokemaan hyljeksintää. Ns. puhtaat ihmiset eivät halunneet ja saaneet olla tekemisissä saastaisten kanssa.

Muistele jotakin kertaa, jolloin olet ollut niin sairas, että et ole voinut mennä kerhoon, kouluun, töihin tai jonnekin muualle. Miltä se on tuntunut (mielessä tai kehossa)? Onko se ollut kivaa vai tylsää, rentouttavaa vai kuormittavaa, ahdistavaa vai vapauttavaa? Tilanteesta riippuen se voi varmasti olla kaikkia näitä. Ehkä se tuntuu ensin kivalta, jos ei tarvitse lähteä kotoa, vaan saa jäädä kotiin (sairastamaan). Muutaman päivän jälkeen tilanne voikin jo muuttua. Yleensä sairaus ei tunnu kivalta. Voi myös olla aika yksinäistä olla vaan yksin kotona ja erossa kaikista kavereista. Muutaman päivän tai parin viikon erossa oleminen kavereista on kuitenkin lyhyt aika verrattuna siihen kahdentoista vuoden aikaan, jonka Jeesuksen parantama nainen oli joutunut sairastamaan ja luultavasti olemaan varsin yksin.

Jeesuksen parantama nainen oli sairastanut kaksitoista vuotta sellaista sairautta, joka erotti hänet muista ihmisistä. Mieti, miltä naisesta mahtoi tuntua, kun hän huomasi parantuneensa. Miltä hänen kehossaan ja mielessään tuntui? Ehkä hän oli hämmentynyt, onnellinen tai iloinen. Oliko hän kenties avuton uudessa tilanteessa? Olikohan hänellä jäljellä ketään ystävää tai tuttavaa vai joutuiko hän ihan alusta lähtien etsimään uudet kaverit?

---

Moni yksinäinen ja sairas löytää lohdun ja turvan Jeesuksesta ja kirkosta. Jeesus huomasi syrjään sysätyt ja hyljeksityt. Hän vieraili hyljeksittyjen tullimiesten luona. Hän kutsui seuraajikseen oppimattomia miehiä. Hän armahti synnin tehneitä.

Evankeliumin nainen ja myös synagogan esimies tulivat Jeesuksen luo hakemaan apua. He tiesivät, mihin suuntaan kannattaa hädässä suunnata katse. Minne sinä suuntaat katseesi ja mistä haet apua, kun sinulla on hätä? Sanotaan, että apu löytyy usein läheltä. Jeesus on aina lähellä sinua ja minua. Jeesus on meidän taivaallinen veljemme ja Jumala on meidän taivaallinen isämme. Voimme hädässämme kääntyä heidän puoleensa. Psalmin 50 jakeessa 15 Jumala sanoo meille: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua."

Kirkko on perinteisesti huolehtinut vähäosaisista. Kirkon edustajat ovat vierailleet sairaaloissa ja vankiloissa. Kirkolta odotetaan ja pyydetään apua ja huolenpitoa.

Kirkon teemme me kirkon jäsenet. Siinä onkin meille haastetta, miten suhtaudumme näihin yksinäisiin ja sairaisiin. Otammeko heidät avosylin vastaan vai suljemmeko heidät oman uskovaisen sisäpiirimme ulkopuolelle? Miten suhtaudumme heihin, jotka tulevat Jeesuksen luo puutteineen ja huolineen hakemaan apua ja lohdutusta Jeesukselta? Päästämmekö heidät kohtaamaan Jeesuksen?

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 23.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 18:23–35

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

 

Saarna:

Tälläkin kertaa Jeesus kertoo opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta. Ennen tätä vertausta evankelista Matteus kertoo, kuinka Pietari kysyy Jeesukselta anteeksiantamisesta. Pietari kysyy: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" Siihen Jeesus vastaa: "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" Hän jatkaa vastaustaan vertauksella, jonka kuulimme äsken.

Tälläkin kertaa taivasten valtakunnasta kertovassa vertauksessa on mukana kuningas ja palvelijoita. Eräs palvelijoista oli velkaa kuninkaalle suuren summan rahaa eikä hänellä ollut varaa maksaa. Palvelija oli ehkä verojen kerääjä, jonka olisi tullut tilittää alamaisilta keräämänsä verorahat kuninkaalle, mutta olikin käyttänyt ne johonkin muuhun tai kadottanut ne. Kuningas kuitenkin ymmärsi ja sääli palvelijaansa ja antoi hänelle koko velan anteeksi, vaikka palvelija pyysi vain lisää maksuaikaa. Kuningas siis antoi palvelijalle enemmän kuin hän pyysi.

Palvelija lähti varmaankin iloisena ja hämmentyneenä pois kuninkaan luota. Suuri velkataakka oli pudonnut pois hänen harteiltaan. Kuitenkin varsin pian saatu velan armahdus taisi unohtua. Pihalla armahduksen saanut palvelija tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa pienehkön summan rahaa. Hän kävi käsiksi työtoveriinsa ja vaati välitöntä velan maksua. Vaikka työtoveri anoi armahdusta ja lisää maksuaikaa, ei palvelija armahtanut toveriaan, vaan toimitti hänet vankilaan. Kun kuningas sai tietää tästä, hän perui jättimäisen velan armahduksen ja toimitti armottoman palvelijansa vankilaan. Siihen Jeesus vielä jatkaa, että samoin toimii myös meidän taivaallinen isämme, jos me emme anna toisillemme anteeksi. Aika kova vaatimus!

--
Tein vähän laskutoimituksia, että saisimme edes vähän käsitystä, minkälaisista rahasummista tämän päivän evankeliumissa on kyse. Summa, jonka palvelija oli velkaa kuninkaalle eli 10 000 talenttia (tai leiviskää), vastaa noin 200 000 ihmisen vuosipalkkaa. Summa on siis todella suuri. Ei kai kukaan voi olla toiselle sellaista summaa velkaa ja vielä luulla pystyvänsä maksamaan kaiken takaisin tuosta noin vain. Nykyaikana vastaava velkasumma olisi useita miljardeja euroja.

Toinen vertauksen velkasummista on huomattavasti pienempi. Se summa eli 100 denaaria oli keskimääräinen yhden ihmisen sadan työpäivän palkka. Nykyaikaan ja euroiksi muutettuna se olisi ehkä noin 10 000-15 000 euroa, joka tietysti on monille iso rahasumma, mutta kuitenkin se on paljon pienempi kuin monen miljardin summa.

--
Tämäkin vertaus sisältää paljon symboliikkaa. Kuningas symboloi tavallisimmin Jumalaa ja palvelijat meitä ihmisiä. Näiden tavanomaisten symbolien lisäksi vertauksesta löytyy muutakin symboliikkaa.

Lukua 10 000 pidettiin kreikkalaisessa kulttuurissa suurimpana mahdollisena lukusanana. Talentti eli leiviskä oli puolestaan suurin käytössä ollut rahayksikkö. Velkasumma oli siis suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella. Voisi sanoa, että velka oli ääretön. Tämä suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella kuvastaa sitä kaikkea äärettömän suurta, mitä Jumala on meille antanut. Mieti, mitä kaikkea hyvää olet saanut Jumalalta. Mistä voisit kiittää Jumalaa tänään? Minulla tulee mieleen ainakin kiitollisuus elämästä, toisista ihmisistä (ystävistä, kavereista ja muista) sekä kiitollisuus luonnosta ja ennen kaikkea kiitollisuus kirkosta ja uskosta.

Me emme milloinkaan pysty korvaamaan läheskään kaikkea Jumalalle takaisin. Oikeastaan meidän ”korvauksemme” Jumalalle on aivan olematon. Olemme saaneet niin paljon hyvää ja erityisesti niin paljon anteeksi, että emme ihmisinä milloinkaan pysty tekemään samaa Jumalalle. Se ei edes ole tavoitteena ja tarkoituksena.

Suurin Jumalalta saamamme lahja on kuitenkin armo ja anteeksianto. Armoa on se, että saamme osaksemme jotain ilman minkäänlaista omaa ansiota. Esimerkiksi, jos saat täysin pyytämättä ja yllättäen tuntemattomalta ihmiseltä vaikka kahden euron kolikon, voimme ajatella, että kyseessä on jonkinlainen armo. Jumalan armo on samansuuntaista, mutta kuitenkin jotain paljon suurempaa, äärettömän suurta. Johanneksen evankeliumissa (3:16) sanotaan, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
 

Viimeisellä tuomiolla me olemme Jumalan edessä syntisinä ja yhtä velkaisina kuin palvelija oli kuninkaan edessä. Siellä Jumala antaa palvelijoilleen, seuraajilleen ja uskovilleen kaiken syntivelan anteeksi puhtaasta armosta, ilman omaa ansiotamme. Jo tässä ajassa saamme kokea Jumalan armoa, kun tunnustamme syntimme (kuten teimme tämänkin jumalanpalveluksen alkupuolella) ja saamme kuulla anteeksiannon sanat.

 

 

 

 

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 9.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 22: 1-14

Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi: 
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

Saarna:

Moni meistä on varmaan joskus saanut kutsun häihin. Häät mielletään usein iloiseksi ja suureksi juhlaksi. Voivat häät tosin olla pienetkin, vaikka vain pelkkä vihkiminen, jossa on vihkiparin lisäksi paikalla vain vihkijä (eli yleensä pappi) ja kaksi todistajaa. Olivatpa häät suuret tai pienet, joka tapauksessa luulisin, että häät lähes aina ovat iloiset. Varmaan hääkutsun saaminenkin on useimmiten iloinen asia. Tavallisesti moni kutsun saanut haluaa osallistua häihin ja pyrkii järjestämään elämänsä niin, että voisi osallistua. Aina osallistuminen ei kuitenkaan ole mahdollista, sillä meillä ihmisillä on tässä maanpäällisessä elämässämme myös monia muita asioita. Se on ihan inhimillistä. Eikö se olekin usein niin, että monet tärkeät ja mielenkiintoiset tilaisuudet tuppaavat olemaan samaan aikaan toistensa kanssa? Välillä taas tuntuu olevan aikoja, että ei ole mitään tilaisuuksia, joihin osallistua. Näin on ainakin minun elämässäni ollut.

Ison hääjuhlan järjestämisessä on luonnollisesti paljon työtä. Monet aloittavat valmistelun jopa ihmeellisen aikaisin, jopa vuosia ennen varsinaista hääpäivää. On ainakin päätettävä juhlan ajankohta. On suunniteltava ja hankittava tarjoilut. On mietittävä ja varattava juhlapaikka. On hankittava hääpuku. On pohdittava ja rajattava, keitä kutsutaan mukaan juhlaan. On toimitettava kutsut riittävän ajoissa ja otettava vastaan ilmoittautumiset. Varmaan hoidettavia asioita on enemmänkin.

Miltä tuntuisi tällaisen suuren ja pitkällisen työn jälkeen, jos yksikään häihin kutsuttu ja ilmoittautunut vieras ei saapuisikaan paikalle? Sellainen tilanne lienee hyvin epätodennäköinen mutta teoriassa ihan mahdollinen. Varmasti se olisi juhlan järjestäjille todella suuri pettymys ja ihmetys. Ilmassa olisi ainakin ”miksi?”-kysymyksiä ja ehkä myös häpeää. Miksi kaikki valitsivat toisin? Miksi juhlamme ei kelvannut kutsutuille? Mitä nyt tehdään?

----

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhui tapansa mukaan vertauksin. Se oli hänen tapansa, siinä Lähi-idän kulttuurissa vallinnut normaali tapa. Hän kertoo vertauksen kuninkaasta, joka valmisteli poikansa häitä. Vieraita oli kutsuttu paljon ja kutsut oli toimitettu ajoissa. Tapanahan oli kutsua kahdesti. Ensimmäinen kutsu esitettiin hyvissä ajoin ja sitten toinen, muistuttava kutsu vähän ennen häitä, kun kaikki alkoi olla valmista. Niin oli luultavasti menetelty tässä Jeesuksen kertomassa vertauksessakin. Kun tulee toisen kutsun aika, ensimmäiseen kutsuun myöntävästi vastanneet kieltäytyvätkin. He kieltäytyvät vielä kolmannesta, ylimääräisestäkin kutsusta ja jopa pahoinpitelevät tai tappavat osan kuninkaan palvelijoista, jotka on lähetetty esittämään kutsua.

Kuningas palvelijoineen on tehnyt suuren työn järjestäessään häitä kuninkaan pojalle. Kuningas on varmasti pettynyt, mutta hän keksiikin ratkaisun. Hän lähettää palvelijansa kutsumaan häihin muita ihmisiä, joita ei alun perin ollut kutsuttukaan. Luukkaan evankeliumin rinnakkaisessa kertomuksessa isännän kerrotaan sanovan palvelijoilleen: ”[- -] ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ [- -] ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi.’” (Luuk. 14:21–23) Tällä tavoin kuninkaan häähuone saadaan lopulta täyteen. Kaduilta ja toreilta sekä teiltä ja kujilta löytyy ihmisiä, jotka ottavat kutsun vastaan.

----

Juutalaisessa kulttuurissa Jumalan ja Israelin kansan suhdetta verrattiin tavallisesti avioliittoon. Tämä on nähtävissä Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa puolestaan taivasten valtakuntaa verrataan usein hääjuhlaan. Erityisesti Ilmestyskirja kuvaa tämän ajan jälkeen Jumalan valtakunnassa koittavia suuria juhlia, joista käytetään mm. nimeä ”Karitsan häät”. Esimerkiksi:

Sitten kuulin äänen, joka oli kuin suuren kansanjoukon kohinaa, kuin suurten vesien pauhua ja voimakasta ukkosen jylinää. Se lausui:

-- Halleluja!
Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias,
on ottanut kuninkuuden.
Iloitkaamme ja riemuitkaamme,
antakaamme hänelle kunnia!
Nyt on tullut Karitsan häiden aika.
Hänen morsiamensa on valmiina,
hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.

Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.

Enkeli sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle." Ja hän jatkoi: "Nämä ovat tosia Jumalan sanoja." (Ilm. 19:6-9)

Jumala on kutsunut meidät taivasten valtakuntaan. Hän on lähettänyt useita palvelijoitaan esittämään kutsuja taivaan suureen ilojuhlaan. Kutsujina on ollut evankelistoja, julistajia, pappeja ja suurimpana ryhmänä ennen kaikkea ihan tavallisia kristittyjä. Jokainen meistä on saattanut toimia kutsujana jollekin toiselle ihmiselle. Aikojen saatossa moni on saanut ns. ensimmäisen kutsu. Osa on vastannut saamaansa kutsuun myöntävästi ja osa puolestaan kieltävästi. Osa saa kutsun nuorena, osa vanhana. Jotkut saavat tämän ns. ensimmäisen kutsun monta kertaa ennen kuin vastaavat myöntävästi. Myönteisen vastauksen myötä alkaakin sitten valmistautuminen juhlaan. Valmistautuminen on elämää Jeesuksen seuraajana, elämää kristittynä.

Jos olet vastannut kutsuun kieltävästi, vielä on mahdollisuus vaihtaa vastausta ja vastata myöntävästi. Tosin valitettavasti on mahdollista muuttaa vastausta toiseenkin suuntaan, kuten kuulemassamme evankeliumissa tapahtuu. Rukoilkaamme Jumalalta rohkeutta vastata myöntävästi ja myös pysyä myönteisellä kannalla, pysyä Jeesuksen seuraajana.

Elämme helluntain jälkeistä aikaa. On 21. sunnuntai helluntaista. Helluntaina vuodatettiin Pyhä Henki, jonka Jeesus lähetti noustuaan sitä ennen helatorstaina taivaaseen. Kun tämä maallinen aika kerran päättyy, Jeesus saapuu lupauksensa mukaan takaisin maan päälle noutamaan meitä taivaan kotiin. Hänhän on Raamatussa luvannut mennä valmistamaan meille sijaa eli paikkaa taivaan suuressa juhlassa. Johan sitä valmistelua on kestänytkin meidän aikakäsityksemme mukaan jo noin 2000 vuotta. Kyseessä on varmasti suuret juhlat, jollaisia ei ihmismieli voi edes kuvitella.

Miten sinä vastaat kutsuun osallistua taivaalliseen hääjuhlaan tämän ajan jälkeen? Onko sinulla silloin muuta, mielestäsi tärkeämpää tekemistä? Tänäänkin Jeesus kutsuu sinua ja myös minua taivaalliseen ilo- ja hääjuhlaansa.

 

Julen 2015 ensam i Joensuu del 2

Annandag jul

En sjudningsgryta som jag fick för ett år sedan. På julafton
2015 använde jag den första gången när jag kokade
korngrynsgröt. Problemet var att man inte kan koka med mjölk.
Gröten var det bästa snart efter kokningen. Senare var den inte
så god även om jag tillsatte mjölk till gröt innan jag uppvärmde
gröt i mikron.

Dagen gick snabbt. Jag deltog i högmässan (som var också konfirmationsmässa) i Joensuu kyrka. En kvinna konfirmerades där. Troligen hade hon gått i "privat"skriftskolan som vuxen.

Jag har ätit massor av pepparkakor och godis men det finns fortfarande mycket kvar. Åtminstone bakade jag tillräckligt pepparkakor. Alla godisar hade jag i stället fått.

Tredjedag jul

Revontulikappeli (~Norrskenkapell) i Kairosmaja för ett år sedan

Det har varit kallt ute. I morse hade jag svårigheter att åka till kyrkan. Jag hade bråttom som vanligt och dessutom kunde jag inte öppna cykellås. Det var i is. Slutligen öppnades låset och jag cyklade till kyrkan. Efter högmässan hade låset igen frusit. Då kunde jag inte öppna låset och jag måste bära cykel hem. (Jag har bara några hundra meter till kyrkan.) 

Soutaja-fjäll i Pyhätunturi för ett år sedan

Jag har packat. I morgon bitti börjar min resa till Lappland. Jag åker till Kairosmaja i Pyhätunturi där ordnas ett nyårsläger för studerande och unga vuxna. Jag var där redan förra gången. Då var det kallt men vi kunde åka skidor och snöskor. Det fanns mycket snö. Hoppas att det är ungefär likadant nu. 

Resten av min julmat (maletköttsoppa och skinka) har redan gått till frys. Jag hade skinkan på 5 kilo och troligen åt jag bara en kilo. Kanske äter jag skinkskivor i tåget/bussen i morgon när jag åker till Lappland.

Julen 2015 ensam i Joensuu del 1

Det är jul här. Gläd er! Kristus har kommit till världen! 

Ha en välsignad Kristi födelsefest!

Redan många år har jag planerat att fira någon jul ensam i Joensuu. Alltid har jag tänkt att inte nu utan nästa år. Åren har gått och jag har varje gång rest till Sodankylä (eller till Simpele). Nu är jag färdig med mina studier och söker jobb. Jag märkte att den här julen kanske är den sista möjligheten att stanna i Joensuu. Beslutet att stanna i Joensuu var inte lätt men slutligen var den bra. Jag hade väntat på det så länge. Äntligen!

Pepparkaksbakning i början av december. De här
pepparkakorna åt man redan före jul. Därför bakade jag mer.

Jag visste att det kan vara svårt att fira julen ensam. Jag hade inte gjort det tidigare. Därför var det lite svårt att förbereda julen eftersom jag hade nästan inga rutiner att laga julmat. Ändå ville jag själv laga så mycket som möjligt eftersom jag tycker om att testa nya saker (och baka och laga mat men jag hinner/orkar inte göra det ofta). Jag bakade pepparkakor till och med två gånger före jul. Det var trevligt och svårt. Jag köpte en julskinka. Jag handlade mat. Jag skickade julklappar till mina föräldrar och lillebror per post.

Julafton var vit i Joensuu. Vad trevligt!

Den vanliga tanken i samhället är att man måste fira jul med sina släktingar (eller några andra) och att man måste åka till sin "hembygd". Jag ville lite protestera mot den här tanken och stanna i mitt eget hem i Joensuu. När jag har diskuterat med andra unga vuxna (och andra människor) har fått lägga märke till att många förstår mig. Förstås har man ofta tanken att jag skulle resa till Lappland men när jag har berättat om mina planer och tankar har många förstått och haft positiva attityder.

På julafton deltog jag i en andakt i
Ristinkappeli ("Korskapell") på gravgården.

Jag tillbringar julen ensam frivilligt. Det finns tyvärr många andra som firar jul ensam men inte frivilligt. Det är ett slags problem i vårt samhälle. Det finns många ensamma. Det att man betonar och berättar om julen med släktingar kan göra de ensamma mer ensamma. De ensamma har kanske inga som kunde vara med dem då.

Julafton

Jag vaknade upp som vanligt på morgnarna. Redan under natten hade jag börjat grädda skinkan i ugnen och efter det fortsatt att sova.

Gravgården med många ljus

Jag hade mycket att göra. Jag lagade maletköttsoppa, städade lite, bytte lakaner och handduk osv. Samtidigt tittade jag på tv (speciellt julfredsupplysning).

På eftermiddag gick jag till gravgården och försökte hitta begravningskapell och delta i andakt där. Jag hann inte till den andakt som jag hade tänkt delta i men jag väntade på nästa andakt i annat kapell. Före det hade jag tid att promenera på gravgården och titta på ljus, snö, människor, gravstenar osv.

Julmatbord på julaftonkväll

Efter andaktsresan åt jag korngrynsgröt och skinka. Jag öppnade också julklappar som jag hade fått. Som vanligt fick jag flera sockor. (Titta på det här inlägget från 2013) Dessutom fick jag bl.a. en t-skjorta och måttskedar.

Julaftonen gick väldigt snabbt! Snart var det dags att lägga sig.

Juldag

Julklappar som jag fick. Ganska nyttiga och fina!
Sockor är tillverkade i Finland. :) 

Jag hade igen svårigheter att vakna upp men ändå hann jag till Joensuu kyrka och vidare till Noljakka kyrka i tid. Där medhjälpte jag i en högmässa.

På juldagen har jag tagit det lugnt. Jag har tittat på mina julklappar, ätit skinka, godis och pepparkakor, surfat på nätet, tittat på tv (bl.a. Risto Räppääjä ja polkupyörävaras -film) osv. Jag fick också inspiration och meddelande att jag kunde skriva något nytt hit. Inlägget blev ganska långt, överraskat långt. Kanske orkar/hinner jag skriva något och publicera några bilder också i morgon eller i övermorgon. ;)

Allt gott!

Predikan i Korsnäs kyrka den 28 juni 2015

EVANGELIUM:

Luk. 13:1-5

Vid samma tillfälle kom några och berättade för Jesus om de galileer vilkas blod Pilatus hade blandat med blodet från deras offerdjur. Då sade han: ”Tror ni att de var större syndare än alla andra i Galileen, eftersom detta kunde hända dem? Nej, säger jag, men om ni inte omvänder er, skall ni alla mista livet som de. Eller de arton som dödades när Siloatornet rasade, tror ni att de var större syndare än alla andra i Jerusalem? Nej, säger jag, men om ni inte omvänder er skall ni alla mista livet, precis som de.” 

Strandhyddan är Korsnäs församlings
sommarställe och lägergård.

PREDIKAN:

Jag tar ett par exempelberättelser nu i början av predikan. Båda berättelser är helt fiktiva, alltså hopfantiserade. Ni kan fundera vilken av de här berättelserna är värre ur Guds synvinkel eller ur människornas synvinkel.

Första exemplet lyder så här: Det var en gång en människa som hade mycket problem och brister i sitt liv. En gång såg hon en fin hatt någonstans och ville ha den. Hon började planera hur hon skulle skaffa den. Hon tyckte att den var för dyr att köpa och hon hade inte tillräckligt pengar. Därför bestämde hon att stjäla den och slutligen stal hon den. Då gjorde han mot Guds vilja. Det sjunde budordet säger: ”Du skall inte stjäla.” Egentligen hade hon syndat redan tidigare när hon började ha begär till den hatten utan att en tanke skaffa den på lagligt sätt eftersom det tionde budordet säger: ”Du skall inte ha begär till din nästas hustru eller hans tjänstefolk, hans boskap eller något annat som tillhör din nästa.” 

Församlingshemmet i Korsnäs är byggt år 2011.

Det andra exemplet lyder så här: Det var igen en gång en människa men hon hade ett bra rykte och alla tyckte att hon är en trevlig människa. En dag fick hon en tanke att hon skulle villja träffa en av sina vänner. Hon kontaktade henne och de träffade i en park. Därifrån fortsatte de vidare till någonderas bostad. Där började de bråka eftersom berättelsens huvudperson började berätta lögner om en tredje människa som inte var närvarande. Bråket blev allt värre och de började slåss med kniv. Slutligen dödade människan sin vän. Eftersom det femte budordet säger ”Du skall inte dräpa” gjorde hon mot Guds vilja, alltså hon syndade. Dessutom syndade människan när hon berättade lögner om den frånvarande människan. I det åttonde budet sägs: ”Du skall inte vittna falskt mot din nästa.”

Klockstapeln är byggd 1747
och ombyggd 1862.

Ur människans synvinkel tror jag att den andra berättelsen var värre än den första berättelsen. Det är mycket värre att mista livet än att mista sin hatt. Ur människans synvinkel syndade männikan i andra berättelsen mer än i första exemplet. Vi kan se det t.ex. i domslut och straff. Straff för stölder är vanligen mycket mindre än straff för dråp. På något sätt berättar straffet något om sin orsak, alltså brottet bakom straffet. 

Gud har ändå ett annat sätt att mäta våra gärningar. Ur Guds synvinkel spelar det ingen roll hurdana synder vi människor gör utan det spelar någon roll om vi syndar eller inte. Alla synder är lika stora och onda. Alla synder är förbrytelser mot Gud. Enligt en förklaring är synder just de av våra gärningar som avskiljer oss från Gud. Som Jesus säger i dagens evangelietext är alla människor lika syndare. Han säger till exempel: ”Eller de arton som dödades när Siloatornet rasade, tror ni att de var större syndare än alla andra i Jerusalem? Nej, säger jag...”

En snigel/snäcka i sakristian i Korsnäs kyrka

Ingen av oss gör bara en synd under sitt liv. Var och en människa gör flera synder under sitt liv, till och med varje dag, även om hon skulle försöka leva enligt Guds vilja och undvika synder. I praktiken är människan för svag att kämpa mot sina synder. Jesus uppmanar oss att vända om till Gud. Han säger: ”Om ni inte omvänder er, skall ni alla mista livet.” Apostel Paulus säger i sitt brev till de kristna i Rom: ”Syndens lön är döden, men Guds gåva är evigt liv i Kristus Jesus, vår herre.” (Rom 6:23)

I dagens gammaltestamentliga text säger: ”Din ondska berör bara människor, din rättfärdighet bara dina likar.” (Job. 35:8) Enligt det här avsnittet kan vi konkludera att Gud vill att vi undviker synder för våra medmänniskors skull, inte för Guds skull. Gud är så stor och allsmäktig att han inte behöver vår rättfärdighet och skadas om vi syndar. Förstås blir Gud ledsen och arg när vi syndar och skadar våra medmänniskor. Gud vill att vi lever i sämja här på jorden, i sämja med andra människor och med naturen. 

"Varen barmhärtiga så som er fader
är barmhärtig."
En tavla i Korsnäs kyrka

Eftersom vi är syndare behöver vi Guds nåd. Nåden är något otroligt bra som Gud vill ge oss helt avgiftsfritt. Vi kan inte förtjäna Guds nåd genom våra egna gärningar. Vi måste bara lita på Gud och tro på Gud. Ändå är vi människor ofullständiga. Därför borde vi bara lita på Gud men det är inte så lätt. Det är lättare att säga än att göra det i praktiken.

Gud hatar våra synder men han älskar alla människor även om vi alla är syndare. Därför sände han sin son till världen som det sägs i Johannesevangeliet: ”Så älskade Gud världen att han gav den sin ende son, för at de som tror på honom inte skall gå under utan ha evigt liv.” 

På samma sätt som Gud är nådig borde vi åtminstone försöka vara barmhärtiga och nådiga mot våra medmänniskor. Den här söndagens rubrik är: ”Var barmhärtiga!” Det finns bara två ord i det. Två ord men troligen svårt att efterfölja. Även om vi kan inte efterfölja det behöver vi inte skämmas. Gud som är barmhärtig ser oss och vill befria oss från alla våra synder och skam genom sin enda son Jesus Kristus.