Saarna 19.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 12: 37–43

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      - Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
      Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      - Hän on sokaissut heidän silmänsä
      ja paaduttanut heidän sydämensä,
      jotta he eivät silmillään näkisi
      eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
      jotta he eivät kääntyisi
      enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

Saarna:

Joskus kuulee jonkun sanovan, että hän ei usko Jumalaan, mutta voisi ehkä uskoa, jos saisi jonkin selkeän merkin esimerkiksi tunnusteon muodossa. Olisiko se niin yksinkertaista, että tunnusteot synnyttäisivät uskon? Päivän evankeliumissa kerrotaan, että Jeesus teki lukuisia tunnustekoja, mutta ihmisistä monet eivät niistäkään huolimatta uskoneet häneen. Evankelista siteeraa profeetta Jesajaa, joka on jo ennalta kertonut Jumalan viestin, että näin tulisi käymään. Jeesuksessa toteutui tämäkin profetia. Perinteisesti on ajateltu, että se on Jumalan sana, jonka kuuleminen synnyttää uskon.



Kemijoki ja oikeanpuoleisella rannalla
Tervolan keskusta

Toisaalta Raamattu kertoo, että monet ihmiset uskoivat Jumalaan ja Jeesukseen juuri niiden ihme- ja tunnustekojen takia. Kun Jeesus opetuslapsineen kulki ympäri nykyistä Israelia, hän mm. paransi sairaita, herätti kuolleita, käveli vetten päällä, muutti veden viiniksi jne. Näillä teoilla hän osoitti jumalallisen voimansa. Ehkä voisi ajatella, että nämä tunnusteot vahvistivat ihmisten uskoa Jeesukseen. Usko oli siis ensin syntynyt Jeesuksen julistuksen ja opetuksen seurauksena ja sitten sai vahvistusta ihmeistä.

Pappila, vanha kirkko ja iso kirkko Kemijoen rannalla.
Messu, josta saarna on, pidettiin seurakuntakeskuksen
 kirkossa, joka jää kuvassa vanhan kirkon taakse

Jeesus sai monia seuraajia, jotka uskoivat häneen. Kaikki eivät kuitenkaan uskaltaneet uskoa julkisesti, sillä he pelkäsivät vallanpitäjiä ja juutalaisuuden johtajia. Päivän evankeliumin lopussa evankelista toteaa hallitusmiehistä: ”Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.” Sitä kautta meidät haastetaan tänään pohtimaan, mikä on meille tärkeää. Onko meille tärkeämpää Jumalan antama kunnia vai ihmisten antama? Tiedämme varmaan, että meidän tulisi vastata tai edes ajatella, että Jumalan antama on tärkeämpää, mutta kuinka moni olisi ihan oikeasti sitä mieltä. Se taitaa kuulua tähän ihmisyyteen, että useimmille toisten ihmisten antama kunnia on tärkeämpää. Tuntuu luonnollisesti tärkeältä olla hyväksytty toisten ihmisten silmissä. Ainakin minä tunnistan tämän itsestäni ja myös muista ihmisistä.

Uskovaisuus ei taida oikein olla muodissa tässä ajassa. Monille on vaikea myöntää uskovansa Jumalaan, sillä se koetaan ilmeisesti jotenkin häpeällisenä. Jotkut väittävät, ettei se olisi enää nykyaikaa uskoa. Kuitenkin Jumala ja hänen sanansa ovat ikuisia ja ajattomia tai oikeastaan kaikkiin aikoihin sopivia.

Tämä paaston aika haastaa meitä pohtimaan, kenen puolella olemme. Olemmeko Jumalan vai ihmisten puolella? Olemmeko hyvän vai pahan puolella? Olemmeko Jumalan tahdon vai synnin puolella? Tässäkin varmaan tiedämme, miten kristityn tulisi olla eli että meidän tulisi olla Jumalan hyvän tahdon puolella. Käytäntö lienee kuitenkin monien kohdalla toinen. Ainakaan minä en ole yhtään varma, että olisin täysin Jumalan ja hyvän puolella, vaikka kuinka haluaisin olla. Me ihmiset olemme syntiinlankeemuksen seurauksena ajautuneet eroon Jumalasta. Kuitenkin Jumalan poika Jeesus on kuollut ristillä meidän puolestamme ja sovittanut välimme Jumalan suuntaan. Omilla ansioillamme ja yrityksillämme emme voi saavuttaa täydellisyyttä ja synnittömyyttä eikä niiden syntien sovitusta. Siksi Jeesuksen piti kuolla ristillä meidän puolestamme ja korjata meidän välimme Jumalan suuntaan.

Vaikka tie ja yhteys Jumalan suuntaan on korjattu, paholainen sekä meidän syntinen ihmisluonto vetävät meitä koko ajan poispäin Jumalasta. Jumala sen sijaan vetää meitä koko ajan puoleensa. Hän haluaa pitää meidät yhteydessään. Hän haluaa, että uskomme häneen ja elämme hänen tahtoaan kysellen ja noudattaen. Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”

Ristinkuolemallaan Jeesus voitti pahan vallan. Hän kärsi meidän puolestamme. Nyt paaston aikana kuljemme Jeesuksen kanssa kohti Jerusalemia ja Golgataa, jossa Jeesus kärsi meidän puolestamme ja voitti pahan vallan.

Saarna 12.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Mark. 9: 17–29

Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”

Saarna:

Päivän evankeliumissa saamme seurata Jeesuksen ja erään juutalaisen miehen sekä Jeesuksen ja hänen opetuslastensa välisiä keskusteluja. Juutalainen mies on tuonut saastaisen hengen vaivaamaan poikansa Jeesuksen ja hänen opetuslastensa luo. Pojan isä pyytää Jeesusta auttamaan ja huudahtaa Jeesukselle: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Hän uskoo, mutta kuitenkin epäilee. Hän on tullut Jeesuksen luo, koska uskoo hänen voivan auttaa, mutta silti hän toisaalta epäilee Jeesuksen mahdollisuuksia auttaa. Hän sanoo: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”

Tällainen uskon ja epäuskon välinen vuorottelu ja tasapainoilu lienevät hyvin tavallisia meidän ihmisten elämässä. Kuinka hyvin tiedämmekään, että Jumala on kaikkivaltias ja voi auttaa meitä? Silti saatamme usein epäillä Jumalan mahdollisuuksia tai jopa unohtaa Jumalan olemassaolon. Ei Jumala tietenkään toimi aina meidän mielemme ja toiveidemme mukaan, mutta hän tarjoaa meille aina jotain parempaa kuin osaamme edes odottaa tai kuvitella. Sen lisäksi, että Jumala on kaikkivaltias, hänen sanotaan olevan myös kaukaa viisas. Hän näkee koko meidän elämämme yhdellä kertaa ja osaa toimia ja toimiikin meidän parhaaksemme, jos me vain pyydämme häntä vaikuttamaan elämässämme.  Toki hän vaikuttaa elämäämme, vaikka emme haluaisikaan sitä.

Päivän evankeliumissa Jeesus vaikuttaa aika tuskastuneelta ja kyllästyneeltä, kun hän sanoo: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?” Opetuslapset ovat yrittäneet ajaa pojasta pois saastaista henkeä. He eivät ole kuitenkaan onnistuneet, sillä he ovat luultavasti yrittäneet ajaa pahaa henkeä pois omilla voimillaan eikä Jumalan avulla. Jeesushan toteaa evankeliumin lopussa: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.” Luultavasti opetuslapset ovat yrittäneet ajaa saastaista henkeä pois, mutta unohtaneet, että siihen tarvitaan rukousta. He ovat unohtaneet pyytää Jumalaa ottamaan sen saastaisen hengen pois pojasta. Myöhemmin Raamatusta, ainakin Apostolien teoista, voimme lukea, kuinka myös opetuslapset pystyivät parantamaan sairaita, mutta eivät edelleenkään omalla voimallaan vaan Jumalan avulla.

Suomessa ei tapaa tällaisia saastaisia henkiä kovinkaan usein. En ainakaan muista koskaan tavanneeni enkä kovin usein ole kuullutkaan kerrottavan niistä, mutta kuitenkin olen joskus kuullut. Saastaisten henkien vähäisyyttä Suomessa on selitetty sillä, että Suomi on jo niin pitkään ja niin laajasti ollut kristitty maa. Kristinuskon vaikutus on perinteisesti ollut niin vahva ja laaja, että saastaiset henget eivät ole saaneet jalansijaa kansamme keskuudesta. Pyhässä kasteessa sekä Jeesuksen ristissä on niin vahva tuki, turva ja suoja pahan valtoja vastaan. Toivottavasti paha henkimaailma ei saa jatkossakaan suurta sijaa täällä Suomessa.

Tilanne on aivan toisenlainen monissa muissa maissa, joissa kristinuskolla ei ole yhtä pitkää historiaa. Niissä saastaiset henget ja demonit saattavat olla läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja kiusata heitä moninaisin tavoin. Näissäkin tilanteissa apu löytyy Jumalasta, sillä Jumala on vahvempi kaikkea pahuutta. Lähetyskentiltä kuuluu välillä kertomuksia, että uskoon tultuaan paikalliset ihmiset ovat löytäneet vapauden ja armon sekä päässeet eroon pimeän voimista. Paholainen kavahtaa ja pelkää Jumalan ja Jeesuksen nimeä.

Raamatun ja menneiden aikojen kertomukset saastaisten henkien riivaamista ihmisistä ovat joskus selitettävissä erilaisilla sairauksilla, joihin nykyaikaisella lääketieteellä on parannus- ja hoitokeinoja. Kuitenkaan edes moderni lääketiede ei ole ihmisten omassa varassa, vaan Jumala toimii senkin kautta luomassaan maailmassa. Jumala on antanut ihmisille järjen ja mahdollisuuden kehittää hoitokeinoja eri sairauksiin. Sairauksienkin keskellä tulisi muistaa, että apu tulee Jumalalta. Jumalanpalvelusten esirukouksissa rukoillaan usein sairaiden ja heitä hoitavien puolesta. Sairaudet ovat myös hyvin yleisiä aiheita rukouspyynnöissä, joita kristityt välittävät toisilleen ja pyytävät toisia rukoilemaan jonkin asian puolesta.

Joissain tilanteissa olen myös kuullut sairauden opettaneen rukoilemista. Kun oma, läheisen tai jonkin muun tuttavan sairaus saa suuren vallan, joutuu ihminen pienelle paikalle. Kun inhimilliset ja ihmisestä itsestään nousevat tuet katoavat, jää jäljelle vain Jumalan apu ja rukous. Niin saattoi olla myös päivän evankeliumin juutalaisella miehellä, joka toi poikansa Jeesuksen luo.

Pojan isä huudahtaa evankeliumissa: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Näin voimme mekin tänään huudahtaa Jeesukselle. Jeesus tuntee meidät läpikotaisin. Hän tuntee myös meidän epäuskomme ja voi auttaa meitä uskomaan. Kun pian tunnustamme yhdessä yhteisen kristillisen uskomme, voimme ajatella sen myös rukouksena: ”Auta minua (yhä enemmän) uskomaan niin kuin uskontunnustuksessa lausumme. Minä uskon. Auta minua epäuskossani.”

Saarna tuhkakeskiviikkona 1.3.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 6: 16–21

Jeesus sanoo:
    ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Saarna:

Pääsiäisen juhlaa edeltävä paastonaika on taas kerran alkamassa. Muistan joskus kauan sitten oppineeni, että paasto olisi epäluterilaista ja koskisi täällä Suomessa vain ortodoksisen kirkon jäseniä. Kyllähän siinä on osa totta, mutta kyllä se paasto koskee myös meitä luterilaisia. Me luterilaisetkin saamme paastota. Oikeastaan jonkinlainen paasto voisi tehdä hyvää meillekin.

Kun lähdin aikoinaan Joensuuhun opiskelemaan teologiaa, yllätyin muistaakseni jo ensimmäisenä vuotena siitä, kun toiset opiskelijat puhuivat paastoamisestaan. Ihmettelin, kun opiskelijat kyselivät toisiltaan, miten he paastoavat. Minä vastasin aina, että en mitenkään, mutta joskus lupasin harkita paastoon osallistumista seuraavana vuonna, jos sitten vaikka jaksaisin miettiä asiaa enemmän. Sama yllättyminen ja kysely jatkuivat muinakin keväinä, kun paaston aika oli alkamaisillaan tai jo meneillään. Vuosi toisensa jälkeen ihmettelyni väheni, mutta aina nousi mieleen se, että paasto olisi jotenkin epäluterilaista. En muista, mistä olin saanut sellaista päähäni, mutta se ajatus eli vahvana ja elää jossain määrin ehkä edelleenkin. Todellisuudessa paasto ei ole lainkaan kiellettyä meiltä luterilaisilta, mutta se ei vaan kuulu niin vahvasti meidän perinteeseemme.

Paastolla tarkoitetaan luopumista jostain. Tavallisimmin paastossa luovutaan syömisestä tai jostain tietystä osasta ruokaa. Tavallinen esimerkki voisi olla luopuminen lihansyönnistä tai syöntikertojen vähentäminen. Paastota voi kuitenkin muillakin tavoilla. Jotkut luopuvat jostain paheestaan tai muusta aikaa vievästä toiminnasta saadakseen lisää aikaa johonkin toiseen, johonkin tärkeämpään.

Meidänkin luterilaisessa kirkossamme on viime vuosina alettu puhua paastosta yhä enemmän, mutta se paasto ei ole tiukkoja ruokasäännöksiä, vaan jotain toisenlaista ja uudenlaista. Tiukkojen kieltojen sijaan ihmisiä on haastettu pohtimaan omaa elämäänsä ja sen vaikutuksia itseen, toisiin ja ympäristöön. Erityisen suosituksi on tullut ekopaasto, joka haastaa elämään ekologisemmin. Kirkon tiedotuskeskuksen ylläpitämillä Ekopaasto.fi -internetsivuilla kannustetaan paastonaikana elämään ilmastoystävällisemmin mm. suosimalla suomalaista ruokaa, vähentämällä lihansyöntiä, välttämällä yksityisautoilua kauppareissuilla ja muutenkin, minimoimalla syntyvien jätteiden määrä jne. Ekopaasto muistuttaa ja kannustaa pitämään parempaa huolta Jumalan luomasta maailmasta.

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus sanoo opetuslapsilleen:

Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Tästä pääsemmekin miettimään paaston tarkoitusta. Paaston olisi hyvä olla vapaaehtoista, jotta sillä oikeasti saavutetaan sen päämäärät. Ajatuksena ei ole kiduttaa itseään tai tuottaa itselle ja toisille kärsimystä. Jotkut paastoavat terveyssyistä, mutta kristillisen paaston tarkoitus on ennen kaikkea kristillinen. Kristillisen paaston tarkoituksena on lähentyä Jumalan kanssa ja viettää aikaa Jumalan kanssa ja hänen hoidettavanaan. Yksi hyvä tapa paastota on järjestää lisää aikaa rukoukselle ja Raamatun lukemiselle. Samalla voi vähentää johonkin muuhun vähemmän tärkeään käytettävää aikaa. Lienee monille helpommin sanottu kuin tehty. Aika yleistä tuntuu olevan ns. somepaasto eli sosiaalisen median, kuten Facebookin ja Instagramin käytön väliaikainen lopettaminen tai vähentäminen esimerkiksi yhteen kertaan päivässä. Yleistä tuntuu olevan myös ns. herkkulakko, jossa lopetetaan paaston ajaksi pullan, karkin, jäätelön yms. sellaisen syöminen joko kokonaan tai joiltain osin. Yhtenä vastaan tulleena paastovaihtoehtona tulee mieleen myös erilaisiin haasteisiin osallistuminen. Voi olla Raamatun lukuhaaste, jossa esimerkiksi luetaan päivittäin tai viikoittain Raamatusta ennalta sovitut kohdat. Paaston ajalle voi sopia myös jonkinlainen diakonia- tai evankelioimishaaste, jossa suoritetaan ennalta sovittuja palvelutehtäviä tai kerrotaan Jumalasta ja Jeesuksesta toisille ihmisille jonkin suunnitelman mukaisesti.

Paasto mielletään useimmiten ruokaan ja juomaan liittyväksi, mutta on hyvä muistaa, että nykyaikana on kehitetty muitakin tapoja paastota. Meillä luterilaisilla paasto on myös aina vapaaehtoista ja sen noudattaminen tulisi nousta ihmisestä itsestään, ilman toisten painostusta. Toki on hyvä saada paastoamiseen tai paastoamattomuuteen niin kuin kaikkeen muuhunkin tässä elämässä myös tukea ja kannustusta toisilta ihmisiltä. Se on yksi meidän tehtävämme täällä.

Paasto ei ole myöskään tapa näyttää toisille ihmisille omaa hurskautta, erinomaisuutta tai huonoutta. Kuten Jeesus sanoo päivän evankeliumissa, paasto on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Jos paaston tarkoituksena on hoitaa ihmisen omaa suhdetta Jumalaan, niin silloin paasto on ihmisen ja Jumalan välinen. Jumalalle meidän kenenkään ei tarvitse esittää olevamme parempia kuin olemmekaan, sillä Jumala tuntee meidät läpikotaisin.

Saarna 12.2.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 19: 27–30

Pietari sanoi Jeesukselle: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?”
Jeesus sanoi heille:
”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Saarna:

Tiedän olevani jonkinlainen hamsteri. Huomaan keräileväni kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta. Joskus ennen haaveilin hankkivani jonkin vanhan navetan tai muun sellaisen ja kerääväni sen täyteen kaikenlaisia tavaroita (koneita, autonromuja, lehtiä, esitteitä, papereita jne.), joita ehkä saattaisin tarvita tai josta voisi ehkä muodostaa jonkinlaisen museon.

Edelleenkin tuo museon kokoamisajatus saattaa nousta mieleen, mutta varsinaisesti hamstraamistaipumus ja -halu ovat vähentyneet. Ainakin minusta tuntuu siltä, että nykyään on paljon helpompi luopua tarpeettomasta tavarasta kuin joskus ennen. Ainakin kerääminen on osaltaan siirtynyt vähemmän tilaa vievään eli esimerkiksi valokuviin, jotka ovat digitaalisessa muodossa eivätkä siten vie juurikaan tilaa.

Päivän evankeliumissa Pietari sanoo Jeesukselle, että hän ja muut opetuslapset ovat luopuneet kaikesta entisestä ja lähteneet seuraamaan Jeesusta. Hän kysyy Jeesukselta, mitä he saavat sen sijaan. Jeesus vastaa Pietarille ja muille, että he saavat istua kahdellatoista valtaistuimella uudessa maailmassa, Jumalan valtakunnassa. Kaikille seuraajilleen, jotka ovat luopuneet taloistaan ja sukulaisistaan, Jeesus lupaa, että he saavat satakertaisesti takaisin ja osakseen iankaikkisen elämän.

Jeesus haastaa meitä pohtimaan, mikä on oikeasti tärkeää meidän elämässämme. Ovatko tavara ja omaisuus tärkeämpiä kuin iankaikkinen elämä? Onko arvostettu asema ja hyväpalkkainen työ tärkeämpää kuin Jumalan valtakuntaan pääseminen.

Vaatii suurta rohkeutta ja uskoa luopua olemassa olevasta ja heittäytyä täysillä johonkin toiseen, tässä tapauksessa Jeesuksen seuraajaksi. Jeesuksen aikana hänen opetuslapsillaan ei ilmeisesti ollut suuria omaisuuksia tai suuria tuloja, joista luopua. He luopuivat siis vähästään. Tämän päivän yltäkylläisyyden keskellä moni joutuisi luopumaan hyvin paljosta, jos haluaisi luopua ihan kaikesta. Toki tällaista suurta luopumista tapahtuu, mutta suurimmasta osasta ei ole siihen eikä se liene edes tavoiteltavaa. Pienempi luopuminen lienee paljon helpompaa. Tulee mieleen kertomus eräästä naisesta, joka eläkkeelle jäätyään myi omistusasuntonsa, lahjoitti siitä saadut rahat lähetystyölle ja muutti vuokralle paikallisen seurakunnan omistamaan asuntoon. Se oli hänelle sopiva tapa luopua liiasta ja samalla edistää Jumalan valtakunnan leviämistä.

Jeesus ei kuitenkaan kehota jokaista luopumaan kaikesta, vaan kehottaa pohtimaan, mikä on oikeasti tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Maallinen omaisuus on katoavaista ja voi yhtäkkiä kadota vaikka tulipalossa. Oli aika pysäyttävää saada tekstiviestillä tieto Keminmaan Tojo-Auton tulipalosta tässä muutama päivä sitten. Olin hetkeä ennen tulipaloa mennyt linja-auton kyydissä siitä ohi. Ei tullut mieleenkään, että näkisin sen rakennuksen viimeistä kertaa sellaisena. Olin ajatellut joskus käydä siellä, mutta en ehtinyt. Internetistä katsomani kuvat palopaikalta olivat aika kaaosmaisia ja ehkä jopa lohduttomia. Silti uutisoinnista kuulsi jonkinlainen toivo tulevasta ja toiminnan jatkumisesta.

Kaikki se omaisuus ja kaikki ne ihmiset, joita meidän elämässämme on, ovat Jumalan lahjaa meille. Ilman Jumalaa meillä ei olisi mitään eikä ketään. Saamme kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut meille kaiken sen maallisen hyvän ja kaikki ne läheiset ihmiset, joita meillä on elämässämme.

Päivän evankeliumista voi ehkä havaita myös ns. menestysteologiaa eli sitä, että Jeesusta seuraamalla tulee myös maallisesti rikkaaksi. Jeesushan sanoo: ”Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” Tässä Jeesus lupaa ihmisten saavan satakertaisesti takaisin. Jeesus ei kuitenkaan lupaa meille sataa taloa, satoja sisaruksia, satoja lapsia tai satakertaista peltopinta-alaa, vaan hän lupaa jotain parempaa, joka tulee näiden talojen, peltojen ja ihmisten tilalle. Se satakertainen takaisin saaminen voi toteutua jo tässä ajassa, mutta täydellisesti se toteutuu vasta tulevassa ajassa, kun kaikki on taas hyvin. Jeesus lupaa aineellisen ja katoavan tilalle aineetonta ja katoamatonta.

Apostoli Paavali sanoo Filippiläiskirjeessä: ”jättäen mielestäni sen, mikä on takanapäin, ponnistelen sitä kohti, mikä on edessä. Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat.” Tähän on tiivistettynä hyvin paljon. Kristityn elämän päämäärä on tulevassa ajassa, Jumalan luona taivaassa. Tätä maallista taivallusta Paavali vertaa kilpajuoksuun. Maallisesta kilpajuoksusta se eroaa kuitenkin sillä tavalla, että taivastiellä emme kilpaile toisiamme vastaan, vaan itseämme vastaan. Vaikka joku kävelisi taivastiellä, hänellä on silti mahdollisuus päästä perille ja saavuttaa voittajan palkinto, joka annetaan kaikille, jotka ottavat vastaan Jumalan kutsun saapua taivaan suureen ilojuhlaan.

Päivän Raamatun kohdat haastavat meidät pohtimaan, mihin panemme toivomme tässä elämässä. Turvaammeko maalliseen ja katoavaan vai turvaammeko Jumalaan. Meidän ei tarvitse luopua omaisuudestamme, mutta se ei saisi nousta Jumalan yläpuolelle. Maallinen omaisuutemme voi kadota hetkellä millä hyvänsä, mutta se palkinto, joka meitä odottaa taivastiellä, on katoamaton ja ikuinen.

Saarna 29.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 14: 22–33

Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”

Saarna:

Jeesuksen opetuslasten vene oli joutunut myrskyyn. Opetuslapset olivat veneessä keskenään, ilman Jeesusta. Jeesus oli jäänyt rannalle lähettämään suuren väkijoukon takaisin koteihinsa. Tämän päivän evankeliumin kertomia tapahtumia on edeltänyt ruokkimisihme, jossa Jeesus ruokki kaikkiaan 5000 miestä sekä suuren joukon naisia ja lapsia vain viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Ruokkimisihmeen jälkeen Jeesus oli käskenyt opetuslasten mennä edeltä järven vastarannalle sillä aikaa, kun hän itse lähettäisi väkijoukot pois luotaan. Kun ihmiset olivat lähteneet koteihinsa ja opetuslapset veneineen vastarantaa kohti, Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen rukoilemaan. Hän teki varsin usein niin. Hänkin tarvitsi yksinäisyyttä ja rauhaa, aikaa rukoukselle, keskustelulle Isä Jumalan kanssa. Emme tiedä, mitä ja miten Jeesus rukoili, mutta varmasti hänellä oli (ja on edelleenkin) luonteva yhteys isäänsä, joka oli lähettänyt hänet maailmaan.

Samaan aikaan, kun Jeesus rukoili, opetuslasten vene kulki vaivalloisesti vastatuulessa ja myrskyssä. Jos olet joskus itse ollut veneessä, laivassa tai rannalla, kun kunnolla myrskyää, tiedät ehkä, miltä silloin tuntuu. Aika moni varmaan pelkää. Niin taisivat opetuslapsetkin pelätä. Lisäksi vastatuuleen soutaminen on hyvin raskasta. Siihen pelon ja raatamisen keskelle Jeesus ilmaantui. Opetuslapset tietysti pelästyivät ja luulivat häntä aaveeksi, sillä he olivat jo valmiiksi peloissaan ja luultavasti vielä väsyneitä, koska oli yö ja pimeää. Vaikka Jeesus oli tehnyt heidän nähtensä monia ihmeitä, ei heille varmaan tullut mieleenkään, että Jeesus saattaisi kävellä myrskyssä veden päällä. Niin kuitenkin tapahtui, että Jeesus käveli veden päällä. Hän rauhoitteli pelokkaita opetuslapsia hyvin raamatullisella ja jumalallisella tervehdyksellä: ”Älkää pelätkö!” Silloin opetuslapset tunnistivat hänet ja helpotus valtasi heidät. Pietari innostui Jeesuksen tulosta niin paljon, että halusi mennä häntä vastaan ja kävellä itsekin veden päällä. Alkuun se onnistuikin, mutta sitten Pietari alkoi upota. Hän huusi hädissään ja pyysi Jeesusta auttamaan. Jeesus auttoi ja he pääsivät veneeseen. Myrsky tyyntyi.

Kuva aaltoihin uppoavasta Pietarista ja Jeesuksesta häntä nostamassa kuvaa aika hyvin meitä ihmisiä. Jatkuvasti me vajoamme elämän myrskyissä aaltoihin. Elämän huolet, murheet ja vastoinkäymiset ovat usein vähällä hukuttaa meidät. Upotessaan Pietari huusi Jeesusta apuun. Ketä me huudammekaan apuun, kun me uppoamme? Jotkut huutavat Jeesusta, toiset taas muita ihmisiä ja kolmannet huutavat jopa sielunvihollista apuun. Olen joskus kysynyt ongelmien edessä kiroilevalta ihmiseltä, miksi hän pyytää sielunvihollista auttamaan. Voisiko sellaisessa tilanteessa huutaa avuksi Jeesusta? Voimme miettiä sitä, uskommeko siihen, että Jeesus todella haluaa ja voi auttaa meitä hädässä. Se apu tulee usein toisten ihmisten välityksellä, joten kyllä niitä toisiakin ihmisiä voi pyytää apuun.

Kun Jeesus ja Pietari olivat päässeet veneeseen, opetuslapset kumartuivat Jeesuksen eteen ja tunnustivat hänet Jumalan pojaksi. Kristittyinä ja Jeesuksen opetuslapsina voisimme mekin välillä kumartua Jeesuksen edessä ja tunnustaa hänelle, että hän on Jumalan poika. No, se tunnustaminen tulee tehtyä ainakin vähän ajan päästä, kun yhteen ääneen tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme. Siinähän me lausumme mm. että uskomme ”Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan…”

Jeesus haluaa ja voi auttaa meitä, jos me vain suostumme ottamaan hänen apunsa vastaan. Apu ei kuitenkaan tule aina heti tai näyttävästi tai toivomallamme tavalla. Olemme vajavaisia ja syntisiä ihmisiä emmekä siksi voi tavallisesti ymmärtää Jumalan tarkoituksia ja keinoja. Jumala on kaikkivaltias, kaikkitietävä, kaikkinäkevä ja kaukaa viisas. Hän tietää, mikä on meille parhaaksi. Emme kuitenkaan ole Jumalan liikuttamia nukkeja, vaan meillä on myös oma tahto ja omat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin ja pahimmillaan jopa estää Jumalaa auttamasta meitä.

Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan meidän ihmisten tähden. Jumala on rakastanut ja rakastaa yhä luomaansa maailmaa ja luomiaan ihmisiä niin paljon, että haluaa pelastaa meidät, auttaa meitä, vapauttaa meidät synnin orjuudesta ja koota meidät luokseen taivaan kotiin, kun sen aika kerran tulee.

 

Saarna 15.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 4: 5-26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

Saarna:

Jostain vuosien takaa muistan tilanteen eräästä toisesta seurakunnasta. Seurakunnan uusi nimikkolähettipariskunta oli vierailulla ja jumalanpalveluksen jälkeen pidettiin kirkkokahvit sekä jonkinlainen lähetystilaisuus seurakuntatalolla. Siellä eräs nainen tivasi läheteiltä, miten Afrikan kaivojen rakennusprojekti tai jokin sellainen edistyy. Hän kauhisteli sitä, että naiset ja lapset joutuvat kantamaan vettä pitkiä matkoja. Hän kertoi lahjoittaneensa jonkin järjestön kautta rahaa uusien kaivojen rakentamiseen lähemmäs asuntoja. Hän vaati läheteiltä raporttia rahojensa käytöstä. Lähetystyöntekijät yrittivät parhaansa mukaan selittää, että he eivät tiedä kyseisestä projektista, koska eivät työskentele siinä. He arvelivat, että kyse on jonkin toisen tahon projektista ja mahdollisesti jopa jossain toisessa maassa. Afrikka on iso maanosa, josta löytyy monia maita sekä monenlaisia ihmisiä ja tarpeita. Ei yksi lähetystyöntekijä voi tuntea koko Afrikkaa. En muista, tyytyikö kysyjä lopulta saamaansa vastaukseen tai ymmärsikö hän edes, että hänen rahansa eivät ole menneet silloin paikalla olleiden lähettien työhön, vaan tärkeään työhön toisessa paikassa Afrikassa.

Vesi on tärkeää ja arkipäiväistä meille ihmisille. Täällä Suomessa olemme tottuneet siihen, että puhdasta vettä on riittävästi saatavilla vesihanasta. Ainakin minä olen riippuvainen vedestä. Sen olen huomannut viime aikoina pari kertaa ihan konkreettisesti, kun vedentulo asuntooni on loppunut yllättäen ja ilman ennakkoilmoitusta. Siinä saakin sitten ihmetellä ja odotella. Molemmilla kerroilla katkos on lopulta ollut aika lyhyt, noin kaksi tuntia kerrallaan.

Myös kehitysmaissa vedellä on suuri merkitys. Ehkä voisi ajatella, että sillä on siellä vielä suurempi merkitys, sillä monissa paikoissa sen hankkimiseen ja kantamiseen käytetään suurempi osa päivästä kuin täällä vauraammassa pohjolassa. Monien maallisten ja hengellisten organisaatioiden kehitysyhteistyössä kaivojen rakentaminen ja veden puhtauden parantaminen ovat olleet keskeisiä projekteja. Voisi jopa sanoa, että kaivojen rakentaminen on klassinen esimerkki auttamistyöstä, jota myös kristilliset järjestöt (esim. Kirkon ulkomaanapu) tekevät köyhissä maissa muun diakonian ja lähetystyön ohella. Ehkä juuri tästä oli noussut se suuri huoli, joka saarnan alussa mainitsemallani naisella oli taannoin. Hän oli niin paljon säälinyt vettä kantavia naisia, että oli päättänyt lahjoittaa rahaa kaivojen rakentamiseen.

Veden ohella jano on varmasti myös tuttu ilmiö meille. Kuinka hyvältä ihan tavallinen vesi maistuukaan silloin, kun on ihan kunnolla jano? Kuuma päivä ja jonkinlainen liikuntasuoritus varsinkin vaativat juomaan paljon vettä tai jotain muuta.

Päivän evankeliumissa Jeesuksen kerrotaan menevän kaivolle keskellä päivää. Hänellä on jano. Siellä hän tapaa samarialaisen naisen, jonka kanssa hän aloittaa keskustelun. Siinä keskustelussa hän murtaa monta muuria. Kuten evankeliumissa selitetään, samarialaiset ja juutalaiset eivät olleet tekemisissä toistensa kanssa. Samarialaisia pidettiin alempiarvoisena väestöryhmänä. Toisekseen ei ollut kovin soveliasta, että toisilleen tuntemattomat mies ja nainen alkoivat keskustella keskenään. Erikoista on myös se, että nainen tulee kaivolle päivän kuumimpaan aikaan, keskellä päivää. Silloin ei ole paljoa ihmisiä liikkeellä.

Naisen ja Jeesuksen keskustelu käsittelee aluksi ihan tavallista juomaveden ottamista kyseisestä Jaakobin kaivosta. Puhe siirtyy kuitenkin pian toisenlaiseen veteen, jota Jeesus kertoo voivansa antaa. Hän kutsuu sitä eläväksi vedeksi, jota juotuaan ihmiselle ei tule jano. Lopulta keskustelu johtaa siihen, että nainen on kokenut elämässään kovia. Hänellä on ollut viisi miestä. Emme tiedä, onko hän jäänyt leskeksi, eronnut, jätetty, petetty vai jotain muuta. Se ei kuitenkaan ole oleellista. Oleellista on se tapa, jolla Jeesus kohtelee tätä naista. Jeesus asettuu hänen rinnalleen, siitäkin huolimatta, että nainen on samarialainen ja Jeesus juutalainen. Jeesus ymmärtää tätä naista ja keskustelee hänen kanssaan.

Janoa on monenlaista. On sitä tavallista janoa, joka sammuu tavallisella vedellä. Sitten on myös sellaista toisenlaista janoa, jota voisi kutsua hengelliseksi janoksi. Onko sinulla tänään hengellinen jano ja mikä siihen auttaa? Oletko ehkä sen takia tullut kirkkoon? Voimme uskoa, että siihen auttaa se Jeesuksen mainitsema elävä vesi. Sitä Jeesus tarjosi myös samarialaiselle naiselle kaivolla. Sitä hän haluaa tänään tarjota myös meille. Hän tarjoaa sitä meille sanassaan ja ehtoollisen sakramentissa.

Sanotaan, että vesi on parasta janojuomaa. Siitä voisi johtaa ajatuksen, että Jeesuksen tarjoama elävä vesi on parasta apua hengelliseen janoon. Niin kuin tavalliseen janoon on tarjolla monenlaisia erikoisjuomia, on myös hengelliseen janoon tarjolla monenlaisia yrityksiä ja erikoisuuksia sammuttaa jano. Tänäkin päivänä monilla ihmisillä on hengellinen jano ja he etsivät janolleen sammutusta erilaisista suunnista ja erikoisuuksista. Ehkä Jeesuksen tarjoama elävä vesi näyttää liian yksinkertaiselta ja jää siksi monilta huomaamatta. Hengelliseen janoon on melko yksinkertainen apuneuvo. Se on Jeesus ja hänen tarjoamansa elävä vesi. Tänäänkin Jeesus kutsuu meitä luokseen. Hän haluaa ravita meitä elävällä vedellä ja sanallaan sekä ehtoollisen lahjalla.

Saarna 8.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 1: 29–34

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Saarna:

Apostolien teoista kuulimme kertomuksen etiopialaisen hoviherran kasteesta. Tämä hoviherra oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli kotimatkalla kohti etelää. Pyhä Henki käski Filipposta hakeutumaan hoviherran vaunujen lähettyville. Filippos noudatti käskyä ja alkoi juosta hoviherran vaunujen vierellä. Hän kuuli, kuinka hoviherra luki profeetta Jesajan kirjaa. Filippos aloitti keskustelun hoviherran kanssa ja pääsi vaunujen kyytiin opettamaan ja julistamaan. Filippos selitti hoviherralle, että profeetta kertoo Jeesuksesta, joka kantoi ihmisten synnit ristinpuulla ja kuoli heidän puolestaan kuin lammas.

Hoviherra tuli ns. uskoon. Hänessä tapahtui nopea kääntymys, kun hän ymmärsi, mistä Jesaja kirjoitti. Ehkä hoviherra oli jo pitkään etsinyt Jumalaa. Ehkä hän oli juutalainen tai saanut juutalaisia vaikutteita. Etiopiahan kuului tuolloin juutalaisen vaikutuspiirin reuna-alueisiin. Ehkä hoviherra oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin etsimään oikeaa Jumalaa ja aitoa suhdetta Jumalaan. Hän ei kuitenkaan ollut löytänyt Jumalaa sieltä, mutta kotimatkalla hän kohtasi armollisen Jumalan. Hän oli saanut jostain käsiinsä profeetta Jesajan kirjan, jota hän sitten luki vaunuissaan ääneen, mutta ei ymmärtänyt, mistä se kertoi. Onneksi Filippos kuitenkin selitti hänelle, mistä on kyse.

Hoviherra oli etiopialainen. Muistan joskus kuulleeni, että tämä Filippoksen kastama hoviherra olisi ollut Etiopian ensimmäinen kristitty. Se lienee hyvin mahdollista tai jopa todennäköistä. Mahdollisesti tämän tapauksen seurauksena kristillinen usko alkoi levitä Etiopiassa. Kristinuskosta tuli Etiopian valtionuskonto jo 300-luvulla toisena maana maailmassa. Valtionuskonnon aika päättyi vuonna 1974. Nykyään 2/3 etiopialaisista on kristittyjä, joista enemmistö on koptikristittyjä. Etiopiassa kristinusko oli aluksi vallanpitäjien uskonto, mutta myöhemmin se on levinnyt laajasti kaiken kansan keskuuteen.

Etiopia on hyvin väkirikas maa. Siellä on lähes sata miljoonaa asukasta. Vaikka lähes puolet maan väestöstä on koptikristittyjä, on siellä myös paljon luterilaisia. Siitä huolimatta, että luterilaisuus on Etiopiassa vähemmistökirkko, on Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko kuitenkin väkimäärältään suurin Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko yli 7 miljoonalla jäsenellään.

Päivän evankeliumissa Johannes Kastaja osoitti Jeesusta ja sanoi hänen olevan Jumalan karitsa. Apostolien teoissa puolestaan Filippos osoitti Jeesuksen olevan Jumalan karitsa ja sai hoviherran katseen kiinnittymään Jeesuksen Kristukseen niin paljon, että hän halusi tulla kastetuksi. Hyvin harvoin kukaan tulee uskoon yksikseen, ilman toisia kristittyjä. Kuten tässä hoviherran tapauksessa, myös muutenkin tarvitaan useimmiten jotakuta, joka selittää sanaa ja osoittaa Kristusta. Lapsen kohdalla uskoontulo tapahtuu useimmiten vanhempien, kummien, isovanhempien ja muiden läheisten myötävaikutuksesta. Nuorten ja aikuisten kohdalla taas tarvitaan useimmiten joku, joka selittää ja opettaa Jumalan sanaa sekä opettaa vaikka ihan kädestä pitäen, mitä tarkoittaa olla kristitty. Juuri tätä työtä tekevät lähetystyöntekijät, mutta ihan hyvin jokainen meistäkin voi osoittaa Kristusta lähimmäisilleen.

Kastaminen ja lähetystyö kuuluvat tiiviisti yhteen. Ne molemmat perustuvat samaan Jeesuksen antamaan käskyyn, jota kutsutaankin kaste- ja lähetyskäskyksi:

”Minulle on annettu kaikki valta
taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat
minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea,
mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.”

(Matt. 28: 18–20)

Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesukselle. Samalla tavoin sekä kasteessa että lähetystyössä ja evankelioinnissa muutenkin valmistetaan tietä Jeesukselle, jotta hän voisi päästä ihmisten sydämiin ja muodostaa heihin henkilökohtaisen suhteen sekä ottaa heidän synnit kannettavakseen. Jumala on luonut ihmiset elämään yhteydessään, mutta se yhteys rikkoutui syntiinlankeemuksessa. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan pelastamaan mahdollisimman monet Jumalan luomat ihmiset. Se poika, Jeesus asetti kasteen ja käski viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan. Tätä Jeesuksen antamaa tehtävää toteutamme, kun toimitamme kasteita ja kerromme Jeesuksesta toisille ihmisille.

Saarna 26.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 12: 8-12

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Epistola:

Ap. t. 6: 8, 11–15, 7: 51–60  

Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.  
Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Saarna:

Kuinka vaikeaa tai helppoa onkaan tunnustautua kristityksi ja Jeesuksen seuraajaksi? Kuinka helppoa onkaan ajatella, että kyllähän minä ainakin uskallan tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi tai uskallan vastata myöntävästi, jos joku kysyy, uskonko Jumalaan? Tosi tilanteessa ei välttämättä olekaan yhtä helppoa vastata. Siinä tilanteessa saattaa miettiä, mitähän se kysyjä minustakin ajattelee, jos sanon uskovani Jumalaan. Usko ei välttämättä ole muodissa, vaikka jotkut julkisuuden henkilöt kertoisivatkin lehtihaastatteluissa avoimesti uskostaan.

Ensimmäiset kristityt joutuivat kokemaan vainoa. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus varoitti heitä siitä jo ennalta. Hän ei luvannut seuraajilleen helppoa ja menestyksekästä elämää täällä maan päällä. Hän kuitenkin lupasi Pyhän Hengen auttavan heitä syytöksiin vastaamisessa:

Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.

Apostolien tekojen tekstistä kuulimme kertomuksen Stefanoksesta, jota pidetään ensimmäisenä kristittynä marttyyrina eli uskonsa puolesta kuolleena. Kun hän sai juutalaisten suuren neuvoston edessä osakseen syytöksiä ja vääriä todistuksia, Pyhä Henki antoi hänelle sanat, joilla hän puolustautui. Se pitkähkö puolustuspuhe ei sisältynyt kuulemaamme tekstiin. Siinä puheessa Stefanos kertasi Israelin kansan historian patriarkoista alkaen. Puheen jälkeen hän näki myös näyssä Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka otti hänet vastaan, kun hänet kivitettiin. Vielä kivityksen hetkellä, vähän ennen kuolemaansa, hän rukoili ja ylisti Jeesusta.

Täällä Suomessa emme ole kuoleman vaarassa, vaikka olisimme kuinka innokkaasti ja avoimesti kristittyjä. Vaikka hihhulointi menisikin joskus överiksi ja ärsyttäisi toisia ihmisiä, ei se johda hengen menettämiseen. Toki ilmapiiri ja suhtautuminen kristinuskoon ja kirkkoon on täällä Suomessa selvästi koventunut ja muuttunut negatiivisemmaksi, mutta vielä ollaan kaukana siitä tilanteesta, jollainen oli ensimmäisten kristittyjen tilanne. Enemmistö Suomen kansasta on edelleen kristittyjä, ainakin virallisesti. Siltä pohjalta katsoen täällä ei pitäisi olla kristityillä ongelmia. Käytännössä tunnustava kristitty saattaa kuitenkin saada osakseen kiusaamista ja syrjintää. Sellainen on tietysti ikävää ja väärin, mutta varsinaista hengenvaaraa ei sen sijaan pitäisi olla.

Toisaalta voimme ajatella, että kristittyjen vainot eivät olekaan lopulta kovin kaukana meistä. Suomeen on tullut erityisesti vuosi sitten suuri joukko turvapaikanhakijoita Syyriasta, Irakista ja myös joistain muista maista. Suuri osa heistä on muslimeja, mutta joukossa on myös kristittyjä, jotka ovat paenneet heidän uskoonsa kohdistuvaa vainoa. Turvapaikanhakijoiden joukossa on myös kristinuskosta kiinnostuneita muslimeja, jotka ovat jo lähtömaassaan olleet kiinnostuneita kristinuskosta, mutta eivät ole voineet ja uskaltaneet tutustua siihen tarkemmin. Täällä Suomessa he ovat sitten saaneet mahdollisuuden oppia tuntemaan hyvän ja armollisen Jumalan. Osa heistä on käynyt täällä rippikoulun ja kastettu kirkon jäseneksi. Jotkut ovat jopa jääneet aktiivisiksi jäseniksi paikalliseen seurakuntaan. Niin on ainakin tapahtunut täällä Tervolan seurakunnassa.

Kristittyjen vainot tulevat lähelle meitä suomalaisia myös siinä tilanteessa, kun näitä kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita yritetään palauttaa takaisin lähtömaihinsa. Monet heistä joutuvat hengenvaaraan, jos palaavat takaisin islamilaiseen lähtömaahansa. Jonkinlaista vainoa ja painostusta he saattavat kokea jo täällä Suomessakin toisten, vielä islaminuskoisten pakolaisten taholta. Kristittyjen vainoissa ei siis ole kyse mistään meille kaukaisesta asiasta. Luonnollisesti niitä vainoja voi olla vaikea käsittää, jos ne eivät tule suoraan omalle tai läheisten kohdalle. Saamme kiittää Jumalaa, että ainakin vielä olemme täällä Suomessa aika turvassa verrattuna moniin muihin maihin.

Kristinuskossa marttyyreja kunnioitetaan ja muistellaan, mutta marttyyriutta ei ihannoida. Kristittyjä ei kehoteta hankkiutumaan kuoleman vaaraan eikä tarkoituksella ärsyttämään toisia ihmisiä. Toki evankeliumia täytyy pitää esillä, mutta ei liian uhkarohkeasti eikä marttyyrikuolemaa kerjäten. Tässäkin asiassa on hyvä löytää se kuuluisa kultainen keskitie ja yrittää pysytellä sillä. Kyllä silläkin tiellä riittää haasteita ja vaaroja ihan tarpeeksi. Jeesus ei luvannut meille seuraajilleen helppoa elämää, mutta hän lupasi meille Pyhän Hengen ja lupasi olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Se on jo paljon.

Saarna 25.12.2016 Tervolan vanhassa kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Saarna:

Tämä Luukkaan jouluevankeliumi on minulle ja ehkä monille teistäkin sekä muista ihmisistä hyvin tuttu ja rakas teksti. Ehkä se on jopa ihmisille yleisesti kaikkein tutuin kohta Raamatussa. Oletko koskaan miettinyt tai kokeillut, osaisitko jouluevankeliumin jopa ulkoa? Ainakin minulle kävi joskus, ehkä kymmenen vuotta sitten yllättäen niin, että huomasin osaavani lukea jouluevankeliumin ulkomuistista. En ollut sitä erikseen opetellut, mutta olin kuullut ja lukenut sen niin monta kertaa, että olin huomaamattani oppinut sen ulkoa.

Eilen jouluaattoiltapäivänä luettu jouluevankeliumi saa jatkoa nyt jouluaamuna. Jouluaattona luetaan jakeet 1-14, mutta jouluaamuna jatketaan jakeeseen 20 asti. Jouluaaton evankeliumi päättyy siihen, kun enkelin ympärille ilmaantunut suuri enkelijoukko ylistää Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Tänään saimme kuulla, mitä tapahtui sen jälkeen. Enkeleiden palattua taivaaseen paimenet lähtivät käymään vastasyntyneen Jeesuksen luona. Tallissa, Jeesuksen seimen luona he kertoivat Marialle ja Joosefille kaiken sen, mitä enkeli oli sanonut syntyneestä lapsesta. Enkelihän oli sanonut:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Enkeli oli kertonut ihmeellisiä ja suuria asioita Jeesuksesta. Marian kerrotaan kätkeneen sydämeensä kaiken paimenilta kuulemansa. Maria oli varmaan hämmästynyt, vaikka olihan hän jo aiemminkin saanut tietää, minkälaista lasta hän odotti. Enkelihän oli ilmestynyt Marialle noin 9 kuukautta aiemmin ja kertonut, että hänestä tulee Jumalan pojan äiti. Silti paimenten kertoma kuulosti Marian mielessä varmaan edelleen uskomattomalta. Jeesus oli syntyessään ihan tavallinen pieni vauva, joka oli riippuvainen vanhempiensa huolenpidosta. Varmaankaan hänestä ei voinut suoraan nähdä, mitä olisi tulossa noin kolmea vuosikymmentä myöhemmin, jolloin Jeesus toimi julkisesti, kulki Galileassa ja julisti Jumalan valtakunnasta. Kuka olisi uskonut, että sellaisesta vaatimattomaan talliin syntyneestä, ulkoisesti ihan tavallisten ihmisten eli Marian ja Joosefin pienestä lapsesta voisi tulla ihmiskunnan pelastaja? Jumala ei kuitenkaan valitse käyttöönsä vain rikkaita ja mahtavia, vaan antaa tehtäviä myös tavallisille ihmisille ja varustaa heidät niiden tehtävien edellyttämällä tavalla.

Luukas kirjoittaa verollepanon koskeneen koko asuttua maailmaa eli käytännössä koko Rooman valtakuntaa. Evankelista Luukas on halunnut osoittaa syntyvän lapsen suuren merkityksen koko maailmalle. Myös enkelin ilmoituksessa Jeesuksen syntymän kerrotaan koskevan kaikkia ihmisiä. Enkeli sanoo: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Enkelin viestissä Jeesuksen kerrotaan olevan koko kansan eli kaikkien ihmisten vapahtaja. Profeetat olivat jo paljon aiemmin ilmoittaneet, että Vapahtaja tulisi syntymään Betlehemissä eli Daavidin kaupungissa. Näin myös tapahtui. Jeesus syntyi Betlehemissä, Daavidin suvun kaupungissa, vaikka Maria ja Joosef asuivatkin sitä ennen Galileassa Nasaretin kaupungissa.

Jeesuksen syntymä kaikkia kansoja ja ihmisiä varten tulee ilmi myös paimenissa. Ajanlaskun alun Palestiinassa paimenet olivat halveksittua säätyä, koska he eivät ammattinsa takia voineet noudattaa juutalaista lakia eli esimerkiksi sen sapattimääräyksiä. He joutuivat työskentelemään eli paimentamaan laumaansa myös sapattina eli pyhäpäivänä. Siitä huolimatta paimenet olivat hyvin tavallinen näky Betlehemin ympäristössä. Lampaita ja vuohia tarvittiin ja maasto sopi hyvin sellaisten eläimien laitumeksi. Luukkaan kerronnassa nämä halveksitut paimenet saavat suuren roolin. He saavat ensimmäisenä kuulla ilosanoman vapahtajan syntymästä. Luukas korostaa, että syntyvä vapahtaja on tullut myös ja nimenomaan halveksittuja, syntisiä ja vähäosaisia varten. Jeesus ei tullut vain rikkaita ja hyväosaisia varten, vaan hän tuli kaikkia varten, niin ylhäisiä kuin alhaisia varten.

Jouluevankeliumi on tärkeä teksti meille kristityille. Se kertoo Vapahtajamme syntymän. Merkityksensä jouluevankeliumi saa pääsiäisen kautta. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa ja kuolleista nousemista olisi Jeesuksen syntymäkertomus luultavasti unohtunut aikojen saatossa. Toisaalta ilman joulua ja Jeesuksen syntymää ei olisi myöskään ollut pääsiäisen tapahtumia. Jos Jumala ei olisi lähettänyt ainoaa poikaansa maailmaan ihmiseksi, ei tämä poika, Jeesus olisi voinut ottaa meidän syntejä kannettavakseen. Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ensimmäisenä jouluna ainoan poikansa ihmiseksi maailmaan ja antoi hänet myöhemmin ristiinnaulittavaksi, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Joulu on suuri ja tärkeä juhla. Monien mielissä se lienee suurin ja tärkein kirkollinen juhla. Näinhän se on. Ilman joulua ja Jeesuksen syntymää meillä ei olisi pelastusta eikä kirkkoa.

Saarna 18.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 1: 18–24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna:

Myös tätä neljännen adventtisunnuntain evankeliumitekstiä voisi kutsua jouluevankeliumiksi. Yleensähän jouluevankeliumilla tarkoitetaan Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta löytyvää kertomusta Jeesuksen syntymästä. Tämä Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun katkelma kertoo kuitenkin saman asian vähän toisesta näkökulmasta ja toisella tavalla painottaen. On arveltu, että tämän Matteuksen jouluevankeliumin ensisijaisena lähteenä olisi ollut Joosefin kertomus tapahtumista. Katkelmahan kertoo juuri Joosefin unesta ja pohdinnoista, joista Luukas puolestaan ei kerro. Perinteisen ja tutumman Luukkaan jouluevankeliumin taustalla sen sijaan on arveltu olleen Jeesuksen äidin Marian kertomus omista kokemuksistaan. Tätä perinteistä jouluevankeliumia luetaan varsinaisena, oikeana jouluna kirkoissa ja muuallakin. Tänään on kuitenkin vielä neljäs adventti. Joulu ja Jeesuksen syntymä ovat lähellä, mutta eivät ole täällä ihan vielä. Neljäs adventtisunnuntai on kirkossame omistettu Jeesuksen äidille Marialle, josta ortodoksisella puolella käytetään jopa nimeä ”Jumalan synnyttäjä”. Vaikka evankeliumi on kerrottu Joosefin näkökulmasta, on Marialla kuitenkin keskeinen osa evankeliumissa. Maria odotti Jeesus-lasta ja kantoi häntä sisällään.

Matteus kertoo Marian tulleen raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Toki Pyhällä Hengellä on osansa myös muissa, ihan tavallisissa raskauksissa, mutta tässä tapauksessa sillä oli aivan erityinen ja ratkaiseva osa. Kuten me uskontunnustuksessa lausumme, Jeesus syntyi neitsyt Mariasta. Vaikka jotkut sen kiistävät ja yrittävät selittää mahdottomaksi, niin neitseestä syntyminen on kuitenkin keskeinen osa kristillisen kirkon uskoa ja oppia. Neitseestä syntymistä kyllä pidetäänkin mahdottomana, mutta on kuitenkin muistettava myös se, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Lisäksi me olemme vajavaisia ihmisiä emmekä voi useinkaan ymmärtää Jumalan suunnitelmia sekä niiden kokonaisvaltaisuutta ja tarkkoja toteutumistapoja.

Tämän päivän Vanhan testamentin teksti sekä Uuden testamentin kirjeteksti kertovat myös tapahtumasta, jossa Jumala teki mahdottoman mahdolliseksi. Patriarkka Abraham, sieltä melkein Raamatun alusta, ei ollut vaimonsa Saaran kanssa saanut lasta. He olivat jo vanhoja, kun Jumala ilmoitti heille, että he tulisivat vielä saamaan lapsen. Heidän oli vaikea uskoa sitä. Saara jopa nauroi, koska piti viestiä mahdottomana tai ehkä jopa vitsinä. Jumala kuitenkin vahvisti lupaustaan vielä vannomalla valan, kuten Heprealaiskirjeen katkelmasta kuulimme: ”Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu.” Vuoden päästä tästä ilmoituksesta ja valasta Saaralla oli jo poikalapsi, Iisak, josta tuli myös suuri kantaisä Israelin kansalle ja edelleen myös Jeesukselle. Matteuksen evankeliumin alussa olevassa Jeesuksen sukuluettelossa mainitaan Jeesuksen olleen sekä Daavidin että myös Abrahamin poika. Sukuluettelo alkaa Abrahamista, jatkuu Iisakilla ja etenee Daavidiin ja edelleen Jeesukseen. Sukuluettelon lopuksi todetaan vielä:

Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.

Päivän Vanhan testamentin teksti kertoo, että Jumala piti huolta Saarasta ja antoi hänen synnyttää pojan vielä vanhana. Samaan tapaan Jumala piti huolta Jeesuksen äidistä Mariasta. Jumala lähetti enkelin ilmestymään Joosefille ja sitä kautta suojeli Mariaa jopa kuolemantuomiolta, joka saattoi odottaa avionrikkojaa. Juutalaisen lain näkökulmasta Mariaa saatettiin pitää avionrikkojana, vaikka Maria ja Joosef olivat vasta kihloissa. Kihlauksella oli vahva asema ja se merkitsi enemmän kuin varsinainen avioliitto. Kihlauksessa tapahtui siis suurempi aseman muutos kuin sitä seuranneessa avioliitossa. Nykyäänhän painotus vaikuttaa olevan vähän toisenlainen. Evankeliumissa Joosefin kerrotaan olevan lakia kunnioittava mies, mutta silti hänestä löytyi ymmärrystä ja sääliä Mariaa kohtaan, joten hän ei halunnut häpäistä Mariaa julkisesti. Kun enkeli vielä ilmestyi hänelle, hän päätti noudattaa Jumalan tahtoa ja otti Marian vaimokseen, niin kuin oli jo alun perin sovittu.

Jumala oli valinnut Abrahamin ja Saaran sekä Marian ja Joosefin tärkeään rooliin pelastussuunnitelmassaan, suunnitelmassaan korjata syntiinlankeemuksessa rikkoutuneet välit ihmisten ja Jumalan välillä. Jumala valitsi näihin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja varusti heidät tarpeellisella tavalla. Jumala oli heidän tukenaan ja turvanaan kaikessa. Samaan tapaan Jumala kulkee myös meidän rinnallamme, vaikka meillä ei olisikaan yhtä keskeistä ja näyttävää roolia pelastushistoriassa. Jumala haluaa pelastaa jokaisen luomansa ihmisen ja tahtoo, että he olisivat kerran hänen luonaan taivaassa. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Saarna 6.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 20: 25–28

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Saarna:

Itsenäisyyspäivä (6.12.) on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus. Itsenäisyyspäivä on ainoa kirkollinen juhlapäivä, jolla ei kuitenkaan ole varsinaisesti kirkollista alkuperää. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin ottanut Suomen itsenäisyyspäivän yhdeksi kirkolliseksi juhlapäiväksi. Sille on omat määritellyt Raamatun tekstit. Käytössä on lisäksi liturgisena värinä valkoinen, joka on suurten juhlien sekä kiitoksen väri. Eilen oli vielä adventin violetti ja huomenna on taas violetti liturgisena värinä. Itsenäisyyspäivä siis erottuu selvästi adventin ajasta erilliseksi juhlapäiväkseen.

Kirkko elää aina osana ympäröivää yhteiskuntaa. Samoin kirkon jäsenet eli kristityt elävät osana yhteiskuntaa ja palvelevat sitä omilla lahjoillaan omassa kutsumuksessaan. Kun Suomen valtio viettää syntymäpäiväänsä, kirkoissa vietetään (juhla)jumalanpalveluksia ja kristityt kokoontuvat yhteen kiittämään tästä maasta ja rukoilemaan sen puolesta. Toki rukoilua Suomen puolesta tapahtuu kaikkina pyhäpäivinä ja muinakin päivinä ympäri vuoden, mutta tänään itsenäisyyspäivänä sille rukoukselle ja kiitokselle on ihan oma erityinen päivänsä.

Täällä Suomessa kirkon ja valtion välit ovat perinteisesti olleet läheiset ja toimivat. Vaikka enää ei ole pitkiin aikoihin, tarkalleen vuoden 1870 jälkeen, ollut ns. valtiokirkkomallia, ovat Suomen evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko kuitenkin kansankirkkoja. Niillä on erityinen ja vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja uskonnollisuudessa. Kirkot hoitavat myös tiettyjä, erikseen sovittuja valtiollisia ja kunnallisia tehtäviä, kuten hautausmaiden ja väestökirjanpidon hoitoa, sosiaalityötä diakonian muodossa jne. Tästä yhteistyöstä ja työnjaosta hyötyvät sekä valtio, kunnat, kirkot sekä kansalaiset ja kirkkojen jäsenet.

---

Päivän evankeliumitekstiä edeltää keskustelu Jeesuksen ja Sebedeuksen perheen välillä. Sebedeuksen poikien äiti pyytää pojilleen korkeimpia paikkoja Jumalan valtakunnassa. Jeesus ei kuitenkaan lupaa paikkoja heille, vaan kertoo Jumalan jakavan ne, keille tahtoo. Lisäksi toiset opetuslapset vielä suuttuvat Sebedeuksen pojille, mutta Jeesus rauhoittelee tilannetta lausumalla:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.”

Jeesus jatkaa vastaustaan kääntämällä sen aikaiset ja oikeastaan myös nykyiset arvojärjestykset päälaelleen.

”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Sopisiko tämä ohje myös tämän päivän Suomeen? Toteutuuko tällainen toimintamalli jopa ihan itsestään? Joskus kuulee valitusta siitä, että jotkut ihmiset tyrkyttäytyvät liiaksi esille ja joka paikkaan. Toisaalta kuuluu valitusta, että jotkut ihmiset vetäytyvät ja piiloutuvat eivätkä osallistu mihinkään. No, aina löytyy valittamisen aihetta. Aina löytyy silti myös kehumisen ja kiittämisen aihetta. Kuuluu myös kiitosta siitä, että toiset ihmiset ovat aktiivisia ja ahkeria monissa tilanteissa. Toisia taas kehutaan vaatimattomuudesta ja siitä, että eivät halua itselleen huomiota. Aina löytyy siis kiittämisen aihetta.

Suomessa kuulee joskus termin ”luterilainen työmoraali”. Se tietysti voidaan ymmärtää monella tavalla, mutta yleensä se ymmärretään ahkerana työntekona ja vaatimattomuutena. Sanotaan, että Suomi on nykyisenkaltainen vauras yhteiskunta juuri tästä ahkeruudesta ja ”luterilaisesta työmoraalista” johtuen. Toki liiallinen ahkeroiminen ja raataminen voi johtaa väsymiseen ja muihin haittapuoliin, kuten on varmasti nähtävissä. Onko hyvinvointiyhteiskunnasta tullut liiallisen ahkeroimisen vuoksi pahoinvointiyhteiskunta? Onko liikaa ihmisiä, jotka haluavat tulla ensimmäisiksi ja suurimmiksi?

Palautetaanpa vielä mieleen, mitä Jeesus sanoo:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Voisiko se yhteiskunnassa oleva pahoinvointi nousta siitä, että joku on alistanut heikot ihmiset valtansa alle? Vai onko suuruuden tavoittelu orjuuttanut ihmiset? Olivatpa syyt mitkä tahansa, on hyvä muistaa, että ihmiset ovat vain ihmisiä eivätkä mitään kaikkivoipia tai edes koneita. Jokainen väsyy joskus. Kaikki eivät voi olla ensimmäisiä. Jeesus kehottaa meitä elämään sovussa ja hyvässä järjestyksessä sekä rakentamaan maata, jossa ketään ei alisteta hallitsijoiden mielivallan alle. Jeesus ei kannusta kyynärpäätaktiikan käyttöön vaan toisten palvelemiseen ja auttamiseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin säilyttää aina ja kaikessa.