Saarna 26.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 12: 8-12

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Epistola:

Ap. t. 6: 8, 11–15, 7: 51–60  

Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.  
Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Saarna:

Kuinka vaikeaa tai helppoa onkaan tunnustautua kristityksi ja Jeesuksen seuraajaksi? Kuinka helppoa onkaan ajatella, että kyllähän minä ainakin uskallan tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi tai uskallan vastata myöntävästi, jos joku kysyy, uskonko Jumalaan? Tosi tilanteessa ei välttämättä olekaan yhtä helppoa vastata. Siinä tilanteessa saattaa miettiä, mitähän se kysyjä minustakin ajattelee, jos sanon uskovani Jumalaan. Usko ei välttämättä ole muodissa, vaikka jotkut julkisuuden henkilöt kertoisivatkin lehtihaastatteluissa avoimesti uskostaan.

Ensimmäiset kristityt joutuivat kokemaan vainoa. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus varoitti heitä siitä jo ennalta. Hän ei luvannut seuraajilleen helppoa ja menestyksekästä elämää täällä maan päällä. Hän kuitenkin lupasi Pyhän Hengen auttavan heitä syytöksiin vastaamisessa:

Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.

Apostolien tekojen tekstistä kuulimme kertomuksen Stefanoksesta, jota pidetään ensimmäisenä kristittynä marttyyrina eli uskonsa puolesta kuolleena. Kun hän sai juutalaisten suuren neuvoston edessä osakseen syytöksiä ja vääriä todistuksia, Pyhä Henki antoi hänelle sanat, joilla hän puolustautui. Se pitkähkö puolustuspuhe ei sisältynyt kuulemaamme tekstiin. Siinä puheessa Stefanos kertasi Israelin kansan historian patriarkoista alkaen. Puheen jälkeen hän näki myös näyssä Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka otti hänet vastaan, kun hänet kivitettiin. Vielä kivityksen hetkellä, vähän ennen kuolemaansa, hän rukoili ja ylisti Jeesusta.

Täällä Suomessa emme ole kuoleman vaarassa, vaikka olisimme kuinka innokkaasti ja avoimesti kristittyjä. Vaikka hihhulointi menisikin joskus överiksi ja ärsyttäisi toisia ihmisiä, ei se johda hengen menettämiseen. Toki ilmapiiri ja suhtautuminen kristinuskoon ja kirkkoon on täällä Suomessa selvästi koventunut ja muuttunut negatiivisemmaksi, mutta vielä ollaan kaukana siitä tilanteesta, jollainen oli ensimmäisten kristittyjen tilanne. Enemmistö Suomen kansasta on edelleen kristittyjä, ainakin virallisesti. Siltä pohjalta katsoen täällä ei pitäisi olla kristityillä ongelmia. Käytännössä tunnustava kristitty saattaa kuitenkin saada osakseen kiusaamista ja syrjintää. Sellainen on tietysti ikävää ja väärin, mutta varsinaista hengenvaaraa ei sen sijaan pitäisi olla.

Toisaalta voimme ajatella, että kristittyjen vainot eivät olekaan lopulta kovin kaukana meistä. Suomeen on tullut erityisesti vuosi sitten suuri joukko turvapaikanhakijoita Syyriasta, Irakista ja myös joistain muista maista. Suuri osa heistä on muslimeja, mutta joukossa on myös kristittyjä, jotka ovat paenneet heidän uskoonsa kohdistuvaa vainoa. Turvapaikanhakijoiden joukossa on myös kristinuskosta kiinnostuneita muslimeja, jotka ovat jo lähtömaassaan olleet kiinnostuneita kristinuskosta, mutta eivät ole voineet ja uskaltaneet tutustua siihen tarkemmin. Täällä Suomessa he ovat sitten saaneet mahdollisuuden oppia tuntemaan hyvän ja armollisen Jumalan. Osa heistä on käynyt täällä rippikoulun ja kastettu kirkon jäseneksi. Jotkut ovat jopa jääneet aktiivisiksi jäseniksi paikalliseen seurakuntaan. Niin on ainakin tapahtunut täällä Tervolan seurakunnassa.

Kristittyjen vainot tulevat lähelle meitä suomalaisia myös siinä tilanteessa, kun näitä kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita yritetään palauttaa takaisin lähtömaihinsa. Monet heistä joutuvat hengenvaaraan, jos palaavat takaisin islamilaiseen lähtömaahansa. Jonkinlaista vainoa ja painostusta he saattavat kokea jo täällä Suomessakin toisten, vielä islaminuskoisten pakolaisten taholta. Kristittyjen vainoissa ei siis ole kyse mistään meille kaukaisesta asiasta. Luonnollisesti niitä vainoja voi olla vaikea käsittää, jos ne eivät tule suoraan omalle tai läheisten kohdalle. Saamme kiittää Jumalaa, että ainakin vielä olemme täällä Suomessa aika turvassa verrattuna moniin muihin maihin.

Kristinuskossa marttyyreja kunnioitetaan ja muistellaan, mutta marttyyriutta ei ihannoida. Kristittyjä ei kehoteta hankkiutumaan kuoleman vaaraan eikä tarkoituksella ärsyttämään toisia ihmisiä. Toki evankeliumia täytyy pitää esillä, mutta ei liian uhkarohkeasti eikä marttyyrikuolemaa kerjäten. Tässäkin asiassa on hyvä löytää se kuuluisa kultainen keskitie ja yrittää pysytellä sillä. Kyllä silläkin tiellä riittää haasteita ja vaaroja ihan tarpeeksi. Jeesus ei luvannut meille seuraajilleen helppoa elämää, mutta hän lupasi meille Pyhän Hengen ja lupasi olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Se on jo paljon.