Saarna 8.1.2017 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Joh. 1: 29–34

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Saarna:

Apostolien teoista kuulimme kertomuksen etiopialaisen hoviherran kasteesta. Tämä hoviherra oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli kotimatkalla kohti etelää. Pyhä Henki käski Filipposta hakeutumaan hoviherran vaunujen lähettyville. Filippos noudatti käskyä ja alkoi juosta hoviherran vaunujen vierellä. Hän kuuli, kuinka hoviherra luki profeetta Jesajan kirjaa. Filippos aloitti keskustelun hoviherran kanssa ja pääsi vaunujen kyytiin opettamaan ja julistamaan. Filippos selitti hoviherralle, että profeetta kertoo Jeesuksesta, joka kantoi ihmisten synnit ristinpuulla ja kuoli heidän puolestaan kuin lammas.

Hoviherra tuli ns. uskoon. Hänessä tapahtui nopea kääntymys, kun hän ymmärsi, mistä Jesaja kirjoitti. Ehkä hoviherra oli jo pitkään etsinyt Jumalaa. Ehkä hän oli juutalainen tai saanut juutalaisia vaikutteita. Etiopiahan kuului tuolloin juutalaisen vaikutuspiirin reuna-alueisiin. Ehkä hoviherra oli lähtenyt pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin etsimään oikeaa Jumalaa ja aitoa suhdetta Jumalaan. Hän ei kuitenkaan ollut löytänyt Jumalaa sieltä, mutta kotimatkalla hän kohtasi armollisen Jumalan. Hän oli saanut jostain käsiinsä profeetta Jesajan kirjan, jota hän sitten luki vaunuissaan ääneen, mutta ei ymmärtänyt, mistä se kertoi. Onneksi Filippos kuitenkin selitti hänelle, mistä on kyse.

Hoviherra oli etiopialainen. Muistan joskus kuulleeni, että tämä Filippoksen kastama hoviherra olisi ollut Etiopian ensimmäinen kristitty. Se lienee hyvin mahdollista tai jopa todennäköistä. Mahdollisesti tämän tapauksen seurauksena kristillinen usko alkoi levitä Etiopiassa. Kristinuskosta tuli Etiopian valtionuskonto jo 300-luvulla toisena maana maailmassa. Valtionuskonnon aika päättyi vuonna 1974. Nykyään 2/3 etiopialaisista on kristittyjä, joista enemmistö on koptikristittyjä. Etiopiassa kristinusko oli aluksi vallanpitäjien uskonto, mutta myöhemmin se on levinnyt laajasti kaiken kansan keskuuteen.

Etiopia on hyvin väkirikas maa. Siellä on lähes sata miljoonaa asukasta. Vaikka lähes puolet maan väestöstä on koptikristittyjä, on siellä myös paljon luterilaisia. Siitä huolimatta, että luterilaisuus on Etiopiassa vähemmistökirkko, on Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko kuitenkin väkimäärältään suurin Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkko yli 7 miljoonalla jäsenellään.

Päivän evankeliumissa Johannes Kastaja osoitti Jeesusta ja sanoi hänen olevan Jumalan karitsa. Apostolien teoissa puolestaan Filippos osoitti Jeesuksen olevan Jumalan karitsa ja sai hoviherran katseen kiinnittymään Jeesuksen Kristukseen niin paljon, että hän halusi tulla kastetuksi. Hyvin harvoin kukaan tulee uskoon yksikseen, ilman toisia kristittyjä. Kuten tässä hoviherran tapauksessa, myös muutenkin tarvitaan useimmiten jotakuta, joka selittää sanaa ja osoittaa Kristusta. Lapsen kohdalla uskoontulo tapahtuu useimmiten vanhempien, kummien, isovanhempien ja muiden läheisten myötävaikutuksesta. Nuorten ja aikuisten kohdalla taas tarvitaan useimmiten joku, joka selittää ja opettaa Jumalan sanaa sekä opettaa vaikka ihan kädestä pitäen, mitä tarkoittaa olla kristitty. Juuri tätä työtä tekevät lähetystyöntekijät, mutta ihan hyvin jokainen meistäkin voi osoittaa Kristusta lähimmäisilleen.

Kastaminen ja lähetystyö kuuluvat tiiviisti yhteen. Ne molemmat perustuvat samaan Jeesuksen antamaan käskyyn, jota kutsutaankin kaste- ja lähetyskäskyksi:

”Minulle on annettu kaikki valta
taivaassa ja maan päällä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat
minun opetuslapsikseni:
kastakaa heitä
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea,
mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.
Ja katso, minä olen teidän kanssanne
kaikki päivät maailman loppuun asti.”

(Matt. 28: 18–20)

Johannes Kastaja valmisti tietä Jeesukselle. Samalla tavoin sekä kasteessa että lähetystyössä ja evankelioinnissa muutenkin valmistetaan tietä Jeesukselle, jotta hän voisi päästä ihmisten sydämiin ja muodostaa heihin henkilökohtaisen suhteen sekä ottaa heidän synnit kannettavakseen. Jumala on luonut ihmiset elämään yhteydessään, mutta se yhteys rikkoutui syntiinlankeemuksessa. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan pelastamaan mahdollisimman monet Jumalan luomat ihmiset. Se poika, Jeesus asetti kasteen ja käski viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan. Tätä Jeesuksen antamaa tehtävää toteutamme, kun toimitamme kasteita ja kerromme Jeesuksesta toisille ihmisille.

Saarna 26.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 12: 8-12

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Minä sanon teille: Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen on Ihmisen Poika tunnustava omakseen Jumalan enkelien edessä. Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, se tullaan kieltämään Jumalan enkelien edessä. Ja jokaiselle, joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi, mutta sille, joka herjaa Pyhää Henkeä, ei anteeksi anneta.
Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.”

Epistola:

Ap. t. 6: 8, 11–15, 7: 51–60  

Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.  
Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä - niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois.

Saarna:

Kuinka vaikeaa tai helppoa onkaan tunnustautua kristityksi ja Jeesuksen seuraajaksi? Kuinka helppoa onkaan ajatella, että kyllähän minä ainakin uskallan tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi tai uskallan vastata myöntävästi, jos joku kysyy, uskonko Jumalaan? Tosi tilanteessa ei välttämättä olekaan yhtä helppoa vastata. Siinä tilanteessa saattaa miettiä, mitähän se kysyjä minustakin ajattelee, jos sanon uskovani Jumalaan. Usko ei välttämättä ole muodissa, vaikka jotkut julkisuuden henkilöt kertoisivatkin lehtihaastatteluissa avoimesti uskostaan.

Ensimmäiset kristityt joutuivat kokemaan vainoa. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus varoitti heitä siitä jo ennalta. Hän ei luvannut seuraajilleen helppoa ja menestyksekästä elämää täällä maan päällä. Hän kuitenkin lupasi Pyhän Hengen auttavan heitä syytöksiin vastaamisessa:

Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava.

Apostolien tekojen tekstistä kuulimme kertomuksen Stefanoksesta, jota pidetään ensimmäisenä kristittynä marttyyrina eli uskonsa puolesta kuolleena. Kun hän sai juutalaisten suuren neuvoston edessä osakseen syytöksiä ja vääriä todistuksia, Pyhä Henki antoi hänelle sanat, joilla hän puolustautui. Se pitkähkö puolustuspuhe ei sisältynyt kuulemaamme tekstiin. Siinä puheessa Stefanos kertasi Israelin kansan historian patriarkoista alkaen. Puheen jälkeen hän näki myös näyssä Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka otti hänet vastaan, kun hänet kivitettiin. Vielä kivityksen hetkellä, vähän ennen kuolemaansa, hän rukoili ja ylisti Jeesusta.

Täällä Suomessa emme ole kuoleman vaarassa, vaikka olisimme kuinka innokkaasti ja avoimesti kristittyjä. Vaikka hihhulointi menisikin joskus överiksi ja ärsyttäisi toisia ihmisiä, ei se johda hengen menettämiseen. Toki ilmapiiri ja suhtautuminen kristinuskoon ja kirkkoon on täällä Suomessa selvästi koventunut ja muuttunut negatiivisemmaksi, mutta vielä ollaan kaukana siitä tilanteesta, jollainen oli ensimmäisten kristittyjen tilanne. Enemmistö Suomen kansasta on edelleen kristittyjä, ainakin virallisesti. Siltä pohjalta katsoen täällä ei pitäisi olla kristityillä ongelmia. Käytännössä tunnustava kristitty saattaa kuitenkin saada osakseen kiusaamista ja syrjintää. Sellainen on tietysti ikävää ja väärin, mutta varsinaista hengenvaaraa ei sen sijaan pitäisi olla.

Toisaalta voimme ajatella, että kristittyjen vainot eivät olekaan lopulta kovin kaukana meistä. Suomeen on tullut erityisesti vuosi sitten suuri joukko turvapaikanhakijoita Syyriasta, Irakista ja myös joistain muista maista. Suuri osa heistä on muslimeja, mutta joukossa on myös kristittyjä, jotka ovat paenneet heidän uskoonsa kohdistuvaa vainoa. Turvapaikanhakijoiden joukossa on myös kristinuskosta kiinnostuneita muslimeja, jotka ovat jo lähtömaassaan olleet kiinnostuneita kristinuskosta, mutta eivät ole voineet ja uskaltaneet tutustua siihen tarkemmin. Täällä Suomessa he ovat sitten saaneet mahdollisuuden oppia tuntemaan hyvän ja armollisen Jumalan. Osa heistä on käynyt täällä rippikoulun ja kastettu kirkon jäseneksi. Jotkut ovat jopa jääneet aktiivisiksi jäseniksi paikalliseen seurakuntaan. Niin on ainakin tapahtunut täällä Tervolan seurakunnassa.

Kristittyjen vainot tulevat lähelle meitä suomalaisia myös siinä tilanteessa, kun näitä kristityksi kääntyneitä turvapaikanhakijoita yritetään palauttaa takaisin lähtömaihinsa. Monet heistä joutuvat hengenvaaraan, jos palaavat takaisin islamilaiseen lähtömaahansa. Jonkinlaista vainoa ja painostusta he saattavat kokea jo täällä Suomessakin toisten, vielä islaminuskoisten pakolaisten taholta. Kristittyjen vainoissa ei siis ole kyse mistään meille kaukaisesta asiasta. Luonnollisesti niitä vainoja voi olla vaikea käsittää, jos ne eivät tule suoraan omalle tai läheisten kohdalle. Saamme kiittää Jumalaa, että ainakin vielä olemme täällä Suomessa aika turvassa verrattuna moniin muihin maihin.

Kristinuskossa marttyyreja kunnioitetaan ja muistellaan, mutta marttyyriutta ei ihannoida. Kristittyjä ei kehoteta hankkiutumaan kuoleman vaaraan eikä tarkoituksella ärsyttämään toisia ihmisiä. Toki evankeliumia täytyy pitää esillä, mutta ei liian uhkarohkeasti eikä marttyyrikuolemaa kerjäten. Tässäkin asiassa on hyvä löytää se kuuluisa kultainen keskitie ja yrittää pysytellä sillä. Kyllä silläkin tiellä riittää haasteita ja vaaroja ihan tarpeeksi. Jeesus ei luvannut meille seuraajilleen helppoa elämää, mutta hän lupasi meille Pyhän Hengen ja lupasi olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Se on jo paljon.

Saarna 25.12.2016 Tervolan vanhassa kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Saarna:

Tämä Luukkaan jouluevankeliumi on minulle ja ehkä monille teistäkin sekä muista ihmisistä hyvin tuttu ja rakas teksti. Ehkä se on jopa ihmisille yleisesti kaikkein tutuin kohta Raamatussa. Oletko koskaan miettinyt tai kokeillut, osaisitko jouluevankeliumin jopa ulkoa? Ainakin minulle kävi joskus, ehkä kymmenen vuotta sitten yllättäen niin, että huomasin osaavani lukea jouluevankeliumin ulkomuistista. En ollut sitä erikseen opetellut, mutta olin kuullut ja lukenut sen niin monta kertaa, että olin huomaamattani oppinut sen ulkoa.

Eilen jouluaattoiltapäivänä luettu jouluevankeliumi saa jatkoa nyt jouluaamuna. Jouluaattona luetaan jakeet 1-14, mutta jouluaamuna jatketaan jakeeseen 20 asti. Jouluaaton evankeliumi päättyy siihen, kun enkelin ympärille ilmaantunut suuri enkelijoukko ylistää Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Tänään saimme kuulla, mitä tapahtui sen jälkeen. Enkeleiden palattua taivaaseen paimenet lähtivät käymään vastasyntyneen Jeesuksen luona. Tallissa, Jeesuksen seimen luona he kertoivat Marialle ja Joosefille kaiken sen, mitä enkeli oli sanonut syntyneestä lapsesta. Enkelihän oli sanonut:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Enkeli oli kertonut ihmeellisiä ja suuria asioita Jeesuksesta. Marian kerrotaan kätkeneen sydämeensä kaiken paimenilta kuulemansa. Maria oli varmaan hämmästynyt, vaikka olihan hän jo aiemminkin saanut tietää, minkälaista lasta hän odotti. Enkelihän oli ilmestynyt Marialle noin 9 kuukautta aiemmin ja kertonut, että hänestä tulee Jumalan pojan äiti. Silti paimenten kertoma kuulosti Marian mielessä varmaan edelleen uskomattomalta. Jeesus oli syntyessään ihan tavallinen pieni vauva, joka oli riippuvainen vanhempiensa huolenpidosta. Varmaankaan hänestä ei voinut suoraan nähdä, mitä olisi tulossa noin kolmea vuosikymmentä myöhemmin, jolloin Jeesus toimi julkisesti, kulki Galileassa ja julisti Jumalan valtakunnasta. Kuka olisi uskonut, että sellaisesta vaatimattomaan talliin syntyneestä, ulkoisesti ihan tavallisten ihmisten eli Marian ja Joosefin pienestä lapsesta voisi tulla ihmiskunnan pelastaja? Jumala ei kuitenkaan valitse käyttöönsä vain rikkaita ja mahtavia, vaan antaa tehtäviä myös tavallisille ihmisille ja varustaa heidät niiden tehtävien edellyttämällä tavalla.

Luukas kirjoittaa verollepanon koskeneen koko asuttua maailmaa eli käytännössä koko Rooman valtakuntaa. Evankelista Luukas on halunnut osoittaa syntyvän lapsen suuren merkityksen koko maailmalle. Myös enkelin ilmoituksessa Jeesuksen syntymän kerrotaan koskevan kaikkia ihmisiä. Enkeli sanoo: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Enkelin viestissä Jeesuksen kerrotaan olevan koko kansan eli kaikkien ihmisten vapahtaja. Profeetat olivat jo paljon aiemmin ilmoittaneet, että Vapahtaja tulisi syntymään Betlehemissä eli Daavidin kaupungissa. Näin myös tapahtui. Jeesus syntyi Betlehemissä, Daavidin suvun kaupungissa, vaikka Maria ja Joosef asuivatkin sitä ennen Galileassa Nasaretin kaupungissa.

Jeesuksen syntymä kaikkia kansoja ja ihmisiä varten tulee ilmi myös paimenissa. Ajanlaskun alun Palestiinassa paimenet olivat halveksittua säätyä, koska he eivät ammattinsa takia voineet noudattaa juutalaista lakia eli esimerkiksi sen sapattimääräyksiä. He joutuivat työskentelemään eli paimentamaan laumaansa myös sapattina eli pyhäpäivänä. Siitä huolimatta paimenet olivat hyvin tavallinen näky Betlehemin ympäristössä. Lampaita ja vuohia tarvittiin ja maasto sopi hyvin sellaisten eläimien laitumeksi. Luukkaan kerronnassa nämä halveksitut paimenet saavat suuren roolin. He saavat ensimmäisenä kuulla ilosanoman vapahtajan syntymästä. Luukas korostaa, että syntyvä vapahtaja on tullut myös ja nimenomaan halveksittuja, syntisiä ja vähäosaisia varten. Jeesus ei tullut vain rikkaita ja hyväosaisia varten, vaan hän tuli kaikkia varten, niin ylhäisiä kuin alhaisia varten.

Jouluevankeliumi on tärkeä teksti meille kristityille. Se kertoo Vapahtajamme syntymän. Merkityksensä jouluevankeliumi saa pääsiäisen kautta. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa ja kuolleista nousemista olisi Jeesuksen syntymäkertomus luultavasti unohtunut aikojen saatossa. Toisaalta ilman joulua ja Jeesuksen syntymää ei olisi myöskään ollut pääsiäisen tapahtumia. Jos Jumala ei olisi lähettänyt ainoaa poikaansa maailmaan ihmiseksi, ei tämä poika, Jeesus olisi voinut ottaa meidän syntejä kannettavakseen. Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ensimmäisenä jouluna ainoan poikansa ihmiseksi maailmaan ja antoi hänet myöhemmin ristiinnaulittavaksi, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Joulu on suuri ja tärkeä juhla. Monien mielissä se lienee suurin ja tärkein kirkollinen juhla. Näinhän se on. Ilman joulua ja Jeesuksen syntymää meillä ei olisi pelastusta eikä kirkkoa.

Saarna 18.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 1: 18–24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna:

Myös tätä neljännen adventtisunnuntain evankeliumitekstiä voisi kutsua jouluevankeliumiksi. Yleensähän jouluevankeliumilla tarkoitetaan Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta löytyvää kertomusta Jeesuksen syntymästä. Tämä Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun katkelma kertoo kuitenkin saman asian vähän toisesta näkökulmasta ja toisella tavalla painottaen. On arveltu, että tämän Matteuksen jouluevankeliumin ensisijaisena lähteenä olisi ollut Joosefin kertomus tapahtumista. Katkelmahan kertoo juuri Joosefin unesta ja pohdinnoista, joista Luukas puolestaan ei kerro. Perinteisen ja tutumman Luukkaan jouluevankeliumin taustalla sen sijaan on arveltu olleen Jeesuksen äidin Marian kertomus omista kokemuksistaan. Tätä perinteistä jouluevankeliumia luetaan varsinaisena, oikeana jouluna kirkoissa ja muuallakin. Tänään on kuitenkin vielä neljäs adventti. Joulu ja Jeesuksen syntymä ovat lähellä, mutta eivät ole täällä ihan vielä. Neljäs adventtisunnuntai on kirkossame omistettu Jeesuksen äidille Marialle, josta ortodoksisella puolella käytetään jopa nimeä ”Jumalan synnyttäjä”. Vaikka evankeliumi on kerrottu Joosefin näkökulmasta, on Marialla kuitenkin keskeinen osa evankeliumissa. Maria odotti Jeesus-lasta ja kantoi häntä sisällään.

Matteus kertoo Marian tulleen raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Toki Pyhällä Hengellä on osansa myös muissa, ihan tavallisissa raskauksissa, mutta tässä tapauksessa sillä oli aivan erityinen ja ratkaiseva osa. Kuten me uskontunnustuksessa lausumme, Jeesus syntyi neitsyt Mariasta. Vaikka jotkut sen kiistävät ja yrittävät selittää mahdottomaksi, niin neitseestä syntyminen on kuitenkin keskeinen osa kristillisen kirkon uskoa ja oppia. Neitseestä syntymistä kyllä pidetäänkin mahdottomana, mutta on kuitenkin muistettava myös se, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Lisäksi me olemme vajavaisia ihmisiä emmekä voi useinkaan ymmärtää Jumalan suunnitelmia sekä niiden kokonaisvaltaisuutta ja tarkkoja toteutumistapoja.

Tämän päivän Vanhan testamentin teksti sekä Uuden testamentin kirjeteksti kertovat myös tapahtumasta, jossa Jumala teki mahdottoman mahdolliseksi. Patriarkka Abraham, sieltä melkein Raamatun alusta, ei ollut vaimonsa Saaran kanssa saanut lasta. He olivat jo vanhoja, kun Jumala ilmoitti heille, että he tulisivat vielä saamaan lapsen. Heidän oli vaikea uskoa sitä. Saara jopa nauroi, koska piti viestiä mahdottomana tai ehkä jopa vitsinä. Jumala kuitenkin vahvisti lupaustaan vielä vannomalla valan, kuten Heprealaiskirjeen katkelmasta kuulimme: ”Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu.” Vuoden päästä tästä ilmoituksesta ja valasta Saaralla oli jo poikalapsi, Iisak, josta tuli myös suuri kantaisä Israelin kansalle ja edelleen myös Jeesukselle. Matteuksen evankeliumin alussa olevassa Jeesuksen sukuluettelossa mainitaan Jeesuksen olleen sekä Daavidin että myös Abrahamin poika. Sukuluettelo alkaa Abrahamista, jatkuu Iisakilla ja etenee Daavidiin ja edelleen Jeesukseen. Sukuluettelon lopuksi todetaan vielä:

Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.

Päivän Vanhan testamentin teksti kertoo, että Jumala piti huolta Saarasta ja antoi hänen synnyttää pojan vielä vanhana. Samaan tapaan Jumala piti huolta Jeesuksen äidistä Mariasta. Jumala lähetti enkelin ilmestymään Joosefille ja sitä kautta suojeli Mariaa jopa kuolemantuomiolta, joka saattoi odottaa avionrikkojaa. Juutalaisen lain näkökulmasta Mariaa saatettiin pitää avionrikkojana, vaikka Maria ja Joosef olivat vasta kihloissa. Kihlauksella oli vahva asema ja se merkitsi enemmän kuin varsinainen avioliitto. Kihlauksessa tapahtui siis suurempi aseman muutos kuin sitä seuranneessa avioliitossa. Nykyäänhän painotus vaikuttaa olevan vähän toisenlainen. Evankeliumissa Joosefin kerrotaan olevan lakia kunnioittava mies, mutta silti hänestä löytyi ymmärrystä ja sääliä Mariaa kohtaan, joten hän ei halunnut häpäistä Mariaa julkisesti. Kun enkeli vielä ilmestyi hänelle, hän päätti noudattaa Jumalan tahtoa ja otti Marian vaimokseen, niin kuin oli jo alun perin sovittu.

Jumala oli valinnut Abrahamin ja Saaran sekä Marian ja Joosefin tärkeään rooliin pelastussuunnitelmassaan, suunnitelmassaan korjata syntiinlankeemuksessa rikkoutuneet välit ihmisten ja Jumalan välillä. Jumala valitsi näihin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja varusti heidät tarpeellisella tavalla. Jumala oli heidän tukenaan ja turvanaan kaikessa. Samaan tapaan Jumala kulkee myös meidän rinnallamme, vaikka meillä ei olisikaan yhtä keskeistä ja näyttävää roolia pelastushistoriassa. Jumala haluaa pelastaa jokaisen luomansa ihmisen ja tahtoo, että he olisivat kerran hänen luonaan taivaassa. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Saarna 6.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 20: 25–28

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Saarna:

Itsenäisyyspäivä (6.12.) on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus. Itsenäisyyspäivä on ainoa kirkollinen juhlapäivä, jolla ei kuitenkaan ole varsinaisesti kirkollista alkuperää. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin ottanut Suomen itsenäisyyspäivän yhdeksi kirkolliseksi juhlapäiväksi. Sille on omat määritellyt Raamatun tekstit. Käytössä on lisäksi liturgisena värinä valkoinen, joka on suurten juhlien sekä kiitoksen väri. Eilen oli vielä adventin violetti ja huomenna on taas violetti liturgisena värinä. Itsenäisyyspäivä siis erottuu selvästi adventin ajasta erilliseksi juhlapäiväkseen.

Kirkko elää aina osana ympäröivää yhteiskuntaa. Samoin kirkon jäsenet eli kristityt elävät osana yhteiskuntaa ja palvelevat sitä omilla lahjoillaan omassa kutsumuksessaan. Kun Suomen valtio viettää syntymäpäiväänsä, kirkoissa vietetään (juhla)jumalanpalveluksia ja kristityt kokoontuvat yhteen kiittämään tästä maasta ja rukoilemaan sen puolesta. Toki rukoilua Suomen puolesta tapahtuu kaikkina pyhäpäivinä ja muinakin päivinä ympäri vuoden, mutta tänään itsenäisyyspäivänä sille rukoukselle ja kiitokselle on ihan oma erityinen päivänsä.

Täällä Suomessa kirkon ja valtion välit ovat perinteisesti olleet läheiset ja toimivat. Vaikka enää ei ole pitkiin aikoihin, tarkalleen vuoden 1870 jälkeen, ollut ns. valtiokirkkomallia, ovat Suomen evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko kuitenkin kansankirkkoja. Niillä on erityinen ja vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja uskonnollisuudessa. Kirkot hoitavat myös tiettyjä, erikseen sovittuja valtiollisia ja kunnallisia tehtäviä, kuten hautausmaiden ja väestökirjanpidon hoitoa, sosiaalityötä diakonian muodossa jne. Tästä yhteistyöstä ja työnjaosta hyötyvät sekä valtio, kunnat, kirkot sekä kansalaiset ja kirkkojen jäsenet.

---

Päivän evankeliumitekstiä edeltää keskustelu Jeesuksen ja Sebedeuksen perheen välillä. Sebedeuksen poikien äiti pyytää pojilleen korkeimpia paikkoja Jumalan valtakunnassa. Jeesus ei kuitenkaan lupaa paikkoja heille, vaan kertoo Jumalan jakavan ne, keille tahtoo. Lisäksi toiset opetuslapset vielä suuttuvat Sebedeuksen pojille, mutta Jeesus rauhoittelee tilannetta lausumalla:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.”

Jeesus jatkaa vastaustaan kääntämällä sen aikaiset ja oikeastaan myös nykyiset arvojärjestykset päälaelleen.

”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Sopisiko tämä ohje myös tämän päivän Suomeen? Toteutuuko tällainen toimintamalli jopa ihan itsestään? Joskus kuulee valitusta siitä, että jotkut ihmiset tyrkyttäytyvät liiaksi esille ja joka paikkaan. Toisaalta kuuluu valitusta, että jotkut ihmiset vetäytyvät ja piiloutuvat eivätkä osallistu mihinkään. No, aina löytyy valittamisen aihetta. Aina löytyy silti myös kehumisen ja kiittämisen aihetta. Kuuluu myös kiitosta siitä, että toiset ihmiset ovat aktiivisia ja ahkeria monissa tilanteissa. Toisia taas kehutaan vaatimattomuudesta ja siitä, että eivät halua itselleen huomiota. Aina löytyy siis kiittämisen aihetta.

Suomessa kuulee joskus termin ”luterilainen työmoraali”. Se tietysti voidaan ymmärtää monella tavalla, mutta yleensä se ymmärretään ahkerana työntekona ja vaatimattomuutena. Sanotaan, että Suomi on nykyisenkaltainen vauras yhteiskunta juuri tästä ahkeruudesta ja ”luterilaisesta työmoraalista” johtuen. Toki liiallinen ahkeroiminen ja raataminen voi johtaa väsymiseen ja muihin haittapuoliin, kuten on varmasti nähtävissä. Onko hyvinvointiyhteiskunnasta tullut liiallisen ahkeroimisen vuoksi pahoinvointiyhteiskunta? Onko liikaa ihmisiä, jotka haluavat tulla ensimmäisiksi ja suurimmiksi?

Palautetaanpa vielä mieleen, mitä Jeesus sanoo:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Voisiko se yhteiskunnassa oleva pahoinvointi nousta siitä, että joku on alistanut heikot ihmiset valtansa alle? Vai onko suuruuden tavoittelu orjuuttanut ihmiset? Olivatpa syyt mitkä tahansa, on hyvä muistaa, että ihmiset ovat vain ihmisiä eivätkä mitään kaikkivoipia tai edes koneita. Jokainen väsyy joskus. Kaikki eivät voi olla ensimmäisiä. Jeesus kehottaa meitä elämään sovussa ja hyvässä järjestyksessä sekä rakentamaan maata, jossa ketään ei alisteta hallitsijoiden mielivallan alle. Jeesus ei kannusta kyynärpäätaktiikan käyttöön vaan toisten palvelemiseen ja auttamiseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin säilyttää aina ja kaikessa.

Saarna 20.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Saarna:

Tällä kertaa Jeesus puhuu koko ihmiskunnasta ja sen edessä olevasta tuomion päivästä. Hän vertaa tuomiopäivää paimenen työhön, jossa lampaat ja vuohet erotetaan toisistaan. Paimentolaisuus oli tuttua Jeesuksen kuulijakunnalle. Oli selvää, että lampaat ja vuohet saattoivat laiduntaa samalla niityllä ja olla samoissa laumoissa, mutta välillä paimenen oli erotettava ne toisistaan.

Jos ja kun luemme oikein tarkasti, mitä Jeesus evankeliumissa sanoo, huomaamme, että viimeisellä tuomiolla meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Eikö se ole ristiriidassa perinteisen kristillisen opetuksen kanssa? Eikö yleensä ole opetettu, että emme voi pelastua teoillamme, vaan pelkällä uskolla kolmiyhteiseen Jumalaan ja uskomalla, että hän on lähettänyt ainoan poikansa kuolemaan ristillä meidän puolestamme? Niin siellä Raamatussa, tämän päivän evankeliumissa kuitenkin lukee, että meidät tuomitaan joko pelastukseen tai kadotukseen tekojemme mukaan.

Meihin ihmisiin kohdistuu monenlaisia odotuksia. Ihmiset asettavat toisilleen koviakin vaatimuksia siitä, mitä tulisi tehdä tai olla tekemättä ja miten tulisi käyttäytyä jne. Myös Jumala asettaa meille Sanansa kautta monia vaatimuksia. Hän on antanut meille mm. kymmenen käskyä ohjeeksi ja määräykseksi hyvään elämään ja sopuisaan yhteiseloon. Juuri niissä käskyissä on myös länsimaisen lainsäädännön perusta ja alku.

Joskus olen kysynyt rippikoululaisilta, miten ihminen pelastuu. Vastauksena saattaa tulla, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä. Siihen olen vastannut jatkokysymyksellä, voiko ihminen noudattaa kymmentä käskyä täydellisesti. Vastaukseksi on tullut ainakin joiltain, että kyllä ihminen voi. En ole tainnut kysyä, mutta keskustelua voisi ehkä jatkaa kysymällä, onko tämä nuori itse noudattanut ja kokeeko pystyvänsä noudattamaan. Ainakin minä koen omalla kohdallani, että en ole pystynyt noudattamaan.

Pelastukseen tuomittavat (tai pääsevät) olivat evankeliumissa tehneet paljon hyvää. He olivat ruokkineet nälkäistä, antaneet janoiselle juotavaa, vaatettaneet alastoman, majoittaneet kodittoman sekä käyneet tapaamassa vangittua ja sairastavaa. He olivat palvelleet muita.

Kadotukseen tuomitut olivat sen sijaan jättäneet ruokkimatta nälkäistä, juottamatta janoista, vaatettamatta alastonta, majoittamatta koditonta sekä jättäneet vangitun ja sairaan ihan yksin. He eivät olleet auttaneet toisia.

Molemmille puolille tuomitut kysyvät tuomarilta eli Jeesukselta (josta tässä käytetään nimeä Ihmisen poika): ”Milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa?” Kumpikaan puoli ei muistanut nähneensä tuomaria nälkäisenä tai janoisena, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa. Kumpikaan puoli ei ollut itse huomannut tehneensä tai jättäneensä tekemättä tuomarille jotain. Tähän tuomari vastaa, että heidät tuomitaankin sen mukaan, mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä vähäisille veljille, ei siis tuomarille, vaan toisille ihmisille eli lähimmäisilleen.

Olennaista onkin havaita, että tuomitut eivät huomanneet tekojaan tai tekemättä jättämisiään. Teot ja tekemättä jättämiset olivat tulleet jonkin muun sivutuotteena. Jaakobin kirjeessä lukee: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaak. 2:26) Patriarkka Abrahamista Jaakobin kirje taas sanoo: ”…usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.” (Jaak. 2:22) Ne201 hyvät teot olivat uskon aikaansaannosta. Tekemättä jättäminen taas kumpusi siitä, että he eivät uskoneet.

Kun tämä aiemmin mainittu rippikoululainen on kovasti väittänyt, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä, yritän palauttaa hänen mieleensä (tai opettaa ihan alusta lähtien), että ihminen pelastuu Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Toki täydellisellä kymmenen käskyn noudattamisellakin voi pelastua, mutta yksikään ihminen ei kykene täyttämään Jumalan lain kaikkia määräyksiä. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, että tämä poika Jeesus kertakaikkisella uhrilla ristillä ottaisi kantaakseen meidän ihmisten synnit ja avaisi tien pelastukseen. Näin myös tapahtui.

Uskolla Jumalaan ja turvautumalla Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen on meille avautunut tie iankaikkiseen elämään. Heikkoina ja vajavaisina ihmisinä saamme turvautua Jumalan hyviin tekoihin. Jumala käyttää uskoviaan käsinään ja jalkoinaan tässä maailmassa. Usko synnyttää hyviä tekoja ja paljon muuta hyvää tässä maailmassa. Ne teot tapahtuvat joskus jopa ilman, että tekijä huomaisi itse tehneensä niitä. Hyvät teot tulevat ideaalitilanteessa ihan luonnostaan. Ne nousevat uskosta, jota kristityissä on enemmän tai vähemmän.

Saarna 13.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25:1–13

"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

 

Saarna:

Kirkko on elänyt lopunaikoja jo pari tuhatta vuotta. Jokainen kristittyjen sukupolvi on vuorollaan odottanut Jeesusta takaisin. Erityisesti ensimmäiset kristityt odottivat Jeesusta takaisin jo omana elinaikanaan. Osa saattoi jopa luopua omaisuudestaan ja työstään tai niin sanotusti alkaa elämään kuin viimeistä päivää. Jopa Paavalin kirjeissä Uudessa testamentissa on luettavissa ajatus, ettei kannata tehdä kovin suuria asioita tai muutoksia elämässään, koska Jeesus on tulossa niin pian takaisin. Sukupolvien vaihtuessa aina vain uusiin on kaikkein aktiivisin Kristuksen odotus hiipunut. Elämä on tasaantunut ja rauhoittunut, mutta silti Jeesuksen odotus ei ole loppunut. Se on vain muuttanut muotoaan. Kristityt elävät tässä maailmassa ja toimivat sen hyväksi kutsumuksensa ja tehtävänsä mukaan siihen asti, kunnes Jeesus palaa takaisin. Nopea paluu ei ole enää pitkään aikaan ollut odotuksissa kovin laajasti.

Vaikka me yhä odotamme, Jumala ei ole unohtanut kansaansa eikä lupaustaan lähettää Jeesuksen toistamiseen maan päälle tämän ajan lopussa. Tämän päivän Uuden testamentin kirjetekstissä muistutetaankin meitä:

”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.” (2. Piet. 3: 8-9) 

Jumalan aikakäsitys ja ajanlasku ovat erilaiset kuin meillä ihmisillä. Toisen Pietarin kirjeen teksti jatkuu vielä:

”Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2. Piet. 3: 9)

Jumala odottaa vielä. Hän odottaa, että kaikki ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)

--

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen (tai ehkä jopa varoittavan esimerkin) kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottavat sulhasta saapuvaksi. He tietävät, että sulhanen on tulossa morsiamen kanssa, mutta eivät tiedä tarkkaa hetkeä. He odottavat sulhasen kulkureitin varrella. Heidän tehtävänsä on kantaa lamppuja juhlakulkueessa. He kaikki ovat ulkoisesti varustautuneet hyvin eli heillä kaikilla on mukanaan pienet öljylamput, mutta vain puolella heistä on mukanaan riittävästi öljyä lamppuihinsa. Lamput tarvitsivat öljyä toimiakseen ja valaistakseen.

Kaikki tytöt nukkuvat, koska on jo myöhä. He heräävät, kun tulee tieto, että pian olisi aika liittyä juhlakulkueeseen kohti häätaloa. Silloin puolet tytöistä huomaa, että heillä ei olekaan öljyä. He pyytävät sitä toisilta, mutta näillä toisilla on öljyä vain omien lamppujensa tarpeiksi, ei enempää eikä vähempää. Niinpä öljyttömät tytöt aikovat pikaisesti käväistä lähikaupassa ostamassa öljyä. Vaikka kauppa olisi ollut lähellä ja vielä auki siihen aikaan illasta tai yöstä, niin aikaa ei kuitenkaan ollut riittävästi. Sillä aikaa, kun puolet tytöistä on öljynostokäynnillä, toinen puoli tytöistä liittyy toimivine lamppuineen iloiseen hääkulkueeseen ja pääsee sisälle häätaloon.

Öljyn osto onnistuu, mutta vie liikaa aikaa. Tytöt eivät ehdi mukaan kulkueeseen eivätkä lopulta pääse sisälle häätaloon. Talon isäntä ei edes tunnista myöhässä tulijoita.

--

Me emme tiedä Jeesuksen takaisin tulemisen tarkkaa hetkeä. Me emme voi myöskään varmasti tietää ennalta oman tai läheistemme kuoleman tarkkaa hetkeä. Vain Jumala tietää ne. On luotettava, että Jumala kaikkivaltiudessaan ja kaikkitietävyydessään tietää meille itse kullekin sopivan lähtöhetken.

Joskus tulee vastaan ajatus, että joku haluaisi elää ns. jumalattoman elämän ja tulla uskoon sitten vanhuksena, vähän ennen kuolemaansa. Voihan se toki joskus onnistua niinkin, mutta näen siinä kyllä todella suuren riskin. Kuolema voi tulla kohdalle minä hetkenä tahansa, myös nuorena tai terveenä eikä vain vanhana ja sairaana. Jumala ei välttämättä myöskään kutsu ihmistä seuraajakseen loputtoman montaa kertaa. Kannattaa siksi vastata myöntävästi silloin, kun hän kutsuu.

Vertauksen tytöt olivat ulkonaisesti oikein varustautuneita, mutta osalta heistä puuttui öljy, joka oli lampun korvaamatonta polttoainetta. Mikä voisi olla meissä ihmisissä se öljy, jota meillä tulisi olla silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ja on aika liittyä hänen juhlakulkueeseensa? Se öljy voisi olla vaikka henkilökohtainen usko ja suhde Jumalaan. Joissain piireissähän kysytään, oletko ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Sen kysymyksen voi jokainen, niin sinä kuin minä, esittää tänäänkin itselleen. Itseltään voi myös kysyä, onko minulla sitä öljyä, jota lamppuni tarvitsee loistaakseen Jumalan kunniaksi.

Omassa voimassaan ja yksin ei kuitenkaan tarvitse uskoa tai loistaa. Jo pelkkä tahto uskoa ja kuulua Jumalan kansaan riittää. Jumala hoitaa loput. Voimme rukoilla, että Jumala vahvistaisi meitä tässä uskossa, kirkastaisi meissä Pyhää Sanaansa ja johdattaisi meitä pitkin oikeaa tietä.