Saarna 25.12.2016 Tervolan vanhassa kirkossa

Evankeliumi:

Luuk. 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Saarna:

Tämä Luukkaan jouluevankeliumi on minulle ja ehkä monille teistäkin sekä muista ihmisistä hyvin tuttu ja rakas teksti. Ehkä se on jopa ihmisille yleisesti kaikkein tutuin kohta Raamatussa. Oletko koskaan miettinyt tai kokeillut, osaisitko jouluevankeliumin jopa ulkoa? Ainakin minulle kävi joskus, ehkä kymmenen vuotta sitten yllättäen niin, että huomasin osaavani lukea jouluevankeliumin ulkomuistista. En ollut sitä erikseen opetellut, mutta olin kuullut ja lukenut sen niin monta kertaa, että olin huomaamattani oppinut sen ulkoa.

Eilen jouluaattoiltapäivänä luettu jouluevankeliumi saa jatkoa nyt jouluaamuna. Jouluaattona luetaan jakeet 1-14, mutta jouluaamuna jatketaan jakeeseen 20 asti. Jouluaaton evankeliumi päättyy siihen, kun enkelin ympärille ilmaantunut suuri enkelijoukko ylistää Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Tänään saimme kuulla, mitä tapahtui sen jälkeen. Enkeleiden palattua taivaaseen paimenet lähtivät käymään vastasyntyneen Jeesuksen luona. Tallissa, Jeesuksen seimen luona he kertoivat Marialle ja Joosefille kaiken sen, mitä enkeli oli sanonut syntyneestä lapsesta. Enkelihän oli sanonut:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”

Enkeli oli kertonut ihmeellisiä ja suuria asioita Jeesuksesta. Marian kerrotaan kätkeneen sydämeensä kaiken paimenilta kuulemansa. Maria oli varmaan hämmästynyt, vaikka olihan hän jo aiemminkin saanut tietää, minkälaista lasta hän odotti. Enkelihän oli ilmestynyt Marialle noin 9 kuukautta aiemmin ja kertonut, että hänestä tulee Jumalan pojan äiti. Silti paimenten kertoma kuulosti Marian mielessä varmaan edelleen uskomattomalta. Jeesus oli syntyessään ihan tavallinen pieni vauva, joka oli riippuvainen vanhempiensa huolenpidosta. Varmaankaan hänestä ei voinut suoraan nähdä, mitä olisi tulossa noin kolmea vuosikymmentä myöhemmin, jolloin Jeesus toimi julkisesti, kulki Galileassa ja julisti Jumalan valtakunnasta. Kuka olisi uskonut, että sellaisesta vaatimattomaan talliin syntyneestä, ulkoisesti ihan tavallisten ihmisten eli Marian ja Joosefin pienestä lapsesta voisi tulla ihmiskunnan pelastaja? Jumala ei kuitenkaan valitse käyttöönsä vain rikkaita ja mahtavia, vaan antaa tehtäviä myös tavallisille ihmisille ja varustaa heidät niiden tehtävien edellyttämällä tavalla.

Luukas kirjoittaa verollepanon koskeneen koko asuttua maailmaa eli käytännössä koko Rooman valtakuntaa. Evankelista Luukas on halunnut osoittaa syntyvän lapsen suuren merkityksen koko maailmalle. Myös enkelin ilmoituksessa Jeesuksen syntymän kerrotaan koskevan kaikkia ihmisiä. Enkeli sanoo: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Enkelin viestissä Jeesuksen kerrotaan olevan koko kansan eli kaikkien ihmisten vapahtaja. Profeetat olivat jo paljon aiemmin ilmoittaneet, että Vapahtaja tulisi syntymään Betlehemissä eli Daavidin kaupungissa. Näin myös tapahtui. Jeesus syntyi Betlehemissä, Daavidin suvun kaupungissa, vaikka Maria ja Joosef asuivatkin sitä ennen Galileassa Nasaretin kaupungissa.

Jeesuksen syntymä kaikkia kansoja ja ihmisiä varten tulee ilmi myös paimenissa. Ajanlaskun alun Palestiinassa paimenet olivat halveksittua säätyä, koska he eivät ammattinsa takia voineet noudattaa juutalaista lakia eli esimerkiksi sen sapattimääräyksiä. He joutuivat työskentelemään eli paimentamaan laumaansa myös sapattina eli pyhäpäivänä. Siitä huolimatta paimenet olivat hyvin tavallinen näky Betlehemin ympäristössä. Lampaita ja vuohia tarvittiin ja maasto sopi hyvin sellaisten eläimien laitumeksi. Luukkaan kerronnassa nämä halveksitut paimenet saavat suuren roolin. He saavat ensimmäisenä kuulla ilosanoman vapahtajan syntymästä. Luukas korostaa, että syntyvä vapahtaja on tullut myös ja nimenomaan halveksittuja, syntisiä ja vähäosaisia varten. Jeesus ei tullut vain rikkaita ja hyväosaisia varten, vaan hän tuli kaikkia varten, niin ylhäisiä kuin alhaisia varten.

Jouluevankeliumi on tärkeä teksti meille kristityille. Se kertoo Vapahtajamme syntymän. Merkityksensä jouluevankeliumi saa pääsiäisen kautta. Ilman Jeesuksen ristinkuolemaa ja kuolleista nousemista olisi Jeesuksen syntymäkertomus luultavasti unohtunut aikojen saatossa. Toisaalta ilman joulua ja Jeesuksen syntymää ei olisi myöskään ollut pääsiäisen tapahtumia. Jos Jumala ei olisi lähettänyt ainoaa poikaansa maailmaan ihmiseksi, ei tämä poika, Jeesus olisi voinut ottaa meidän syntejä kannettavakseen. Jumala kuitenkin rakasti maailmaa niin paljon, että lähetti ensimmäisenä jouluna ainoan poikansa ihmiseksi maailmaan ja antoi hänet myöhemmin ristiinnaulittavaksi, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Joulu on suuri ja tärkeä juhla. Monien mielissä se lienee suurin ja tärkein kirkollinen juhla. Näinhän se on. Ilman joulua ja Jeesuksen syntymää meillä ei olisi pelastusta eikä kirkkoa.

Saarna 18.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 1: 18–24

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel -
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

Saarna:

Myös tätä neljännen adventtisunnuntain evankeliumitekstiä voisi kutsua jouluevankeliumiksi. Yleensähän jouluevankeliumilla tarkoitetaan Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta löytyvää kertomusta Jeesuksen syntymästä. Tämä Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun katkelma kertoo kuitenkin saman asian vähän toisesta näkökulmasta ja toisella tavalla painottaen. On arveltu, että tämän Matteuksen jouluevankeliumin ensisijaisena lähteenä olisi ollut Joosefin kertomus tapahtumista. Katkelmahan kertoo juuri Joosefin unesta ja pohdinnoista, joista Luukas puolestaan ei kerro. Perinteisen ja tutumman Luukkaan jouluevankeliumin taustalla sen sijaan on arveltu olleen Jeesuksen äidin Marian kertomus omista kokemuksistaan. Tätä perinteistä jouluevankeliumia luetaan varsinaisena, oikeana jouluna kirkoissa ja muuallakin. Tänään on kuitenkin vielä neljäs adventti. Joulu ja Jeesuksen syntymä ovat lähellä, mutta eivät ole täällä ihan vielä. Neljäs adventtisunnuntai on kirkossame omistettu Jeesuksen äidille Marialle, josta ortodoksisella puolella käytetään jopa nimeä ”Jumalan synnyttäjä”. Vaikka evankeliumi on kerrottu Joosefin näkökulmasta, on Marialla kuitenkin keskeinen osa evankeliumissa. Maria odotti Jeesus-lasta ja kantoi häntä sisällään.

Matteus kertoo Marian tulleen raskaaksi Pyhän Hengen vaikutuksesta. Toki Pyhällä Hengellä on osansa myös muissa, ihan tavallisissa raskauksissa, mutta tässä tapauksessa sillä oli aivan erityinen ja ratkaiseva osa. Kuten me uskontunnustuksessa lausumme, Jeesus syntyi neitsyt Mariasta. Vaikka jotkut sen kiistävät ja yrittävät selittää mahdottomaksi, niin neitseestä syntyminen on kuitenkin keskeinen osa kristillisen kirkon uskoa ja oppia. Neitseestä syntymistä kyllä pidetäänkin mahdottomana, mutta on kuitenkin muistettava myös se, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Lisäksi me olemme vajavaisia ihmisiä emmekä voi useinkaan ymmärtää Jumalan suunnitelmia sekä niiden kokonaisvaltaisuutta ja tarkkoja toteutumistapoja.

Tämän päivän Vanhan testamentin teksti sekä Uuden testamentin kirjeteksti kertovat myös tapahtumasta, jossa Jumala teki mahdottoman mahdolliseksi. Patriarkka Abraham, sieltä melkein Raamatun alusta, ei ollut vaimonsa Saaran kanssa saanut lasta. He olivat jo vanhoja, kun Jumala ilmoitti heille, että he tulisivat vielä saamaan lapsen. Heidän oli vaikea uskoa sitä. Saara jopa nauroi, koska piti viestiä mahdottomana tai ehkä jopa vitsinä. Jumala kuitenkin vahvisti lupaustaan vielä vannomalla valan, kuten Heprealaiskirjeen katkelmasta kuulimme: ”Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä ei muutu.” Vuoden päästä tästä ilmoituksesta ja valasta Saaralla oli jo poikalapsi, Iisak, josta tuli myös suuri kantaisä Israelin kansalle ja edelleen myös Jeesukselle. Matteuksen evankeliumin alussa olevassa Jeesuksen sukuluettelossa mainitaan Jeesuksen olleen sekä Daavidin että myös Abrahamin poika. Sukuluettelo alkaa Abrahamista, jatkuu Iisakilla ja etenee Daavidiin ja edelleen Jeesukseen. Sukuluettelon lopuksi todetaan vielä:

Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.

Päivän Vanhan testamentin teksti kertoo, että Jumala piti huolta Saarasta ja antoi hänen synnyttää pojan vielä vanhana. Samaan tapaan Jumala piti huolta Jeesuksen äidistä Mariasta. Jumala lähetti enkelin ilmestymään Joosefille ja sitä kautta suojeli Mariaa jopa kuolemantuomiolta, joka saattoi odottaa avionrikkojaa. Juutalaisen lain näkökulmasta Mariaa saatettiin pitää avionrikkojana, vaikka Maria ja Joosef olivat vasta kihloissa. Kihlauksella oli vahva asema ja se merkitsi enemmän kuin varsinainen avioliitto. Kihlauksessa tapahtui siis suurempi aseman muutos kuin sitä seuranneessa avioliitossa. Nykyäänhän painotus vaikuttaa olevan vähän toisenlainen. Evankeliumissa Joosefin kerrotaan olevan lakia kunnioittava mies, mutta silti hänestä löytyi ymmärrystä ja sääliä Mariaa kohtaan, joten hän ei halunnut häpäistä Mariaa julkisesti. Kun enkeli vielä ilmestyi hänelle, hän päätti noudattaa Jumalan tahtoa ja otti Marian vaimokseen, niin kuin oli jo alun perin sovittu.

Jumala oli valinnut Abrahamin ja Saaran sekä Marian ja Joosefin tärkeään rooliin pelastussuunnitelmassaan, suunnitelmassaan korjata syntiinlankeemuksessa rikkoutuneet välit ihmisten ja Jumalan välillä. Jumala valitsi näihin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja varusti heidät tarpeellisella tavalla. Jumala oli heidän tukenaan ja turvanaan kaikessa. Samaan tapaan Jumala kulkee myös meidän rinnallamme, vaikka meillä ei olisikaan yhtä keskeistä ja näyttävää roolia pelastushistoriassa. Jumala haluaa pelastaa jokaisen luomansa ihmisen ja tahtoo, että he olisivat kerran hänen luonaan taivaassa. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoon, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Saarna 6.12.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 20: 25–28

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Saarna:

Itsenäisyyspäivä (6.12.) on kansallinen juhlapäivä. Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on silloin valtiovallan määräyksestä pidetty jumalanpalvelus. Itsenäisyyspäivä on ainoa kirkollinen juhlapäivä, jolla ei kuitenkaan ole varsinaisesti kirkollista alkuperää. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin ottanut Suomen itsenäisyyspäivän yhdeksi kirkolliseksi juhlapäiväksi. Sille on omat määritellyt Raamatun tekstit. Käytössä on lisäksi liturgisena värinä valkoinen, joka on suurten juhlien sekä kiitoksen väri. Eilen oli vielä adventin violetti ja huomenna on taas violetti liturgisena värinä. Itsenäisyyspäivä siis erottuu selvästi adventin ajasta erilliseksi juhlapäiväkseen.

Kirkko elää aina osana ympäröivää yhteiskuntaa. Samoin kirkon jäsenet eli kristityt elävät osana yhteiskuntaa ja palvelevat sitä omilla lahjoillaan omassa kutsumuksessaan. Kun Suomen valtio viettää syntymäpäiväänsä, kirkoissa vietetään (juhla)jumalanpalveluksia ja kristityt kokoontuvat yhteen kiittämään tästä maasta ja rukoilemaan sen puolesta. Toki rukoilua Suomen puolesta tapahtuu kaikkina pyhäpäivinä ja muinakin päivinä ympäri vuoden, mutta tänään itsenäisyyspäivänä sille rukoukselle ja kiitokselle on ihan oma erityinen päivänsä.

Täällä Suomessa kirkon ja valtion välit ovat perinteisesti olleet läheiset ja toimivat. Vaikka enää ei ole pitkiin aikoihin, tarkalleen vuoden 1870 jälkeen, ollut ns. valtiokirkkomallia, ovat Suomen evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko kuitenkin kansankirkkoja. Niillä on erityinen ja vahva asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja uskonnollisuudessa. Kirkot hoitavat myös tiettyjä, erikseen sovittuja valtiollisia ja kunnallisia tehtäviä, kuten hautausmaiden ja väestökirjanpidon hoitoa, sosiaalityötä diakonian muodossa jne. Tästä yhteistyöstä ja työnjaosta hyötyvät sekä valtio, kunnat, kirkot sekä kansalaiset ja kirkkojen jäsenet.

---

Päivän evankeliumitekstiä edeltää keskustelu Jeesuksen ja Sebedeuksen perheen välillä. Sebedeuksen poikien äiti pyytää pojilleen korkeimpia paikkoja Jumalan valtakunnassa. Jeesus ei kuitenkaan lupaa paikkoja heille, vaan kertoo Jumalan jakavan ne, keille tahtoo. Lisäksi toiset opetuslapset vielä suuttuvat Sebedeuksen pojille, mutta Jeesus rauhoittelee tilannetta lausumalla:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.”

Jeesus jatkaa vastaustaan kääntämällä sen aikaiset ja oikeastaan myös nykyiset arvojärjestykset päälaelleen.

”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Sopisiko tämä ohje myös tämän päivän Suomeen? Toteutuuko tällainen toimintamalli jopa ihan itsestään? Joskus kuulee valitusta siitä, että jotkut ihmiset tyrkyttäytyvät liiaksi esille ja joka paikkaan. Toisaalta kuuluu valitusta, että jotkut ihmiset vetäytyvät ja piiloutuvat eivätkä osallistu mihinkään. No, aina löytyy valittamisen aihetta. Aina löytyy silti myös kehumisen ja kiittämisen aihetta. Kuuluu myös kiitosta siitä, että toiset ihmiset ovat aktiivisia ja ahkeria monissa tilanteissa. Toisia taas kehutaan vaatimattomuudesta ja siitä, että eivät halua itselleen huomiota. Aina löytyy siis kiittämisen aihetta.

Suomessa kuulee joskus termin ”luterilainen työmoraali”. Se tietysti voidaan ymmärtää monella tavalla, mutta yleensä se ymmärretään ahkerana työntekona ja vaatimattomuutena. Sanotaan, että Suomi on nykyisenkaltainen vauras yhteiskunta juuri tästä ahkeruudesta ja ”luterilaisesta työmoraalista” johtuen. Toki liiallinen ahkeroiminen ja raataminen voi johtaa väsymiseen ja muihin haittapuoliin, kuten on varmasti nähtävissä. Onko hyvinvointiyhteiskunnasta tullut liiallisen ahkeroimisen vuoksi pahoinvointiyhteiskunta? Onko liikaa ihmisiä, jotka haluavat tulla ensimmäisiksi ja suurimmiksi?

Palautetaanpa vielä mieleen, mitä Jeesus sanoo:

"Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.”

Voisiko se yhteiskunnassa oleva pahoinvointi nousta siitä, että joku on alistanut heikot ihmiset valtansa alle? Vai onko suuruuden tavoittelu orjuuttanut ihmiset? Olivatpa syyt mitkä tahansa, on hyvä muistaa, että ihmiset ovat vain ihmisiä eivätkä mitään kaikkivoipia tai edes koneita. Jokainen väsyy joskus. Kaikki eivät voi olla ensimmäisiä. Jeesus kehottaa meitä elämään sovussa ja hyvässä järjestyksessä sekä rakentamaan maata, jossa ketään ei alisteta hallitsijoiden mielivallan alle. Jeesus ei kannusta kyynärpäätaktiikan käyttöön vaan toisten palvelemiseen ja auttamiseen. Kohtuus kannattaa kuitenkin säilyttää aina ja kaikessa.

Saarna 20.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25: 31–46

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”

Saarna:

Tällä kertaa Jeesus puhuu koko ihmiskunnasta ja sen edessä olevasta tuomion päivästä. Hän vertaa tuomiopäivää paimenen työhön, jossa lampaat ja vuohet erotetaan toisistaan. Paimentolaisuus oli tuttua Jeesuksen kuulijakunnalle. Oli selvää, että lampaat ja vuohet saattoivat laiduntaa samalla niityllä ja olla samoissa laumoissa, mutta välillä paimenen oli erotettava ne toisistaan.

Jos ja kun luemme oikein tarkasti, mitä Jeesus evankeliumissa sanoo, huomaamme, että viimeisellä tuomiolla meidät tuomitaan tekojemme mukaan. Eikö se ole ristiriidassa perinteisen kristillisen opetuksen kanssa? Eikö yleensä ole opetettu, että emme voi pelastua teoillamme, vaan pelkällä uskolla kolmiyhteiseen Jumalaan ja uskomalla, että hän on lähettänyt ainoan poikansa kuolemaan ristillä meidän puolestamme? Niin siellä Raamatussa, tämän päivän evankeliumissa kuitenkin lukee, että meidät tuomitaan joko pelastukseen tai kadotukseen tekojemme mukaan.

Meihin ihmisiin kohdistuu monenlaisia odotuksia. Ihmiset asettavat toisilleen koviakin vaatimuksia siitä, mitä tulisi tehdä tai olla tekemättä ja miten tulisi käyttäytyä jne. Myös Jumala asettaa meille Sanansa kautta monia vaatimuksia. Hän on antanut meille mm. kymmenen käskyä ohjeeksi ja määräykseksi hyvään elämään ja sopuisaan yhteiseloon. Juuri niissä käskyissä on myös länsimaisen lainsäädännön perusta ja alku.

Joskus olen kysynyt rippikoululaisilta, miten ihminen pelastuu. Vastauksena saattaa tulla, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä. Siihen olen vastannut jatkokysymyksellä, voiko ihminen noudattaa kymmentä käskyä täydellisesti. Vastaukseksi on tullut ainakin joiltain, että kyllä ihminen voi. En ole tainnut kysyä, mutta keskustelua voisi ehkä jatkaa kysymällä, onko tämä nuori itse noudattanut ja kokeeko pystyvänsä noudattamaan. Ainakin minä koen omalla kohdallani, että en ole pystynyt noudattamaan.

Pelastukseen tuomittavat (tai pääsevät) olivat evankeliumissa tehneet paljon hyvää. He olivat ruokkineet nälkäistä, antaneet janoiselle juotavaa, vaatettaneet alastoman, majoittaneet kodittoman sekä käyneet tapaamassa vangittua ja sairastavaa. He olivat palvelleet muita.

Kadotukseen tuomitut olivat sen sijaan jättäneet ruokkimatta nälkäistä, juottamatta janoista, vaatettamatta alastonta, majoittamatta koditonta sekä jättäneet vangitun ja sairaan ihan yksin. He eivät olleet auttaneet toisia.

Molemmille puolille tuomitut kysyvät tuomarilta eli Jeesukselta (josta tässä käytetään nimeä Ihmisen poika): ”Milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa?” Kumpikaan puoli ei muistanut nähneensä tuomaria nälkäisenä tai janoisena, alastomana tai kodittomana, sairaana tai vankilassa. Kumpikaan puoli ei ollut itse huomannut tehneensä tai jättäneensä tekemättä tuomarille jotain. Tähän tuomari vastaa, että heidät tuomitaankin sen mukaan, mitä he ovat tehneet tai jättäneet tekemättä vähäisille veljille, ei siis tuomarille, vaan toisille ihmisille eli lähimmäisilleen.

Olennaista onkin havaita, että tuomitut eivät huomanneet tekojaan tai tekemättä jättämisiään. Teot ja tekemättä jättämiset olivat tulleet jonkin muun sivutuotteena. Jaakobin kirjeessä lukee: ”Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” (Jaak. 2:26) Patriarkka Abrahamista Jaakobin kirje taas sanoo: ”…usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.” (Jaak. 2:22) Ne201 hyvät teot olivat uskon aikaansaannosta. Tekemättä jättäminen taas kumpusi siitä, että he eivät uskoneet.

Kun tämä aiemmin mainittu rippikoululainen on kovasti väittänyt, että ihminen pelastuu noudattamalla kymmentä käskyä, yritän palauttaa hänen mieleensä (tai opettaa ihan alusta lähtien), että ihminen pelastuu Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Toki täydellisellä kymmenen käskyn noudattamisellakin voi pelastua, mutta yksikään ihminen ei kykene täyttämään Jumalan lain kaikkia määräyksiä. Siksi Jumala lähetti ainoan poikansa maailmaan, että tämä poika Jeesus kertakaikkisella uhrilla ristillä ottaisi kantaakseen meidän ihmisten synnit ja avaisi tien pelastukseen. Näin myös tapahtui.

Uskolla Jumalaan ja turvautumalla Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen on meille avautunut tie iankaikkiseen elämään. Heikkoina ja vajavaisina ihmisinä saamme turvautua Jumalan hyviin tekoihin. Jumala käyttää uskoviaan käsinään ja jalkoinaan tässä maailmassa. Usko synnyttää hyviä tekoja ja paljon muuta hyvää tässä maailmassa. Ne teot tapahtuvat joskus jopa ilman, että tekijä huomaisi itse tehneensä niitä. Hyvät teot tulevat ideaalitilanteessa ihan luonnostaan. Ne nousevat uskosta, jota kristityissä on enemmän tai vähemmän.

Saarna 13.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 25:1–13

"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.' Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä.' "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

 

Saarna:

Kirkko on elänyt lopunaikoja jo pari tuhatta vuotta. Jokainen kristittyjen sukupolvi on vuorollaan odottanut Jeesusta takaisin. Erityisesti ensimmäiset kristityt odottivat Jeesusta takaisin jo omana elinaikanaan. Osa saattoi jopa luopua omaisuudestaan ja työstään tai niin sanotusti alkaa elämään kuin viimeistä päivää. Jopa Paavalin kirjeissä Uudessa testamentissa on luettavissa ajatus, ettei kannata tehdä kovin suuria asioita tai muutoksia elämässään, koska Jeesus on tulossa niin pian takaisin. Sukupolvien vaihtuessa aina vain uusiin on kaikkein aktiivisin Kristuksen odotus hiipunut. Elämä on tasaantunut ja rauhoittunut, mutta silti Jeesuksen odotus ei ole loppunut. Se on vain muuttanut muotoaan. Kristityt elävät tässä maailmassa ja toimivat sen hyväksi kutsumuksensa ja tehtävänsä mukaan siihen asti, kunnes Jeesus palaa takaisin. Nopea paluu ei ole enää pitkään aikaan ollut odotuksissa kovin laajasti.

Vaikka me yhä odotamme, Jumala ei ole unohtanut kansaansa eikä lupaustaan lähettää Jeesuksen toistamiseen maan päälle tämän ajan lopussa. Tämän päivän Uuden testamentin kirjetekstissä muistutetaankin meitä:

”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.” (2. Piet. 3: 8-9) 

Jumalan aikakäsitys ja ajanlasku ovat erilaiset kuin meillä ihmisillä. Toisen Pietarin kirjeen teksti jatkuu vielä:

”Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.” (2. Piet. 3: 9)

Jumala odottaa vielä. Hän odottaa, että kaikki ihmiset kääntyisivät hänen puoleensa. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Joh. 3:16)

--

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen (tai ehkä jopa varoittavan esimerkin) kymmenestä morsiusneidosta, jotka odottavat sulhasta saapuvaksi. He tietävät, että sulhanen on tulossa morsiamen kanssa, mutta eivät tiedä tarkkaa hetkeä. He odottavat sulhasen kulkureitin varrella. Heidän tehtävänsä on kantaa lamppuja juhlakulkueessa. He kaikki ovat ulkoisesti varustautuneet hyvin eli heillä kaikilla on mukanaan pienet öljylamput, mutta vain puolella heistä on mukanaan riittävästi öljyä lamppuihinsa. Lamput tarvitsivat öljyä toimiakseen ja valaistakseen.

Kaikki tytöt nukkuvat, koska on jo myöhä. He heräävät, kun tulee tieto, että pian olisi aika liittyä juhlakulkueeseen kohti häätaloa. Silloin puolet tytöistä huomaa, että heillä ei olekaan öljyä. He pyytävät sitä toisilta, mutta näillä toisilla on öljyä vain omien lamppujensa tarpeiksi, ei enempää eikä vähempää. Niinpä öljyttömät tytöt aikovat pikaisesti käväistä lähikaupassa ostamassa öljyä. Vaikka kauppa olisi ollut lähellä ja vielä auki siihen aikaan illasta tai yöstä, niin aikaa ei kuitenkaan ollut riittävästi. Sillä aikaa, kun puolet tytöistä on öljynostokäynnillä, toinen puoli tytöistä liittyy toimivine lamppuineen iloiseen hääkulkueeseen ja pääsee sisälle häätaloon.

Öljyn osto onnistuu, mutta vie liikaa aikaa. Tytöt eivät ehdi mukaan kulkueeseen eivätkä lopulta pääse sisälle häätaloon. Talon isäntä ei edes tunnista myöhässä tulijoita.

--

Me emme tiedä Jeesuksen takaisin tulemisen tarkkaa hetkeä. Me emme voi myöskään varmasti tietää ennalta oman tai läheistemme kuoleman tarkkaa hetkeä. Vain Jumala tietää ne. On luotettava, että Jumala kaikkivaltiudessaan ja kaikkitietävyydessään tietää meille itse kullekin sopivan lähtöhetken.

Joskus tulee vastaan ajatus, että joku haluaisi elää ns. jumalattoman elämän ja tulla uskoon sitten vanhuksena, vähän ennen kuolemaansa. Voihan se toki joskus onnistua niinkin, mutta näen siinä kyllä todella suuren riskin. Kuolema voi tulla kohdalle minä hetkenä tahansa, myös nuorena tai terveenä eikä vain vanhana ja sairaana. Jumala ei välttämättä myöskään kutsu ihmistä seuraajakseen loputtoman montaa kertaa. Kannattaa siksi vastata myöntävästi silloin, kun hän kutsuu.

Vertauksen tytöt olivat ulkonaisesti oikein varustautuneita, mutta osalta heistä puuttui öljy, joka oli lampun korvaamatonta polttoainetta. Mikä voisi olla meissä ihmisissä se öljy, jota meillä tulisi olla silloin, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle ja on aika liittyä hänen juhlakulkueeseensa? Se öljy voisi olla vaikka henkilökohtainen usko ja suhde Jumalaan. Joissain piireissähän kysytään, oletko ottanut Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena vapahtajanasi. Sen kysymyksen voi jokainen, niin sinä kuin minä, esittää tänäänkin itselleen. Itseltään voi myös kysyä, onko minulla sitä öljyä, jota lamppuni tarvitsee loistaakseen Jumalan kunniaksi.

Omassa voimassaan ja yksin ei kuitenkaan tarvitse uskoa tai loistaa. Jo pelkkä tahto uskoa ja kuulua Jumalan kansaan riittää. Jumala hoitaa loput. Voimme rukoilla, että Jumala vahvistaisi meitä tässä uskossa, kirkastaisi meissä Pyhää Sanaansa ja johdattaisi meitä pitkin oikeaa tietä.

 

Saarna perhemessussa 6.11.2016 Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa

Evankeliumi:

Matt. 9:18–26

"Kun Jeesus vielä puhui heille, sinne tuli eräs synagogan esimies. Hän kumartui maahan Jeesuksen edessä ja sanoi: ”Tyttäreni on kuollut juuri äsken, mutta tule ja pane kätesi hänen päälleen, niin hän virkoaa.” Jeesus nousi ja lähti miehen mukaan, ja opetuslapset seurasivat häntä.
Silloin Jeesusta lähestyi muuan nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. Hän tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittansa tupsua. Hän näet ajatteli: ”Jos vain saan koskettaa hänen viittaansa, minä paranen.” Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.” Siitä hetkestä nainen oli terve.
Kun Jeesus tuli esimiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja hälisevän ihmisjoukon, hän sanoi: ”Menkää pois! Ei tyttö ole kuollut, hän nukkuu.” Hänelle naurettiin. Mutta kun väki oli ajettu ulos, Jeesus meni sisään ja otti tyttöä kädestä, ja tyttö nousi. Tästä levisi tieto koko sille seudulle."

Saarna:

Tämän päivän evankeliumiteksti kuuluu Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen ihmetekojen sarjaan. (Muistatteko, mitä muita ihmeitä Jeesus teki?)

Vuorisaarnan jälkeen Jeesus on laskeutunut alas vuorelta ja lähtenyt kulkemaan pitkin Galileaa. Hänen seurassaan ovat hänen opetuslapsensa sekä muita ihmisiä. Tällä matkalla Jeesus on tehnyt lukuisia ihmetekoja. Hän on mm. tyynnyttänyt myrskyn, parantanut Pietarin anopin sekä spitaalisen, halvaantuneen ja muita sairaita. Myöhemmin Jeesus parantaa vielä kaksi sokeaa ja yhden mykän.

Ihmeet eivät olleet Jeesuksen toiminnan ydin ja päätarkoitus, vaan ne olivat väline julistaa hänen varsinaista pääsanomaansa, sanomaa Jumalan valtakunnasta. Ihmeillä Jeesus osoitti jumalallisen voimansa.

---

Jeesus paransi naisen, jota oli kaksitoista vuotta vaivannut verenvuototauti. Se tauti oli tehnyt naisen saastaiseksi muiden ihmisten silmissä. Mooseksen laissa on monia säädöksiä, missä tilanteissa ihminen tai jokin asia on saastainen. Ajatuksena oli, että jos jokin puhdas koskettaa saastaista, se puhdaskin saastuu. Tästä syystä nainen oli varmasti joutunut elämään yksin ja kokemaan hyljeksintää. Ns. puhtaat ihmiset eivät halunneet ja saaneet olla tekemisissä saastaisten kanssa.

Muistele jotakin kertaa, jolloin olet ollut niin sairas, että et ole voinut mennä kerhoon, kouluun, töihin tai jonnekin muualle. Miltä se on tuntunut (mielessä tai kehossa)? Onko se ollut kivaa vai tylsää, rentouttavaa vai kuormittavaa, ahdistavaa vai vapauttavaa? Tilanteesta riippuen se voi varmasti olla kaikkia näitä. Ehkä se tuntuu ensin kivalta, jos ei tarvitse lähteä kotoa, vaan saa jäädä kotiin (sairastamaan). Muutaman päivän jälkeen tilanne voikin jo muuttua. Yleensä sairaus ei tunnu kivalta. Voi myös olla aika yksinäistä olla vaan yksin kotona ja erossa kaikista kavereista. Muutaman päivän tai parin viikon erossa oleminen kavereista on kuitenkin lyhyt aika verrattuna siihen kahdentoista vuoden aikaan, jonka Jeesuksen parantama nainen oli joutunut sairastamaan ja luultavasti olemaan varsin yksin.

Jeesuksen parantama nainen oli sairastanut kaksitoista vuotta sellaista sairautta, joka erotti hänet muista ihmisistä. Mieti, miltä naisesta mahtoi tuntua, kun hän huomasi parantuneensa. Miltä hänen kehossaan ja mielessään tuntui? Ehkä hän oli hämmentynyt, onnellinen tai iloinen. Oliko hän kenties avuton uudessa tilanteessa? Olikohan hänellä jäljellä ketään ystävää tai tuttavaa vai joutuiko hän ihan alusta lähtien etsimään uudet kaverit?

---

Moni yksinäinen ja sairas löytää lohdun ja turvan Jeesuksesta ja kirkosta. Jeesus huomasi syrjään sysätyt ja hyljeksityt. Hän vieraili hyljeksittyjen tullimiesten luona. Hän kutsui seuraajikseen oppimattomia miehiä. Hän armahti synnin tehneitä.

Evankeliumin nainen ja myös synagogan esimies tulivat Jeesuksen luo hakemaan apua. He tiesivät, mihin suuntaan kannattaa hädässä suunnata katse. Minne sinä suuntaat katseesi ja mistä haet apua, kun sinulla on hätä? Sanotaan, että apu löytyy usein läheltä. Jeesus on aina lähellä sinua ja minua. Jeesus on meidän taivaallinen veljemme ja Jumala on meidän taivaallinen isämme. Voimme hädässämme kääntyä heidän puoleensa. Psalmin 50 jakeessa 15 Jumala sanoo meille: ”Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua."

Kirkko on perinteisesti huolehtinut vähäosaisista. Kirkon edustajat ovat vierailleet sairaaloissa ja vankiloissa. Kirkolta odotetaan ja pyydetään apua ja huolenpitoa.

Kirkon teemme me kirkon jäsenet. Siinä onkin meille haastetta, miten suhtaudumme näihin yksinäisiin ja sairaisiin. Otammeko heidät avosylin vastaan vai suljemmeko heidät oman uskovaisen sisäpiirimme ulkopuolelle? Miten suhtaudumme heihin, jotka tulevat Jeesuksen luo puutteineen ja huolineen hakemaan apua ja lohdutusta Jeesukselta? Päästämmekö heidät kohtaamaan Jeesuksen?

Saarna Tervolan seurakuntakeskuksen kirkossa 23.10.2016

Evankeliumi:

Matt. 18:23–35

"Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.' Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
"Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: 'Maksa, mitä olet velkaa!' Mies heittäytyi maahan ja pyysi: 'Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.' Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa. "Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. "Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

 

Saarna:

Tälläkin kertaa Jeesus kertoo opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta. Ennen tätä vertausta evankelista Matteus kertoo, kuinka Pietari kysyy Jeesukselta anteeksiantamisesta. Pietari kysyy: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" Siihen Jeesus vastaa: "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" Hän jatkaa vastaustaan vertauksella, jonka kuulimme äsken.

Tälläkin kertaa taivasten valtakunnasta kertovassa vertauksessa on mukana kuningas ja palvelijoita. Eräs palvelijoista oli velkaa kuninkaalle suuren summan rahaa eikä hänellä ollut varaa maksaa. Palvelija oli ehkä verojen kerääjä, jonka olisi tullut tilittää alamaisilta keräämänsä verorahat kuninkaalle, mutta olikin käyttänyt ne johonkin muuhun tai kadottanut ne. Kuningas kuitenkin ymmärsi ja sääli palvelijaansa ja antoi hänelle koko velan anteeksi, vaikka palvelija pyysi vain lisää maksuaikaa. Kuningas siis antoi palvelijalle enemmän kuin hän pyysi.

Palvelija lähti varmaankin iloisena ja hämmentyneenä pois kuninkaan luota. Suuri velkataakka oli pudonnut pois hänen harteiltaan. Kuitenkin varsin pian saatu velan armahdus taisi unohtua. Pihalla armahduksen saanut palvelija tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa pienehkön summan rahaa. Hän kävi käsiksi työtoveriinsa ja vaati välitöntä velan maksua. Vaikka työtoveri anoi armahdusta ja lisää maksuaikaa, ei palvelija armahtanut toveriaan, vaan toimitti hänet vankilaan. Kun kuningas sai tietää tästä, hän perui jättimäisen velan armahduksen ja toimitti armottoman palvelijansa vankilaan. Siihen Jeesus vielä jatkaa, että samoin toimii myös meidän taivaallinen isämme, jos me emme anna toisillemme anteeksi. Aika kova vaatimus!

--
Tein vähän laskutoimituksia, että saisimme edes vähän käsitystä, minkälaisista rahasummista tämän päivän evankeliumissa on kyse. Summa, jonka palvelija oli velkaa kuninkaalle eli 10 000 talenttia (tai leiviskää), vastaa noin 200 000 ihmisen vuosipalkkaa. Summa on siis todella suuri. Ei kai kukaan voi olla toiselle sellaista summaa velkaa ja vielä luulla pystyvänsä maksamaan kaiken takaisin tuosta noin vain. Nykyaikana vastaava velkasumma olisi useita miljardeja euroja.

Toinen vertauksen velkasummista on huomattavasti pienempi. Se summa eli 100 denaaria oli keskimääräinen yhden ihmisen sadan työpäivän palkka. Nykyaikaan ja euroiksi muutettuna se olisi ehkä noin 10 000-15 000 euroa, joka tietysti on monille iso rahasumma, mutta kuitenkin se on paljon pienempi kuin monen miljardin summa.

--
Tämäkin vertaus sisältää paljon symboliikkaa. Kuningas symboloi tavallisimmin Jumalaa ja palvelijat meitä ihmisiä. Näiden tavanomaisten symbolien lisäksi vertauksesta löytyy muutakin symboliikkaa.

Lukua 10 000 pidettiin kreikkalaisessa kulttuurissa suurimpana mahdollisena lukusanana. Talentti eli leiviskä oli puolestaan suurin käytössä ollut rahayksikkö. Velkasumma oli siis suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella. Voisi sanoa, että velka oli ääretön. Tämä suurin mahdollinen kerrottuna suurimmalla mahdollisella kuvastaa sitä kaikkea äärettömän suurta, mitä Jumala on meille antanut. Mieti, mitä kaikkea hyvää olet saanut Jumalalta. Mistä voisit kiittää Jumalaa tänään? Minulla tulee mieleen ainakin kiitollisuus elämästä, toisista ihmisistä (ystävistä, kavereista ja muista) sekä kiitollisuus luonnosta ja ennen kaikkea kiitollisuus kirkosta ja uskosta.

Me emme milloinkaan pysty korvaamaan läheskään kaikkea Jumalalle takaisin. Oikeastaan meidän ”korvauksemme” Jumalalle on aivan olematon. Olemme saaneet niin paljon hyvää ja erityisesti niin paljon anteeksi, että emme ihmisinä milloinkaan pysty tekemään samaa Jumalalle. Se ei edes ole tavoitteena ja tarkoituksena.

Suurin Jumalalta saamamme lahja on kuitenkin armo ja anteeksianto. Armoa on se, että saamme osaksemme jotain ilman minkäänlaista omaa ansiota. Esimerkiksi, jos saat täysin pyytämättä ja yllättäen tuntemattomalta ihmiseltä vaikka kahden euron kolikon, voimme ajatella, että kyseessä on jonkinlainen armo. Jumalan armo on samansuuntaista, mutta kuitenkin jotain paljon suurempaa, äärettömän suurta. Johanneksen evankeliumissa (3:16) sanotaan, että ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän”.
 

Viimeisellä tuomiolla me olemme Jumalan edessä syntisinä ja yhtä velkaisina kuin palvelija oli kuninkaan edessä. Siellä Jumala antaa palvelijoilleen, seuraajilleen ja uskovilleen kaiken syntivelan anteeksi puhtaasta armosta, ilman omaa ansiotamme. Jo tässä ajassa saamme kokea Jumalan armoa, kun tunnustamme syntimme (kuten teimme tämänkin jumalanpalveluksen alkupuolella) ja saamme kuulla anteeksiannon sanat.