lördag 5 april 2014

Teatteria ja elokuvaa

En ole taaskaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään, vaikka olen aikonut. En vain ehdi ja jaksa ja muista kirjoittaa, vaikka aiheita olisi. Tällä kertaa kirjoitan vain suomeksi.

Jag har inte skrivit på länge fastän jag har tänkt på att skriva. Jag har inte hunnit, orkat och kommit ihåg att skriva fastän jag har haft något att skriva. På denna gång skriver bara på finska.

____________________________________________________________________

"Oikeat" teatterit


Olen ehkä jollain tavalla innostunut käymään teatterissa viime vuosien (tai kuukausien) aikana. Lisäksi oivalsin vähän aikaa sitten, että minun kannattaa hyödyntää opiskelija-alennuksia niin kauan kuin olen vielä opiskelija. Näillä näkymin opiskeluaikaa ei ole jäljellä kuin vuosi enää. Ainakin Joensuun ja Lappeenrannan kaupunginteattereissa opiskelijat saavat pääsylipun esitykseen erityisen halvalla vähän ennen esitystä, jos vielä on tilaa. Lisäksi joskus on joitain muita tarjouksia

Eilen kävin katsomassa Joensuun kaupungin teatterissa "Terveiset Kutturasta" -esityksen, koska olin sattunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja saanut lipun esitykseen 10 eurolla. Ennakkovaroituksen mukaisesti esitys sisälsi todella paljon kiroilua ja "huonoja" vitsejä. Myös perinteisiä saamelais- ja stadilaisstereotypioita oli runsaasti esillä koko ajan. Komedialle tyypilliseen tapaan asiat vietiin vielä reilusti yli ja liioittelun puolelle, mikä oli tietysti hauskaa. Edessäni istuivat teatterinjohtaja Vihtori Rämä ja joku toinen mies, jotka nauroivat moneen kertaa selkeästi havaittavasti. Takanani puolestaan pari varttunutta naista jupisi jotain "Onpa tämäkin kulttuurielämys". Väliajalla he vielä sanoivat tämän yhdelle aulatyöntekijälle, joka kuitenkin kannusti katsomaan myös väliajan jälkeisen osan esityksestä. En oikein päässyt selville, mikä oli näiden naisten lopullinen suhtautuminen esitykseen.

Täytyy todeta, että itselläni ei olisi kanttia huutaa ja raivota näyttämön laidalla, kuten näyttelijät muun muassa tekevät esittäessään roolihahmoaan. No, he ovatkin näyttelijöitä. Näyttelijän työ ei varmastikaan ole helppoa. Pitää osata esittää erilaisia rooleja ja eläytyä roolihahmoonsa sekä muistettava suuri määrä vuorosanoja, jopa moneen eri näytelmään. Lisäksi sama näyttelijä esittää usein montaa eri roolia yhdessä näytelmässä. Esimerkiksi eilisessä Terveiset Kutturasta -esityksessä ei ollut montaakaan näyttelijää, joilla oli vain yksi rooli koko näytelmässä, mutta heidän roolinsa olivatkin sitten keskeisiä ja paljon esillä olevia (eli päärooleja).

Muutama viikko sitten kävin katsomassa Katri Helena eli kuu järven yllä -esityksen Joensuun kaupunginteatterissa. Sain oikein hyvän istumapaikan parven keskeltä eturivistä. Väliajalla kuulin tutulta aulatyöntekijältä, että se paikka on teatterinjohtajan paikka, joka laitetaan myyntiin vasta vähän ennen esitystä, jos teatterinjohtaja ei ole tulossa katsomaan esitystä. Minulla kävi siis hyvä tuuri.

Lisäksi olen viime vuosina käynyt katsomassa mm. seuraavia esityksiä:



Elokuvateatterit


Olen viime vuosina käynyt enemmän ns. oikeassa teatterissa kuin elokuvateattereissa. Elokuvateatterissa on tullut käytyä vain, jos olen saanut jostain elokuvalipun tai lahjakortin. Pääasiassa olen katsonut elokuvia televisiosta.

Tänään kävin katsomassa Risto Räppääjä ja liukas Lennart -elokuvan, kun joensuulaisessa elokuvateatteri Tapiossa oli lasten elokuvapäivä. Olin jo jonkin aikaa ajatellut käydä katsomassa uusimman Risto Räppääjä -elokuvan ja käyttää lahjakortin (tai ainakin osan siitä) siihen. Minulla oli pian vanheneva 10 euron lahjakortti, mutta elokuvalippu maksoi vain 6,50 euroa. Minun piti kuitenkin käyttää lahjakortti kokonaan samalla kertaa, joten olin pakotettu ostamaan myös karkkipussin ja limsapullon. Aloitus oli siis ärsytystä aiheuttava. Mietin, että mitähän siitä elokuvan katsomisesta tulee, kun jo muutenkin inhoan popcornien tuoksua. Mietin myös, ärsyynnynkö karkkipussien ym. rapistelusta ja siitä, että ihmiset poistuvat lopputekstien alkaessa.

Elokuva oli aivan loistava ja se tuntui kestävän paljon pitempään kuin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Oli todella nautinnollista katsoa elokuvaa, seurata sen tapahtumia ja ihailla miljöötä. Jotenkin minulla tuli elokuvaa katsoessa mieleen, että se on ehkä kuvattu Naantalissa, vaikka en ollut koskaan käynyt Naantalissa. Arvaukseni osoittautui oikeaksi. Jee! Vanhat puutalot ja vanha kivikirkko sekä rehevä vihreä kasvillisuus ja meri muodostivat todella idyllisen miljöön, jollaisessa saattaisin jopa haluta elää.

Heti elokuvan alussa tuntui oudolta, kun hahmot näyttivät erilaisilta kuin aiemmissa Risto Räppääjä -elokuvissa, jotka ovat olleet Mari Rantasilan ohjaamia. Tämä uusin on Timo Koivusalon ohjaama. Hän on käyttänyt eri näyttelijöitä. Erityisesti erot näkyvät aikuisnäyttelijöiden kohdalla. Myös muutamat elokuvaa katsomassa olleet lapset huomasivat sen ja ihmettelivät sitä. Joidenkin elokuvan laulujen kohdalla taas kuulin kuinka jotkut lapset lauloivat hiljaa mukana (tai sitten vain kuvittelin). Se lasten laulu oli osa kaunista kokemusta. Lapset olivat todella rauhallisia katsoessaan. Elokuva todella taisi kiinnittää heidän huomionsa koko ajaksi. Sain jopa katsoa (ja lukea) lopputekstitkin rauhassa. Tosin lopputekstit olivat mielestäni poikkeuksellisen lyhyet.

Koen, että Koivusalo on vienyt elokuvaa parempaan suuntaan monilta osin. Kyllä Timo Koivusalo osaa. Nähtiinhän se jo 1990-luvun Pekko-elokuvissa. Niissä ja tässä Risto Räppääjässä tapahtumat sijoittuvat ihan normaaliin pienen paikkakunnan ympäristöön ja komedian elementit luodaan muilla keinoilla eikä pastelliväreillä ja liian erikoisilla hahmoilla. Taidan olla tylsä, kun pidän realistisista elokuvista, kuten myös realisitisista kirjoista ja tauluista.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar