Saarna Torshällan kirkossa 6.7.2014

Evankeliumi:

Luuk. 15: 11-32

Jeesus sanoi:

    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.

    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.

    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.

    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”

Saarna:

Armo ja rauha teille Jumalalta meidän isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta

Evankeliumin kertomuksesta herää kysymys, miksi poika haluaa lähteä pois isänsä kodista. Onko siellä kenties huonot olosuhteet? Kokeeko hän itsensä ulkopuoliseksi tai vääränlaiseksi? Eivätkö vanhemmat hyväksy häntä sellaisena kuin hän on? Kokeeko hän olonsa jollain muulla tavalla huonoksi tai ahdistetuksi? Ovatko hänen arvonsa ja tavoitteensa erilaiset kuin hänen vanhempiensa arvot ja tavoitteet?

Toisaalta voi myös kysyä, miksi poika ei lähtisi. Onhan täysin normaalia ja luonnollista, että lapset lentävät jossain vaiheessa ulos kotipesästä.  Yksi lapsen tärkeimpiä tehtäviä on aikanaan irtautua vanhemmistaan ja alkaa elää omaa elämäänsä. Mitä outoa siinä on, jos lapsi haluaa aikuistuttuaan lähteä pois vanhempiensa kodista ja alkaa elää omaa elämäänsä? Eikö se peräkammarinpojaksi jääminen olisi enemmän outoa ja kummeksuttavaa?

Evankeliumikertomuksen poika, joka lähtee isänsä kotoa, on nuorempi perheen kahdesta pojasta. Yleisesti, ainakin entisaikojen Suomessa ja varmaan muuallakin, on ollut tapana, että vanhin pojista jää kotiin jatkamaan vanhempiensa työtä, useimmiten maatilaa. Muiden lasten on etsittävä työnsä, asuntonsa ja toimeentulonsa jostain muualta. Vaikka vanhin ei jäisikään kotiin, niin silti hyvin harvoin kaikki muut lapset saattoivat jäädä jatkamaan tilanpitoa yhdessä. Yksinkertaisesti kaikille ei riittänyt työtä ja tilaa. Vaikka entisaikojen maatalous tarvitsi työvoimaa, ei silti työtä ja toimeentuloa riittänyt kaikille.

Tällaisessa tilanteessa on ehkä osa teistäkin ollut aikoinaan, ainakin niin olen käsittänyt, että 60-luvun Suomessa sotien jälkeisten suurperheiden lapset joutuivat lähtemään lapsuudenkodistaan hakemaan elantoaan muualta, varsin usein myös vierailta mailta asti. Moni lähti työn perässä tänne Ruotsiin. Tätä Ruotsia voi ehkä ajatella jollain tavoin myös vieraana maana, josta evankeliumissa puhutaan, vaikka tämä onkin aika lähellä Suomea ja on edelleen Suomen rakas naapurimaa. Lisäksi ruotsinkieli on Suomen virallinen kieli, tasavertainen kansalliskieli suomen kielen rinnalla (ainakin periaatteessa ja toivottavasti myös käytännössä). Sitä kautta ruotsin kielenkään ei pitäisi olla tänne muuttaville suomalaisille suuri ongelma, mutta varmasti käytännössä se on monille ollut vaikeaa aluksi ja on edelleenkin.

Mainitsin aiemmin, että yksi lapsen tärkeimmistä tehtävistä on irtautua ja eriytyä vanhemmistaan. Mitä tämä eriytyminen tarkoittaa? Pitääkö yhteys vanhempiin katkaista kokonaan? Tuleeko lasten seurata tuhlaajapojan esimerkkiä? Vastaan, että ei välttämättä tule seurata. On olemassa monia muitakin vaihtoehtoja ja tapoja eriytyä. Kukin eriytyy omalla tavallaan ja käy oman eriytymistaistelunsa sekä itsensä sisällä että ihan konkreettisesti ja näkyvästi. Toisilla se taistelu on rajumpi ja verisempi kuin toisilla. Ei ole olemassa yhtä (eikä edes kahta tai kolmea) ainoaa oikeaa tapaa eriytyä ja irtautua. Tapoja on yhtä monta kuin on lapsiakin. Ei ihmisiä (eikä edes lapsia) voi laittaa kaikkia samaan muottiin. Jokainen meistä ihmisistä on ainutlaatuinen ja arvokas, Jumalan luomistyön tulos. Jokainen ihminen ansaitsee olla oma itsensä ja ansaitsee tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on.

Aina (tai oikeastaan ei varmaan koskaan) itsenäinen elämä ei ole mitään ruusuilla tanssimista tai vaaleanpunaisten elefanttien täyttämää satua. On ehkä kiva saada itse päättää asioista ja tehdä omia itsenäisiä valintoja, jotka poikkeavat vanhempien tekemistä valinnoista. On ehkä hauska seikkailla vierailla mailla ja tehdä kaikkia mukavia juttuja itse valittujen ystävien kanssa tai yksin. Aina niitä mukavia juttuja tai ystäviä ei kuitenkaan löydy. Elämässä voi tulla muitakin vastoinkäymisiä, kuten esimerkiksi työttömyyttä, sairautta, aineellista köyhyyttä, onnettomuuksia jne. Itsenäinen elämä voi osoittautua yksinäiseksi ja raskaaksi tai onnettomaksi ja tylsäksi. Jokaisen ihmisen elämä on erilainen. Jostain syystä joillekin näyttää kasautuvan enemmän vastoinkäymisiä kuin toisille.

Kuten jo sanoin aiemmin, vanhemmista eriytyminen ja irtautuminen eivät tarkoita automaattisesti yhteyden katkeamista. Voi elää omaa erillistä elämää ja olla samalla tiiviisti tekemisissä vanhempiensa kanssa tai jopa asua samassa taloudessa heidän kanssaan. Kaikilta se ei kuitenkaan onnistu. Jotkut tarvitsevat pitkän välimatkan ja vähäisen yhteydenpidon päästäkseen irti vanhemmistaan ja löytääkseen itsensä, oman tahtonsa ja minuutensa. Joidenkin täytyy jopa sairastua ja löytää sitä kautta oma vanhemmista erillinen itsensä.

Päivän evankeliumissa poika elää itsenäistä elämää maailmalla. Alkuun on varmasti kivaa, mutta ajan myötä kaikki ei mene kuin Strömsössä. Hän tekee ala-arvoista työtä sikopaimenena eikä saa riittävästi ruokaa syödäkseen, ei edes sikojen ruokaa. Sikoja pidettiin saastaisina eläiminä ja siksi sikopaimenen työ oli sieltä ala-arvoisimmasta päästä Jeesuksen ajan kulttuurissa. Itse asiassa poika vajoaa jopa sikoja alemmas, sillä hänen ei anneta syödä edes sikojen ruokaa. Tuolloin hän muistaa isänsä kodin ja näkee, kuinka hyvät oltavat siellä lopulta on. Joskus onkin hyvä käydä katsomassa jotain muutakin kuin omaa lähiympäristöä, niin oppii suhteuttamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus hyvältäkin tuntunut koti voi osoittautua huonoksi, kun saa nähdä ja kokea jotain parempaa ja tuntea olevansa hyväksytty/parempi/hyväksytympi jossain muualla. Tietysti sama toimii päinvastoin, että huonolta tuntunut koti alkaakin näyttää ihan kelvolliselta, kun saa kokea jotain vielä huonompaa. Ei edes tarvitse vajota sikojen tasolle, jotta voisi huomata hyvää entisessä elämässään, kuten evankeliumin poika havaitsi.

Monille vanhemmille on erittäin kova ja vaikea asia, että lapset lähtevät kotoa maailmalle ja alkavat elää omaa elämäänsä. Kunnollinen vanhempi kuitenkin päästää lapsestaan irti ja antaa hänen mennä, mutta on tarvittaessa tukena ja apuna, jos ja kun lapsi sitä apua ja tukea tarvitsee. Näin oli myös evankeliumitekstissä. Isän ei ainakaan kerrota suuremmin vastustelleen, kun poika lähti vieraille maille. Hän myös otti pojan iloiten vastaan, kun poika palasi takaisin isänsä kotiin.

Uskon, että vierailla mailla vietetty aika on ollut pojalle välttämätön, jotta hän pystyy löytämään itsensä ja eriytymään isästään. Eriytyminen ei kuitenkaan tarkoita ikuista eroa. Poika palaa takaisin, kun on sopiva aika. Isä on silloin valmiina ottamaan pojan vastaan. Isä on koko ajan taustalla eräänlaisena tukena. Hän oikein juoksee poikaansa vastaan. Hän haluaa rientää poikaansa vastaan ja alentuu juoksemaan, mitä pidettiin sopimattomana käytöksenä vanhalle ja arvokkaalle miehelle.

Aina ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja halua palata kotiin, vaikka ehkä tarvetta olisi. Ihmiset ovat vanhempinakin vajavaisia. He eivät aina osaa ottaa lapsiaan oikealla tavalla vastaan, vaikka yrittäisivät. Hyvä yritys voi kuitenkin riittää. Asenne on tärkein, Jumala hoitaa loput. Moni vanhempi ei kestä sitä, että lapsi ei olekaan enää heidän talutusnuorassaan ja ohjailtavanaan. Se on kuitenkin elämää. Kukin irtautuu vanhemmista vuorollaan joko murrosiässä tai ennen sitä tai sen jälkeen. Kullakin on oma aikansa.

Kaiken tämän keskellä saamme muistaa, että meillä kaikilla on edes yksi, joka ymmärtää ja ottaa meidät aina vastaan, kun elämä potkii päähän. Aina se ei tietenkään tunnu siltä, että Jumala kuulisi ja auttaisi, mutta saamme luottaa siihen, että Jumala, taivaallinen isämme tietää tarpeemme ja tilanteemme paremmin kuin kukaan muu, jopa paremmin kuin me itse.