EVANKELIUMI:
Luuk. 6: 36-42:
Jeesus sanoi:
”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
Hän puhui heille vielä vertauksin:
”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”
SAARNA:
Armo ja synti
ovat keskeistä kristillistä sanastoa. Toisina aikoina ja toisissa tilanteissa
synti on korostuneena. Toisinaan taas armo on vahvasti esillä. Synti ja armo
kuitenkin kuuluvat yhteen. Jumalan armo peittää meidän suuretkin syntimme,
mutta ilman syntiä ei olisi tarvetta armolle. Onkin sanottu: ”Missä synti on
tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” Voisiko tämän ajatella
koskevan erityisesti nykyaikaa, jolloin tuntuu usein, että Jumalan tahdon
seuraaminen on vähentynyt ja perinteisesti kristityille sopimattomina pidetyt
tavat yleistyneet? Tästäkö nousee nykyajan vaatimus hyväksyä kaikenlaisia
asioita, joita ennen on pidetty sopimattomina?
Päivän
evankeliumissa Jeesus antaa ohjeita tai oikeastaan käskyjä seuraajilleen, myös
meille tämän ajan kristityille. Hän kieltää tuomitsemasta toisia. Hän kehoittaa
antamaan. Oikeastaan Jeesuksen opetuksen voisi tiivistää kultaiseen sääntöön: "Kaikki,
minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Jos
tahdot tulla armahdetuksi, armahda toisia. Jos tahdot tulla tuomituksi,
tuomitse muita. Jos tahdot saada apua, auta muita. Jos tahdot olla vapaa,
vapauta muita. Ja niin edelleen.
Kristityt elävät
monien ristiriitojen keskellä. Yksi ristiriita, joka nousee usein
keskusteluissa esiin, on armahtamisen ja synnin karttamisen sekä synnin
paheksumisen välillä. Toisaalta meitä kehotetaan päivän evankeliumin tavoin
armahtamaan toisia ihmisiä niin kuin Jumalakin armahtaa meitä. Toisaalta taas päivän epistolatekstin
mukaan meitä kehotetaan ojentamaan synnin tekijöitä. Paavali kuitenkin täsmentää,
että se ojentaminen on tehtävä varoen, lempeästi ja itseään korottamatta. Se
lieneekin helpommin sanottu kuin tehty. Miten pystyisikään ojentamaan ihmistä,
joka on väärällä tiellä, kulkemassa eroon Jumalasta? Lisäksi se ojentaminen
tulisi tehdä vielä niin, ettei tuomitse toista. Kyllä on vaikeaa! Päivän Vanhan
testamentin teksti kertoo, että tuomitseminen on Jumalan tehtävä eikä meidän
ihmisten. Missä meneekään ero synnin tekijän tuomitsemisen ja ojentamisen
välillä?
Julkisessa keskustelussa ja myös
pienemmissä piireissä voi nousta esiin se, että kristittyjen tulisi armahtaa,
mutta toisaalta myös nuhdella synnin tekijää. Ehkä tämä on vielä selkeä, mutta
sitten päästään taas siihen, mikä on syntiä ja mikä ei. Näkemyksiä ja
tulkintoja on monia eikä yksimielisyyttä löydy. Se on karu tosiasia, joka on
hyväksyttävä. Jumala ei ole tiputtanut taivaasta mitään aukotonta syntilistaa
tai ainakaan minä en ole sellaisesta listasta tietoinen. Olisihan se helppoa,
jos sellainen olisi, mutta sitä nyt vaan ei satu olemaan. Tietysti Jumala on
ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, mutta ei sieltäkään löydy suoraa syntilistaa
tämän ajan maailman tilanteeseen. Siksi onkin oltava varovainen, jos lähdetään
sanomaan jotain asiaa synniksi. On helppo todeta, että syntiä on se, mikä
erottaa ihmisen Jumalasta, mutta siihen se sitten jääkin. Itse asiassa voi kysyä,
onko se yksilökohtaista. Onko eri ihmisillä erilaiset asiat, jotka erottavat
heidät Jumalasta? Joutuvatko toiset herkemmin kiusaukseen ja eroon Jumalasta ja
siksikö heillä on omat syntilistansa?
Joka tapauksessa on karu tosiasia, että
jokainen ihminen tekee jatkuvasti syntiä tietoisesti ja tietämättään, tahattomasti
ja tarkoituksella. On myös karu tosiasia, että Jumala vihaa syntiä, mutta
rakastaa ja armahtaa syntiä tehneitä ihmisiä, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät
parannuksen. Jumala odottaa, että ihminen luopuu synninteosta ja kääntyy
takaisin hänen puoleensa. Siksi Jumala lähetti kerran ainoan poikansa Jeesuksen
ihmiseksi maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen,
vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus kuoli ristillä ja sovitti meidän
syntimme Jumalan edessä. Jumala haluaa voittaa meidät puolelleen ja siksi hän myös
herätti Jeesuksen kuolleista.
Miten kristityn lopulta tulisi elää ja
suhtautua muihin ihmisiin? Tuleeko kaikenlainen toiminta hyväksyä armahtamisen
nimissä? Tuleeko kadulla mennä moittimaan vastaantulijaa, joka näyttää elävän
synnissä? Tuleeko meidän puuttua läheistemme pieniinkin asioihin, jotka eivät
miellytä meitä? Onko se niin vaarallista (tai jopa syntiä), jos jollain
miehellä on parta tai liikalihavuutta tai jos jollain naisella on silmäpako
sukkahousuissa? Toki siitä silmäpaosta voi kohteliaasti sanoa ja tarjota
ystävällisesti vaikka omia ehjiä sukkahousujaan niiden rikkinäisten tilalle,
mutta ei se silmäpako kaada maailmaa eikä varsinkaan kirkkoa. Tuskin myöskään
toisen seurakuntalaisen parta tai liikalihavuus on este toimimiselle
seurakunnassa. Ainakaan sen ei pitäisi olla esteenä. On varmasti aina hyvä
nähdä toinen ihminen Jumalan kuvana, Jumalan luomana yksilönä.
Miten kristityn sitten tulisi suhtautua
itseensä? Armollisuus itseä kohtaan on hyvin tärkeä asia. Liian suuri vaativuus
ja tarkkuus itseä tutkiessaan voi johtaa huonoille poluille ja jopa
sairastumiseen. Tämän päivän teksteissä kehotetaan tutkimaan itseään ja omia
tekojaan ennemmin kuin toisten. Näinhän se on, mutta liiallinen itsensä
ruoskiminen ei olekaan enää terveellistä ja tarkoituksen mukaista. Kohtuus
kaikessa on hyvä mutta varsin epämääräinen sääntö tähänkin. Kohtuus on niin
suhteellista ja riippuu ihmisestä. Jokainen ihminen on yksilö. Toiset kestävät
enemmän ruoskimista kuin toiset. Toiset kestävät omia ruoskan iskuja, mutta eivät
toisten lyöntejä. Jotkut puolestaan toisin päin.
On myös itse hyvä muistaa olevansa Jumalan
luoma yksilö, joka on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Siksi joka päivä onkin
hyvä viipyä edes pieni hetki Jumalan kanssa ja kysellä hänen tahtoaan. Sitä
tahtoa tulisi seurata ja välttää synnin tekoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa,
että ihminen ei siihen pysty koskaan täydellisesti. Monet asiat ovat ihmiselle
mahdottomia, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista, myös armahtaminen. On hyvä
muistaa, että Jumala rakastaa ihmisiä ja siksi armahtaa. Siksi myös ihmisten
tulisi armahtaa itseään ja toisiaan sekä pitää itsensä ja toisensa yhteydessä
Jumalaan. Tietysti mahdollisuuksien mukaan.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar