söndag 13 juli 2014

Saarna Klosterin kirkossa (Eskilstunassa) 13.7.2014

EVANKELIUMI:

Luuk. 6: 36-42:

Jeesus sanoi:
    ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.
    Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.”
    Hän puhui heille vielä vertauksin:
    ”Miten sokea voisi taluttaa sokeaa? Molemmathan siinä putoavat kuoppaan. Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.
    Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa, veli, kun otan roskan silmästäsi’? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

SAARNA:

Armo ja synti ovat keskeistä kristillistä sanastoa. Toisina aikoina ja toisissa tilanteissa synti on korostuneena. Toisinaan taas armo on vahvasti esillä. Synti ja armo kuitenkin kuuluvat yhteen. Jumalan armo peittää meidän suuretkin syntimme, mutta ilman syntiä ei olisi tarvetta armolle. Onkin sanottu: ”Missä synti on tullut suureksi, siellä armo on tullut ylenpalttiseksi.” Voisiko tämän ajatella koskevan erityisesti nykyaikaa, jolloin tuntuu usein, että Jumalan tahdon seuraaminen on vähentynyt ja perinteisesti kristityille sopimattomina pidetyt tavat yleistyneet? Tästäkö nousee nykyajan vaatimus hyväksyä kaikenlaisia asioita, joita ennen on pidetty sopimattomina?

Päivän evankeliumissa Jeesus antaa ohjeita tai oikeastaan käskyjä seuraajilleen, myös meille tämän ajan kristityille. Hän kieltää tuomitsemasta toisia. Hän kehoittaa antamaan. Oikeastaan Jeesuksen opetuksen voisi tiivistää kultaiseen sääntöön: "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12) Jos tahdot tulla armahdetuksi, armahda toisia. Jos tahdot tulla tuomituksi, tuomitse muita. Jos tahdot saada apua, auta muita. Jos tahdot olla vapaa, vapauta muita. Ja niin edelleen.

Kristityt elävät monien ristiriitojen keskellä. Yksi ristiriita, joka nousee usein keskusteluissa esiin, on armahtamisen ja synnin karttamisen sekä synnin paheksumisen välillä. Toisaalta meitä kehotetaan päivän evankeliumin tavoin armahtamaan toisia ihmisiä niin kuin Jumalakin armahtaa meitä. Toisaalta taas päivän epistolatekstin mukaan meitä kehotetaan ojentamaan synnin tekijöitä. Paavali kuitenkin täsmentää, että se ojentaminen on tehtävä varoen, lempeästi ja itseään korottamatta. Se lieneekin helpommin sanottu kuin tehty. Miten pystyisikään ojentamaan ihmistä, joka on väärällä tiellä, kulkemassa eroon Jumalasta? Lisäksi se ojentaminen tulisi tehdä vielä niin, ettei tuomitse toista. Kyllä on vaikeaa! Päivän Vanhan testamentin teksti kertoo, että tuomitseminen on Jumalan tehtävä eikä meidän ihmisten. Missä meneekään ero synnin tekijän tuomitsemisen ja ojentamisen välillä?

Julkisessa keskustelussa ja myös pienemmissä piireissä voi nousta esiin se, että kristittyjen tulisi armahtaa, mutta toisaalta myös nuhdella synnin tekijää. Ehkä tämä on vielä selkeä, mutta sitten päästään taas siihen, mikä on syntiä ja mikä ei. Näkemyksiä ja tulkintoja on monia eikä yksimielisyyttä löydy. Se on karu tosiasia, joka on hyväksyttävä. Jumala ei ole tiputtanut taivaasta mitään aukotonta syntilistaa tai ainakaan minä en ole sellaisesta listasta tietoinen. Olisihan se helppoa, jos sellainen olisi, mutta sitä nyt vaan ei satu olemaan. Tietysti Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, mutta ei sieltäkään löydy suoraa syntilistaa tämän ajan maailman tilanteeseen. Siksi onkin oltava varovainen, jos lähdetään sanomaan jotain asiaa synniksi. On helppo todeta, että syntiä on se, mikä erottaa ihmisen Jumalasta, mutta siihen se sitten jääkin. Itse asiassa voi kysyä, onko se yksilökohtaista. Onko eri ihmisillä erilaiset asiat, jotka erottavat heidät Jumalasta? Joutuvatko toiset herkemmin kiusaukseen ja eroon Jumalasta ja siksikö heillä on omat syntilistansa?

Joka tapauksessa on karu tosiasia, että jokainen ihminen tekee jatkuvasti syntiä tietoisesti ja tietämättään, tahattomasti ja tarkoituksella. On myös karu tosiasia, että Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa ja armahtaa syntiä tehneitä ihmisiä, jotka tunnustavat syntinsä ja tekevät parannuksen. Jumala odottaa, että ihminen luopuu synninteosta ja kääntyy takaisin hänen puoleensa. Siksi Jumala lähetti kerran ainoan poikansa Jeesuksen ihmiseksi maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Jeesus kuoli ristillä ja sovitti meidän syntimme Jumalan edessä. Jumala haluaa voittaa meidät puolelleen ja siksi hän myös herätti Jeesuksen kuolleista.

Miten kristityn lopulta tulisi elää ja suhtautua muihin ihmisiin? Tuleeko kaikenlainen toiminta hyväksyä armahtamisen nimissä? Tuleeko kadulla mennä moittimaan vastaantulijaa, joka näyttää elävän synnissä? Tuleeko meidän puuttua läheistemme pieniinkin asioihin, jotka eivät miellytä meitä? Onko se niin vaarallista (tai jopa syntiä), jos jollain miehellä on parta tai liikalihavuutta tai jos jollain naisella on silmäpako sukkahousuissa? Toki siitä silmäpaosta voi kohteliaasti sanoa ja tarjota ystävällisesti vaikka omia ehjiä sukkahousujaan niiden rikkinäisten tilalle, mutta ei se silmäpako kaada maailmaa eikä varsinkaan kirkkoa. Tuskin myöskään toisen seurakuntalaisen parta tai liikalihavuus on este toimimiselle seurakunnassa. Ainakaan sen ei pitäisi olla esteenä. On varmasti aina hyvä nähdä toinen ihminen Jumalan kuvana, Jumalan luomana yksilönä.

Miten kristityn sitten tulisi suhtautua itseensä? Armollisuus itseä kohtaan on hyvin tärkeä asia. Liian suuri vaativuus ja tarkkuus itseä tutkiessaan voi johtaa huonoille poluille ja jopa sairastumiseen. Tämän päivän teksteissä kehotetaan tutkimaan itseään ja omia tekojaan ennemmin kuin toisten. Näinhän se on, mutta liiallinen itsensä ruoskiminen ei olekaan enää terveellistä ja tarkoituksen mukaista. Kohtuus kaikessa on hyvä mutta varsin epämääräinen sääntö tähänkin. Kohtuus on niin suhteellista ja riippuu ihmisestä. Jokainen ihminen on yksilö. Toiset kestävät enemmän ruoskimista kuin toiset. Toiset kestävät omia ruoskan iskuja, mutta eivät toisten lyöntejä. Jotkut puolestaan toisin päin.


On myös itse hyvä muistaa olevansa Jumalan luoma yksilö, joka on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Siksi joka päivä onkin hyvä viipyä edes pieni hetki Jumalan kanssa ja kysellä hänen tahtoaan. Sitä tahtoa tulisi seurata ja välttää synnin tekoa, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että ihminen ei siihen pysty koskaan täydellisesti. Monet asiat ovat ihmiselle mahdottomia, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista, myös armahtaminen. On hyvä muistaa, että Jumala rakastaa ihmisiä ja siksi armahtaa. Siksi myös ihmisten tulisi armahtaa itseään ja toisiaan sekä pitää itsensä ja toisensa yhteydessä Jumalaan. Tietysti mahdollisuuksien mukaan.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar